ilosanoma.munfoorumi.com

Jumalan lapsen ja Jumalan palvelijan täytyy olla niin paljon yksin, ettei hän lopulta enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän alkuvaiheessa ihminen yleensä kokee pettymyksiä. Ihmiset, jotka hänen mielestään olivat olleet hengellisiä valoja, eivät olekaan sitä ja ne, jotka aluksi olivat hänen kanssaan, kääntyvät muualle. Tällaisiin pettymyksiin meidän täytyy tottua niin, ettemme sitten huomaakaan jääneemme yksin.

Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut” (2. Tim. 4:16). Meidän ei siis pidä rakentaa uskoamme epävakaiden ja häilyvien valojen varaan vaan sen todellisen Valon varaan, joka ei koskaan katoa. Kun tärkeät ihmiset lähtevät, me olemme surullisia kunnes huomamme, että juuri niin piti käydä, jotta meille jäisi vain Yksi ja yksi tehtävä: Katsoa Jumalaa kasvoihin, jotta hän meitä auttaisi.

Älä anna minkään estää sinua katsomasta herkeämättä Jumalaan sinun itsesi tähden ja sen opin tähden, jonka mukaan sinä pelastut. Ja joka kerran kun sinä saarnaat, katso ensin Jumalaa kasvoihin kun puhettasi valmistat. Jumalan palvelija on henkilö, joka jatkuvasti katsoo Jumalaa kasvoihin ja sitten vasta menee toisten luokse ja muille puhumaan. Jumalan palvelijalle on luonteenomaista valo, josta hän ei itse tiedä mitään. Kun ”Mooses laskeutui Siinainvuorelta liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt.” (2. Moos. 34:29).Meitä ei ole kutsuttu julistamaan itseämme, ei julistamaan toisille epäilyjämme tai hetkellistä hiljaista iloamme, jota toisinaan saatamme tuntea Jumalan kasvojen edessä. Jumalan palvelijan salaisuus on se,että hän katsoo Jumalan kasvoihin ja puhuu yksin hänestä.

Nykypäivänä painotetaan työntekoa, myös hengellisen työn tärkeyttä. ”Meidän on lähdettävä! Pakanat hukkuvat ilman Jumalaa! Meidän on vietävä sanoma heille!” Tämä ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että näemme Jumalan. Tärkeintä on, että opimme tuntemaan Jumalan. Kristillisen julistuksen tehtävänä on saattaa meidät tuntemaan Jumala oikein. Muu seuraa sitten tästä.

Skotlantilainen baptistisaarnaaja
Oswald Chambers (1874–1917)

Jumalan lapsen ja Jumalan palvelijan täytyy olla niin paljon yksin, ettei hän lopulta enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän alkuvaiheessa ihminen yleensä kokee pettymyksiä. Ihmiset, jotka hänen mielestään olivat olleet hengellisiä valoja, eivät olekaan sitä ja ne, jotka aluksi olivat hänen kanssaan, kääntyvät muualle. Tällaisiin pettymyksiin meidän täytyy tottua niin, ettemme sitten huomaakaan jääneemme yksin.

Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut” (2. Tim. 4:16). Meidän ei siis pidä rakentaa uskoamme epävakaiden ja häilyvien valojen varaan vaan sen todellisen Valon varaan, joka ei koskaan katoa. Kun tärkeät ihmiset lähtevät, me olemme surullisia kunnes huomamme, että juuri niin piti käydä, jotta meille jäisi vain Yksi ja yksi tehtävä: Katsoa Jumalaa kasvoihin, jotta hän meitä auttaisi.

Katselin eri kirjoituksia, ajatuksenani jotain itsekin sanoa, mutta tuntui etten löydä nyt paikkaa johon kommentoida jotain. Kunnes tämä kirjoitus avautui ja koin; "Tästä haluan jotain sanoa!" Koska haluan puhua yksinäisyydestä, jossa on loppujen lopuksi parasta olla Herran edessä sekä Hänen kanssaan. Vaikka ympärillä on ihmisiä, niin mieli palaa Jeesuksen luokse, ristin juurelle, katsomaan verihaavojaan ja pyytämään syntejäni siellä anteeksi, puhdistautumaan, muuttumaan, sekä uudistumaan uskossani. Haluatko sinä olla vain Herrasi kanssa ja katsella häntä, kuunnella häntä, totella häntä?

Minäkin aikoinaan luulin, etten osaisi olla yksin ja vaeltaa kuin yksin, vaan että tarvitsen ympärilleni toisia uskovia. Ja alkuun tarvitsinkin..Mutta sitten tuli aika jolloin Herra alkoi irroitella minua ja irroittaa nimenomaan yksinäisyyteen. Olihan se vaikeaa aikaa ja tuntui niin väärältä kun minut jätettiin aivan yksin, mutta nyt myöhemmin... Niin, nyt jo ymmärrän ja hyväksynkin sen, että: Tämä oli minulle, uskoani ajatellenkin tärkeää, kun jäin yksin ja siinä Isä tahtoi myöskin kuin nähdä: Pysynkö uskossa? Kestänkö kaiken ja muutunko, vaii..? Ja mikä tärkeintä kaikessa on ollut, niin; On ollut kuin pakkokin oppia mennä asioideni kanssa yhä uudestaan ja uudestaan rukouksessa Jeesuksen jalkojen juureen; pyytämään anteeksi antoaan, voimaa kestää, haluani muutokseen, ja veren pesua kaiken ylle, nin ettei mikään tule: minun ja Herrani väliin.

Nyt on kulunut 7v ja paljon on minua pitänyt kuin kurittaa, opettaa, rohkaista, lohduttaa.. Helppoa ei ole ollut, mutta olen kaikista niistä vuosista tosi kiitollinen tänä armon päivänämme taivaalliselle Isällemme; Hän on ollut uskollinen, vaikka minä en ole aina ollut uskollinen häntä kohtaan. Mutta hän on antanut aina anteksi syntini ja vääränkin menoni, kun nitä olen häneltä anteeksi pyytänyt. Nyt en koe enää sillai tarvitsevani muita, kuin ilman heitä en pystyisi, osaisi, vaan minulle riittää, kun minulla on läheinen ja lämmin suhde Jeesukseeni!

Toki me kaikki tarvitsemme toinen toisiamme uskovina, en nyt sitä tarkoita, vaan että: Meidän pitää ensin oppia olemaan vain yksin Jeesuksen kanssa, antaa Pyhän Hengen johdattaa Isän tahdon mukaan, ei meidän tahtomme mukaan, ei! Tulla verilähteelle puhdistautumaan ja haluten kuolla itsellemme, maailmalle ja elää vain ja pelkästään yksin Herrallemme! Tahdotko sinäkin tulla ja olla; vain katsoen Jeesukseen ja häneen ristiinnaulittuna, mutta myöskin ylösnousseena Vapahtajanamme?

Tänään kun sain mahdollisuuden hetken olla ihan kahden Herrani kanssa rukouksessa, jutella, niin olin siinä aivan hiljaa ja silloin kuulin sanat; "Minä rakastan sinua!" Voi kuinka se tuntuikin ihanalle. Sanoin; "Niin minäkin rakastan sinua Jeesus!"

Jeesus haluaa puhua sinulle, ohjata sinua, rohkaista ja lohduttaa sinua, sekä: Hän odottaa sitä, että; Tahtoisit olla vain Hänen kanssaan ja Häneen katsoen, turvaten, uskoen, Häntä oppien rakastamaankin! Hän, Jeesus; Rakastaa sinuakin!

verihaavatt