Älä kiinnitä huomiotasi omaan voimaasi

[rita4]

Herra on minun väkevyyteni ...hänestä tuli minulle pelastus.(2. Moos. 15:2).

Aikamme kristityistä monet ovat taipuvaisia ihailemaan hengellistä voimaa ja tavoittelemaan sitä (mitä sillä sitten kulloinkin tarkoitetaankin). Jotkut ajattelevat, että jos olemme hengellisesti voimakkaita, me kykenemme tekemään enemmän ja suoriutumaan vaativistakin haasteista.

Harva huomaa, että voiman kaipaaminen ja sen ”kokeminen” tekevät armosta sivujuonteen. Sen tähden Jumala joutuukin tuon tuosta korjaamaan ihmiskäsityksiä antamalla voimakkaiden sortua. Silloin oman ”voiman” olemus tulee näkyviin.

Itse asiassa Jumala panee meitä toistuvasti tilanteisiin, joissa me joudumme näkemään, että ”voimamme” ei riitä. Kun Jumalan koulussa koemme olevammekin heikkoja, meillä on mahdollisuus oppia jotakin hyvin arvokasta. Jumala nimittäin toimii heikkojen eikä voimakkaiden kautta ja Jumala saa aidosti kunnian vain silloin, kun hän vaikuttaa jotakin heikkojen kautta.

Tämä Jumalan tapa ajatella ja toimia näkyy halki pelastushistorian."vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään" (1.Kor.1:27.)

Kun apostoli Paavali, joka monessa mielessä oli voimakas, oli oppinut ymmärtämään Jumalan toimintaperiaatteen, hän sanoi: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun ”(2. Kor.12:9).

Tällainen oli apostolin oivaltama Jumalan työtapa. Jumala heikentää voimakkaita. Ei siksi, että hän nauttisi ihmisten nujertamisesta, vaan siksi, että hän janoaa saada tehdä omaa työtään. Ja se on mahdollista vain, kun hänellä on työssään niitä, jotka ovat heikkoja. Sillä kun ihmisen heikkous pakottaa häntä turvautumaan Jumalan voimaan, silloin hän oppii, mitä on evankeliumi ja hän oppii vaeltamaan uskossa eikä näkemisessä.

Syvällisimmät ja vaikuttavimmat kohtaamisemme Jumalan kanssa liittyvät usein aikoihin, jolloin me olemme hyvin heikkoja eikä meillä ole omaa voimaa ja kykyä laisinkaan.

Maailmassa puhutaan paljon siitä, miten meidän täytyisi tulla vahvoiksi, miten meidän tulisi oppia vaikuttamaan muihin ihmisiin ja saada heidät toimimaan tahtomallamme tavalla, miten saada aikaan näyttäviä asioita, miten menestyä ja hallita ja voimalla viedä asioita eteenpäin.

Huomiomme voi tarrautua tuollaisiin esimerkkeihin, malleihin ja opetuksiin. Mutta luotettava ja oikea oppikirjamme on Raamattu. Se näyttää meille totuuden itsestämme, se osoittaa meidän heikkoutemme ja näyttää ne vaarat jotka syntyvät, jos heikkoudestamme huolimatta ryhdymme toimimaan ikään kuin olisimme voimakkaita.

Raamattu näyttää myös, kenen on valtakunta, voima ja kunnia. Ja se näyttää, kuinka Jumala toimii heikoissa. Joka Jumalan tekoja kaipaa, ymmärtäköön tämän.

Kuinka sanoikaan psalmista:"Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti."(Ps. 73:26).

Jon Bloom
Suom. ja ed. POM

[rita4]

