Jumalan äänen kuuleminen
Esa Juutilainen
Jumala on antanut meille erilaisia armolahjoja. Jumalan puheen kuulemisessa ei kuitenkaan ole kyse niistä vaan siitä, miten ihan tavallinen uskova voi oppia kuulemaan Jumalan ääntä ja samalla kokea Jumalan johdatusta omassa elämässään.
Raamattu opettaa selvästi, että Jumala haluaa johdattaa meitä ja puhua meille. ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” (Joh.10:27-28)
Miksi sitten niin monen mielestä on vaikea kuulla Jumalan ääntä ja elää Hänen johdatuksessaan? Uskon, että Jumala ilmestyy jokaiselle, joka vilpittömästi sanoo Hänelle: ”Minä haluan tehdä sinun tahtosi, kuulla sinun äänesi ja olla kuuliainen sinulle.” Jos sanot Jumalalle näin, Hän varmasti puhuu sinulle.
Kysymys on siitä, että sinun pitää ensin päättää, että myös teet, mitä Jumala sanoo. Joskus joku saattaa olla tilanteessa, jossa Jumala on kerta toisensa jälkeen puhunut asiasta, jossa hänen pitää tehdä parannus tai josta hänen pitää luopua. Kun ihminen ei kuitenkaan ole toiminut tässä asiassa Jumala tahdon mukaan, Jumala ei enää puhu.
Kysy ja keskustele
”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16:13-14)
Jumalan tahto on, että rukouselämämme ei ole yksinpuhelua vaan keskustelua Hänen kanssaan. Jumalallakin on meille asiaa ja Hän haluaa puhua meille.
Kun 19-vuotiaana tulin uskoon, minua vaivasi teologinen kysymys, jota en ymmärtänyt. Mietin, miten voisin löytää ratkaisun, kun uskovatkin olivat eri mieltä asiasta. Eräässä kokouksessa sanoin rukouksen aikana Jumalalle: ”Saanko kysyä tätä asiaa sinulta vai pitääkö minun itse ymmärtää se Raamatusta?” Silloin eräs henkilö profetoi: ”Kysykää minulta, niin minä vastaan teille.” Minä kysyin ja Jumala vastasi minulle.
Kun Jumala puhuu, se ei koskaan ole ristiriidassa Hänen Sanansa kanssa. Usein käy niin, että Jumalan puhe kirkastaa Sanan ja avaa silmämme näkemään, mitä Sana sanoo asiasta.
Miten Jumala puhuu?
Miten Jumala sitten puhuu meille? Ensiksikin Jumala puhuu Raamatun kautta. Kun luemme Jumalan Sanaa, jokainen sana on Jumalan puhetta. Toisinaan käy niin, että jokin Raamatun paikka avautuu sinulle aivan erityisellä tavalla. Jumala puhuu sinulle kuitenkin aina, kun luet Sanaa. Raamattu on Jumalan rakkauskirje meille.
Psalminkirjoittaja sanoo (Ps.119:162): ”Minä riemuitsen sinun puheestasi niin kuin suuren saaliin saanut.” Kun Jumalan Sana avautuu, tunnen saavani valtavan voiton.
Joskus Jumalan puhe on hyvin hiljaista, lähes huomaamatonta. Toisinaan se taas on niin selvää, ettei edes toisen ihmisen puhe voisi olla selvempää.
Joskus Jumalan puhe tulee vain tunteena, joskus taas unena tai jonkunlaisena visiona rukouksessa. Jos vietät paljon aikaa Jumalan kanssa, opit tunnistamaan Hänen äänensä. Ja mitä useammin Jumala puhuu sinulle, sitä selvemmin osaat erottaa Hänen äänensä muista ajatuksistasi.
Raamattu sanoo, että ihminen harjaantuu tottumuksesta erottamaan hyvän pahasta. ”Vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.” (Hepr. 5:14)
Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala voi antaa sinulle suurempia ilmestyksiä vasta, kun olet oppinut erottamaan hyvän pahasta.
