Malka silmissämme

[rita4]

Olemmeko sokaistuneita ja paatuneita tämän päivän vapaissa suunnissa, vai onko ymmärryksemme Jumalasta vajavaista? Seurakunnissa hyväksytään tänä päivänä Raamatun Sanan vastaisia asioita.

Kun puhutaan Jumalan seurakunnasta, arvomaailman täytyy olla Sanan mukainen, eikä syntiä saa hyväksyä. Tulee muistaa, mistä uskonelämässä on kysymys: iankaikkisesta elämästä taivaallisen Isämme luona Jeesuksen Kristuksen ristintyön ja ylösnousemuksen tähden. Olkaamme hänen seuraajiaan loppuun asti. Vaelluksemme tulee olla kutsumuksemme arvoista kilvoittelua loppuun asti.

Meidän helluntalaisten olisi aika tehdä parannusta seurakuntaelämässämme. Yljän morsiammen tulee puhdistautua hänelle kelpaavaksi. Pelko kymmenysten menetyksestä ei saa estää ihmisten pelastumista, vaan meidän tulee pystyä puhumaan synnistä sekä kipeistä ja vaikeistakin asioista eikä antaa hiljaista hyväksyntää asioille, jotka Sana tuomitsee kuoleman synneiksi.

Synnistäkin puhuminen on rakkautta ja välittämistä veljistä ja sisarista (1 Kor. 6:9-10; Gal. 5:19-21). Me näemme kyllä vikoja toisissa seurakunnissa, mutta nyt on aika puhdistaa omat pöytämme ja nöyrtyä Jumalan Sanan edessä ja kääntää kurssi oikeaan suuntaan.


Azusa-kadun herätyksessä aikoinaan oli olennaista, ettei heidän keskuudessaan ollut ylpeyttä ja kaikki olivat samanarvoisa.

Parannusta tehden
Asko Partti

[rita4]

Kun puhutaan Jumalan seurakunnasta, arvomaailman täytyy olla Sanan mukainen, eikä syntiä saa hyväksyä. Tulee muistaa, mistä uskonelämässä on kysymys: iankaikkisesta elämästä taivaallisen Isämme luona Jeesuksen Kristuksen ristintyön ja ylösnousemuksen tähden. Olkaamme hänen seuraajiaan loppuun asti. Vaelluksemme tulee olla kutsumuksemme arvoista kilvoittelua loppuun asti.

Niin, millaista elämää me elämme uskovina tänä aikana ja seurakuntina? Tätä olen paljon pohtinut viime aikoina. Onko niin, että synnistä ei puhuta, koska se on niin ikävä aihe sekä loukkaavakin aihe monille, jotka sanovat etteivät muka pysty elämään, sillai: etteivät tekisi Raamatun Sanan mukaista syntielämää?! Onko mahdollista? On, jos.. ei haluakaan kuolla lihansa tahdolle eikä myöskään kieltäytyä maailman houkutuksia etsimästä, niitä kuin kaivaten ja siihenhän kuuluu rikkauksien etsiminen, ym..

Mikä on arvomaailmamme? Onko arvomme siinä, mitä Jumalan Sana sanoo? Vaiko siinä mitä seurakunta sanoo ja opettaa, vaiko ..? Minkä siis laitamme ykkössijalle elämässämme? Minkälaisia asioita arvostamme ja niihin luomme katseemme, niitä kaipaamme, etsimme, ja panostamme niiden saamiseksi, niissä pysymiseksi, jne..? Onko se mahdollisesti Jumalan iäti muuttumaton Sana ja tahto? Vaiko omat tarpeemme, toiveemme, unelmamme, tms? Haluammeko kilvoitella kohti voittopalkinnon saamista kohti? Vai; onko uskonelämämme lepsua, kaiken sallivaa, sormien läpi katsovaa, nautintoja, sekä helppoa elämää uskovana viettäen, tms itsellemme nautintoja tuottavaa, jossa ei tarvitse laittaa itseään koville, likoon, parannuksentekoon ja lihaamme laittaa ristille kuivumaan?