Niin... olla voimakas! Olla väkevä Herrassa! Tehdä suuria ja ihmeellisiä tekoja! Olla ihmisten edessä, kuin jokin kaiken osaava ja tietävä, sekä kuin kaikkeen pystyvä.. Eikös näitä juuri uskovat tavoittele ja kaipaa? Uskoisin näin olevan useimpien kohdalla, kun ei haluta olla: heikkoja, vajavaisia, arkoja, tuntien ettei osaakkaan, ei pysty, jaksa.. Hävetään, kun ollaan niin kurjia ja heikkoja, vajaita.. Koska halutaan olla vain niitä, joista näkyy se, että: on Jumalan lapsi ja samalla kuin voimallinen Sanassa ja teossa. Ajatellaan, etteihän sitä heikkoina voi tehdä, sanoa mitään voimallista, tai siten olla edes Herrankaan käytössä. Siksi ihaillaan niitä, jotka saarnaa väkevästi, sekä tekee suuriakin ihmeitä, ja joita ihmiset kuin seuraa ja palvoo, kunnioittaa ja ihailee. Halutaan samaistua heihin ja jos mahdollista, niin olla vielä pikkusen parempiakin, näkyvämpiä, ym..

Mitä sanoikaan Raamattu, Jumalan Sana meille voimaa kaipaaville!?

2. Kor. 12:8-10
Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.

Huomasitko? Heikkona Paavalikin lopulta tajusi olevansa voimakas, koska silloin; se voima ja viisaus, ym ei enää tulleetkaan Paavalin kautta tai Paavalista, siis kuin hänen voimastaan, tai ymmärryksestään, tai vaikkapa hänen osaamisestaan, ja kasvustaan uskovana, ei! Vaan se kaikki tulikin yksin Jumalalta ja Isän avusta ja voimasta, sekä Pyhän Henkensä johdatuksesta eri tilanteissa. Siispä kunnia ja kiitoskin silloin kuului vain yksin Herrallemme, ei koskaan ihmiselle. Mutta kuinka usein ihminen tahtoo itselleen sitä kiitosta ja kunniaakin, eikä siksi anna kunniaa sille, Hänelle: kenelle vain yksin kunnia ja kiitos kuuluu, elikkäs tietenkin; Jumalallemme, ei koskaan yhdellekään ihmiselle, ei!

Aikamme kristityistä monet ovat taipuvaisia ihailemaan hengellistä voimaa ja tavoittelemaan sitä (mitä sillä sitten kulloinkin tarkoitetaankin). Jotkut ajattelevat, että jos olemme hengellisesti voimakkaita, me kykenemme tekemään enemmän ja suoriutumaan vaativistakin haasteista.

Harva huomaa, että voiman kaipaaminen ja sen ”kokeminen” tekevät armosta sivujuonteen. Sen tähden Jumala joutuukin tuon tuosta korjaamaan ihmiskäsityksiä antamalla voimakkaiden sortua. Silloin oman ”voiman” olemus tulee näkyviin.

Itse asiassa Jumala panee meitä toistuvasti tilanteisiin, joissa me joudumme näkemään, että ”voimamme” ei riitä. Kun Jumalan koulussa koemme olevammekin heikkoja, meillä on mahdollisuus oppia jotakin hyvin arvokasta. Jumala nimittäin toimii heikkojen eikä voimakkaiden kautta ja Jumala saa aidosti kunnian vain silloin, kun hän vaikuttaa jotakin heikkojen kautta.

Tämä Jumalan tapa ajatella ja toimia näkyy halki pelastushistorian."vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään" (1. Kor. 1:27.)

Kun apostoli Paavali, joka monessa mielessä oli voimakas, oli oppinut ymmärtämään Jumalan toimintaperiaatteen, hän sanoi: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun ”(2.Kor.12:9).

Haluan laittaa tähän myöskin siskomme hyvän mietinnän;

Olen huomannut, että ihminen itsessään alkaa helposti rimpuilla sielullisesti, koettaa tehdä suuria ja yrittää lujasti. Uskon, että tuossa on saumaa myös viholliselle. Kun ihminen oikein todella kovasti haluaa tehdä työtä Jumalalle, hän saattaa mennä Jumalan suunnitelmien yli kaikessa lihallisuudessaan, kenties jopa tavoitellessaan jotain korkeampaa arvoasemaa tai saadakseen vain kunniaa ja mainetta - tai ollakseen vain Jumalan silmissä "jotain".

Tällöin on mielestäni suuri mahdollisuus, että ihminen alkaa toimia omin valtuutuksin ja lihallisesti. En usko, että tällaiset henkilöt haluavat tarkoituksella tarttua syöttiin, jonka vihollinen heille ojentaa. Heillä vain on vilpitön ja intensiivinen halu olla jotain, olla jotain suurta ja mahtavaa ja kova halu täyttää saappansa Herran silmissä ja ihmisten silmissä.. He eivät halua odottaa, eivätkä ehkä usko, että Herra tekee työtään maanhiljaisissa ja ylipäänsä kaikessa hiljaisuudessa.