Huomaamaton johdatus
Jumala puhuu meille myös siten, että Hän vaikuttaa meissä tahtomista. Tällainen puhe on usein huomaamatonta. Jos olet rukoileva uskova, Raamattu lupaa johdattaa sinua. ”Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen.” (Jes. 31:9)
Jumala puhuu meille myös olosuhteiden kautta. Voi olla, että joudut vaikeaan elämäntilanteeseen, sinulla itselläsi tai perheessäsi saattaa olla ongelmia. Joudut etsimään Jumalaa ja Jumala ilmestyy sinulle. Näin kävi Saaran palvelijalle Haagarille sen jälkeen, kun Saara oli ajanut hänet pois kotoa erämaahan.
”Varhain seuraavana aamuna Aabraham otti leipää ja vesileilin ja antoi ne Haagarille, pannen ne hänen olalleen, sekä pojan, ja lähetti hänet menemään. Hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa. Mutta kun vesi loppui leilistä, heitti hän pojan pensaan alle, meni ja istui syrjään jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: "En voi nähdä pojan kuolevan". Ja istuessaan siinä syrjässä hän korotti äänensä ja itki. Silloin Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli huusi taivaasta Haagarille sanoen: "Mikä sinun on, Haagar? Älä pelkää, sillä Jumala on kuullut pojan valituksen, siinä missä hän makaa. Nouse, nosta poika maasta ja tartu hänen käteensä, sillä minä teen hänestä suuren kansan." Ja Jumala avasi hänen silmänsä, niin että hän huomasi vesikaivon. Ja hän meni ja täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda.” (1 Moos. 21:14-19)
Tässä nähdään, miten vaikeudet laittoivat Haagarin tosi ahtaalle. Hän huutaa Jumalan puoleen ja Jumala ilmestyy. Mutta Jumala ei ilmestynyt ainoastaan niin, että Hän olisi avannut Haagarin silmät näkemään vesikaivon, vaan Jumalalla oli sanoma hänelle.
Usein vaikeudet vievät meidät etsimään Jumalaa siten, että epätoivoisesti huudamme Jumalan puoleen. Minulla onkin tapana sanoa, että vastoinkäymiset ovat siunauksia valepuvussa.
Sairauskin voi olla puhetta
Joskus meille voi käydä niin, että vieraannumme Jumalasta. Jotta Jumala voisi ilmestyä meille, Hän joutuu siksi puhumaan meille kovemmalla äänellä esimerkiksi sairauden kautta.
Jobin kirjassa sanotaan: ”Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin.” (Job. 33:13-18)
”Kurjan hän vapahtaa hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella.” (Job. 36:15)
Sekin on Jumalan rakkautta, että Hän puhuu meille joskus kovemmalla äänellä, kunhan vain pääsemme takaisin Hänen yhteyteensä. Mutta on hyvä muistaa, etteivät kaikki sairaudet ole Jumalan kuritusta. Eräs ystäväni sanoi, että sairaus on vain pitkä neuvottelu Jumalan kanssa.
Joskus Jumala voi valmistaa meitä sairauden kautta. Raamattu sanoo, että ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”.(Room. 8:28)
Kun totuus pelottaa
Joskus emme pysty kysymään Jumalalta jotain tiettyä asiaa, koska pelkäämme totuutta. Pelkäämme, että totuus ei ole meille mieluinen, ja siksi haluamme olla tietämättömiä. "Ottakaa korviinne nämä sanat: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin". Mutta he eivät käsittäneet tätä puhetta, ja se oli heiltä peitetty, niin etteivät he sitä ymmärtäneet, ja he pelkäsivät kysyä häneltä, mitä se puhe oli.” (Luuk. 9:44-45)
Joskus on hyvä, ettemme tiedä kaikkea. Kun Jeesus puhui tulevista kärsimyksistään opetuslapsilleen, Hän sanoi: ”Te ette nyt ymmärrä sitä, mitä minä teille sanon, mutta kun nämä ovat tapahtuneet, silloin ymmärrätte, että minä olin tämän teille edeltä puhunut.”
Raamatussa on paljon lopun aikoja käsitteleviä ennustuksia ja uskon, että niiden kohdalla pätee sama asia. Jumala ei ole tarkoittanutkaan, että ymmärrämme niitä nyt – tulemme ymmärtämään ne sitten, kun ne ovat tapahtuneet. Silloin huomaamme, että näinhän käsikirjaan oli kirjoitettu, juuri näin pitikin tapahtua.
Jatkuu...