Israelin erämaavaelluksen aikana amalekilaiset hyökkäsivät Israelia vastaan. Amalek on vanhan, turmeltuneen luonnon vertauskuva
”Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.” (Gal.5:17) Luonnollinen ihminen ei tule koskaan alistumaan Pyhän Hengen johtoon.
Rukoustaistelu
Mooses kehotti Joosuaa valitsemaan miehiä ja taistelemaan amalekilaisia vastaan. Mooses itse meni vuorelle ja otti Aaronin ja Huurin mukaansa. Siellä Mooses rukoili, ja niin kauan kuin hänen kätensä pysyivät ylhäällä, Israel oli voitolla. Rukoustaistelu oli ainoa ratkaisu tuohon tilanteeseen. Amalek oli häviöllä, mutta kun kädet väsyivät ja vaipuivat, Amalek pääsi voitolle.
Aaron ja Huur laittoivat silloin Mooseksen istumaan kivelle, ja he molemmat ottivat Mooseksen käsistä kiinni. He kannattelivat Mooseksen käsiä, ja näin toteutui ihanalla tavalla se veljesyhteys, jota tarvitaan vakavissa ja vaikeissa tilanteissa. Näin saatiin voitto Amalekista miekan terällä.
Miekan terä mainitaan uudestaan ja uudestaan niissä yhteyksissä, joissa on kysymys Israelista ja Amalekista. Israel kuvaa seurakuntaa Vanhassa testamentissa.
Taistelun jälkeen Mooses pystytti alttarin ja ylisti Herraa. Hän sanoi: ”Herra on minun lippuni.” Yksi hengellisen elämän perusasioita on se, että Herra on meidän lippumme. Menemme tämän lipun alle. Emme tarvitse siihen kirkkokuntia emmekä uskonsuuntia, emme uskonnollisia näkemyksiä, tarvitsemme vain Herraa.
Eino Manninen, edesmenneen Veikko Mannisen isä, sanoi: ”Jumala ja minä olemme enemmistö!” Uskonnollisissa järjestelmissä on se huono puoli, että ne tuovat Herran rinnalle sivuvivahteen: ”Herra ja meidän pastorimme...”, ”Herra ja meidän piispamme.” ”Herra ja meidän kirkkokuntamme!”
Kunnian tavoittelu
Mooses jatkoi: ”Herra on sotiva aina amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen.” Ainoa ratkaisu on se, että me tulemme Herran puolelle tässä asiassa ja lausumme kuolemantuomion vanhalle aatamille ja vanhalle elämällemme. Lausumme tuomion langenneelle luonnollemme ja kaikelle sille, mitä se nostattaa eteemme, hyvältäkin kuuluvia asioita.
Saamme tottua siihen, että taka-alalla langennut luontomme aina ottaa itselleen sitä kunniaa, joka kuuluisi Jumalalle. Syntiinlankeemuksen ytimessä oli juuri kunnian tavoittelu. Ihminen tavoitteli tietoa ja kunniaa ja pyrki pääsemään samanlaiseksi kuin Jumala.
Bileam ja lihan valta
Bileam kutsuttiin kiroamaan Israelia. Baalak näki, mikä voima suojelee Israelia. Sitä oli mahdotonta voittaa muuten kuin saamalla Jumalan kirous sen ylle. Bileam oli ristiriitainen persoona. Hän oli Jumalan profeetta, mutta hänen vanha, turmeltunut luontonsa taisteli vastaan. Hän ei pystynyt hillitsemään sitä. Hän himoitsi Baalakin hopeaa ja vääryyden palkkaa.
Bileam tiesi, että Jumala on siunannut Israelin eikä ole mitään asiaa peukaloimaan Jumalan asioita, Jumala hoitaa oman tonttinsa. Kuitenkin hän kiusasi Jumalaa aikansa, kunnes sai luvan mennä. Jumala antaa aika paljon narua ihmisen tahdolle, mutta seuraukset tulee myös kantaa.
Baalak vei Bileamin eri puolille näköalapaikoille kiroamaan Israelia. Siellä Jumala näytti Bileamille sen järjestyksen ja kurinalaisuuden, tahdikkuuden, joka tuon kansan käyttäytymisessä ilmeni erämaassa. Bileam ihmetteli, miten Jumala oli tuota kansaa siunannut. Se oli erilainen kansa. Se oli ihmeellinen kansa.