Tuosta kirjoituksesta nousi mieleeni ajatus, miten uskova, kun; aivan kuin ei jaksa, tai ei edes halua odottaa sitä mitä Herra haluaa hänen kohdallaan tehdä, niin kovin helposti silloin, kuin aletaankin omavoimaisena yrittään ja toimiin, jakaan Sanaa, tms..Ja mites siinä silloin useimmiten käy.. ennemmin, tai myöhemmin? Voimat loppuu, tai sitten sellainen uskova harhautuu omavoimaisuuteen sekä kuin siihen omaan osaamiseensa, niin, sekä ylpistyy ja alkaa luulla olevansa ehkä parempikin kuin joku toinen on, tms.. Ja hupsista pian sellainen onkin; itseään koroittava pätijä, mutta ei nöyryydessä, vaan ylpeydessä haluaa olla jotakin suurta, tai vain olla parempi, ..

On siis hyvin surullista, jos ei jaksakaan pysyä vain hiljaa ristin juurella; viipyen, odottaen kutsua, lähettämistä, Herralta saatuja sanoja, tehtävää..Sillä, kyllä Herra antaa jokaiselle juuri hänelle sopivan tehtävän, mutta se harvoin on sama, kuin mitä se on jollakin toisella.. Ja siltikin; jokainen tehtävä, minkä Herramme antaa itse kullekin on yhtä tärkeä, sekä yhtä arvokas, jossa voi olla Hänen, Jeesuksemme käytössä...

Ja niin kuin sanoitkin, niin kukaan ei varmasti halua kuin tarttua siihen "syöttiin", minkä mahdollisesti jopa vihollinen saa syötettyä uskovan ajatuksiin, tai minkä se oma lihamme, joka haluaa päteä ja olla suuri, viisas, ym.. Niin sitten helposti alkaakin kuin päteä. Ei,se ei näy ns. ulospäin, vaan se tapahtuu aivan kuin salaa, huomaamatta ja usein se tapahtuu, kun koetaan toiset itsensä koroittajina, tms..Ajatellaan, ettei itse olisi tollainen, ei toimisi noin, ei ylpistyisi, eikä alkaisi koroittaa itse itseään, tms.. Mutta kuinka salakavalasti se sittenkin tapahtuu, kun sydän ei hyväksykään sitä, minkä Herra hänelle haluaisi antaa tehtäväkseen.. Ja kun se ei kelpaa, vaan pitää olla jotain suurta, näkyvää ja varmaankin kuuluvaakin, kun lihan,mieli nostaa päätään, sekä ylpyden henki..Niin sit jo ollaankin ongelmissa.. hetken päästä.

Ja usein juuri silloin se tapahtuu kun alkaa kuin päteä, esitellä sitä omaa hyvyyttään, ja osaamistaan, sekä alkaakin neuvoa muita...Ja saa vastakaikua, niin sitä kuin ajautuu yhä vain syvemmälle näkemättä, ettei se olekaan välttämättä Isän Jumalan tahto, eikä edes Isän tottelemistakaan, vaan se onkin, itse omassa mielessään pääteltyä ja oikeutettua, mutta seura voikin silloin olla täysin väärä, missä kokee saavansa olla Herrankin käytössä, jotakin..Mutta ei enää kysytäkään Herran tahtoa, eikä viivytä enää rukouksessa, tai anomisessa, vaan porhalletaan omavoimaisena ja omassa viisaudessaan, pätemisessään lujaa eteenpäin silmät sokeutuneina Totuudelta, sekä Isän suunnitelmien kysymiseltä, odottamiselta oikeaa aikaa..!

Se, mikä kuin nousi sydämelleni on tämä Raamatunpaikka;

1. Kor. 4:
18 Muutamat teistä ovat paisuneet pöyhkeiksi, aivan niinkuin minä en tulisikaan teidän tykönne.
19 Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta.
20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
21 Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?