Oiskohan niin, että: nykyseurakunnissa ei enää puhuta synnistä, kun ajatellaan, ettei se ole niin kamalan vaarallista, jos joku elääkin tietoisessa synnissä, tai vaikkpa tiedostamatta asiaa synniksi, niin, koska: Jumalan rakkaus on niin suuri, niin ettei siitä tarvitse puhua, varoittaa, nuhdella, koska se olisi vain toisen uskovan, uskon nollaamista ja pahan mielen tuottamista, josta taas Isä Jumala ei tykkäisi?? Olenpa tällaisenkin version kerran kuullut..Kun halutaan puolustella, miksi ei syntiä sanota synniksi ja on kehotettava, että; siitä on tehtävä parannus, hylättävä sellainen elämänmeno. Jumalan rakakus on tehty kuin esteeksi ja puolustukseksi, ettei tarvitse puhua, varoittaa synnillisestä ja maailmallisesta elämän tavasta, jottei asianomainen vain loukkaannu ja lähde pois jopa srkyhteydestäkin lopulta, suuttuneena..

Hepr. 10:26-27
Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

1. Tim. 5:
20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
21 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.
22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

Luuk. 17:
3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.
4 Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."
5 Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa".

Me olemme matkalla taivaan kotiin, jonne syntiä ei pääse ja siksi onkin äärettömän tärkeää, oppia katkaisemaan synnillisiltä haluiltamme ja teoiltamme siivet ja suostua vain painautumaan polvillemme; verisen ristinsä juurelle tekemään parannusta, tunnustamaan syntisyytemme, väärään menomme, lihallisuutemme, maailman nautintojen ym houkutukset, sekä pyytää Voimaa hylätä se kaikki, mikä vain veisi meitä poispäin sydämemme puhtaudesta ja nöyryydestä, Jumalan tahdosta, sekä: pelostakin. Tämä pätee siis niin yksilöuskovaan, kuin myöskin seurakunnissa tapahtuvaksi. Ja rakas ystäväni, me saamme pyytää, että: Herra Jeesus antaa meille anteeksi kaikki syntimme, sekä kaiken sen, mikä ei ole Hänen tahtonsa mukaista, sekä, että: Hän ohjaisi meitä Pyhän Henkensä kautta oikeaan suuntaan.. vaikka se ei aina olisikaan meistä kovinkaan mukavaa, miellyttävää, tai kivutontakaan..

Jeesus teki niin valtvan työn meidän eteemme ja tähtemme, että: olisi suotavaa meidänkin suostua hänen edessään vaeltamaan niin; ettei maailma saastuta, eikä lihamme tahto saa meitä pois tahdostaan, tieltään, siltä kaidalta tieltä, joka ainoastaan vain vie taivaseen, Karitsan hääjuhlaan asti. Uskonelämä on jatkuvaa kilvoittelua ja jatkuvaa parannuksenteossa elämistä, luottaen Isään Jumalaan, että: Hän vie meidät kotiin asti, sekä se, että: oppisimme kaikessa aina ensimmäisenä turvautumaan Herraamme, pysymään lähellään, pitämään tilivälit lyhyinä, sekä vaeltamaan nöyryydessä, pieninä, heikkoina ja usein kuitenkin niin kovin vajavaisinakin. Annetaan kunnia hänelle, kenelle kunnia kaikesta kuuluu; Jeesuksellemme, ei ihmisille, parhaimmillekaan...

Meidän helluntalaisten olisi aika tehdä parannusta seurakuntaelämässämme. Yljän morsiammen tulee puhdistautua hänelle kelpaavaksi. Pelko kymmenysten menetyksestä ei saa estää ihmisten pelastumista, vaan meidän tulee pystyä puhumaan synnistä sekä kipeistä ja vaikeistakin asioista eikä antaa hiljaista hyväksyntää asioille, jotka Sana tuomitsee kuoleman synneiksi.

Synnistäkin puhuminen on rakkautta ja välittämistä veljistä ja sisarista (1 Kor. 6:9-10; Gal. 5:19-21).