Bileam varmasti toivoi samanlaista loppua kuin tuon kansan jäsenillä. Moni ihminen toivoisi kristityn kuolemaa mutta ei haluaisi ottaa vastaan hänen elämäänsä. Tämä johtuu siitä, että jo eläessään pitäisi kuolla sille, mitä meidän turmeltunut luontomme rakastaa. Sekin, joka ei ole siihen valmis, toivoo saavansa kuitenkin hurskaan kuoleman ja turvautuu ryövärin armoon.
Bileam profetoi Israelista: ”Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista.” (4 Moos. 24:17) Israelista nousee ruhtinas, ja tuo kansa tekee väkeviä tekoja.
Kun sitten Bileam näkee Amalekin, hän puhkeaa puhumaan: ”Kansakunnista ensimmäinen on Amalek, mutta sen loppu on perikato.” (4 Moos. 24:20) Siinä ilmoitettiin meidän luonnollisen ihmisemme tulevaisuus. Se ei peri Jumalan valtakuntaa.
Liha yrittää tinkiä
Meissä oleva uusi luomus riemuitsee tästä Jumalan suunnitelmasta. Vanhalla aatulla ei ole mitään osuutta. Minun ansioillani ei ole osuutta siihen, että minä olen saanut syntini anteeksi ja vapautunut syntitaakoista ja sen kahleista.
Paavali kirjoittaa. ”Meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi.” (Room. 6:6)
Uskomattomana ollessani en voinut kuvitella, että voisin olla vapaa määrätyistä asioista. Kun evankelioin erästä miestä, hän parahti: ”Eikö enää edes saunakaljaa saa ottaa?” Vanha luonto on aina tinkimässä. Se haluaisi vetää kirkkaan hengellisen, uuden ihmisen elämän luonnollisen elämän tasolle. Sitten se muka olisi tyytyväinen. Saattaa olla vähän aikaa, mutta se herra, joka vanhaa luontoa hallitsee, ei ole tyytyväinen, vaan se vetää vielä vähän alemmaksi: ”Sinä olet vielä liian ahdasmielinen. Et ole naapurien mielestä oikein mukava mies. Älä ole niin turhan tarkka! Oma elämäsi on helpompaa eikä toistenkaan tarvitse kärsiä synnintuntoa.”
Kristuksen kirje
Uskovainen on kirja, kirje, lamppu, valo ja suola. Jos hän elää lähellä Jeesusta, niin vaikka hän ei puhu mitään vaan menee vain hakemaan maitopurkin kaupasta, naapuri katsoo ikkunasta ja sanoo: ”Siellä se uskovainen mies menee! Tuolla tuo uskovainen nainen menee. Hän sanoo olevansa pelastettu. Hän on entinen alkoholisti, eli ennen huonoa elämää. Nyt hän tunnustaa Jeesusta. Minunkin pitäisi tehdä parannus!"
Eräs mies sanoi, että kun hän ennen meni hengelliseen kokoukseen, hän ei kuullut mitään siitä, mitä siellä puhuttiin. Aina kun hän astui ovesta sisälle, heti tuli sydämeen pistos, että pitäisi tehdä parannus.
Jos sinä olet vähäsanainen ja arka Jumalan ihminen, älä pidä itseäsi vähäarvoisena tai arvottomana. Vaikka et pystyisi samaan, mihin joku lavaleijona pystyy, sinä saatat olla niin väkevä Jumalan kirje tässä pimeässä maailmassa, että vasta taivas sen selvittää. Vasta siellä selviää, että satoa tuli. Jumala viisaudessaan joskus kätkee meiltä ihania asioita siksi, että me emme kestä niitä, vaan ne saattavat meidät kiusaukseen. Palkka maksetaan sitten perillä.
Israelin seurakunnan keskellä saattoi olla vaikka minkälaista valitusta, napinaa, kiistaa, riitoja. Oli itkua ja itsesääliä: ”Toitte meidät tänne kuolemaan. Täällä ei ole lihaa, ei vettä, ei mitään. Egyptissä oli kaikkea. Lähdetään takaisin."
Erikoisesti hylkyväki levitti tällaista mielialaa ja tyytymättömyyttä. Jumala kuitenkin näytti Bileamille pelastussuunnitelmansa. Hän näytti, millaista tulee olemaan, kun Jumalan ihmiset, Jeesusta rakastavat ihmiset kokevat Hengen yhteyttä, vaeltavat uskon kuuliaisuudessa ja rakastavat ja hoitavat toisiaan. He tekevät Jumalan antamaa työtä. Bileam sai katsella asioita Jumalan näkökulmasta. Jumala peitti häneltä kansan keskuudessa olevat ongelmat ja vaikeudet.
Vertti Tarkiainen
Jyväskylä
