Mitä tarkoittaa kaikesta luopuminen?

[rita4]

Markus Malk

Ihmiselle on ominaista omasta kiinni pitäminen. Kukaan meistä ei mielellään luovu omaisuudesta, ystävistä, perheestä, saati terveydestä. Pidämme niistä hyvistä lahjoista, jotka Jumala on meille antanut ja vastakin antaa.

Harvinaista ei kuitenkaan ole, että elämän aikana menetämme monta noista lahjoista. Joltain on mennyt rahat, toiselta ystävät. Joku on menettänyt perheensä. Moni on menettänyt terveytensä. Viimeistään kuoleman hetkellä me menetämme kaiken. Silloin ei ole jäljellä enää mitään.

Kaiken menettämisestä Jeesuskin näyttää puhuvan:

"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."(Luuk. 14:26).

Nämä Herran sanat ovat vakavat. Onko todella niin, että meidän täytyy katkaista perhe- ja ystävyyssuhteet voidaksemme tulla Jeesuksen opetuslapsiksi? Onko kaikesta luopuminen välttämätön ehto Kristuksen omaksi pääsemiseksi?

Jeesus ei vaadi meiltä vain paljon. Hän vaatii meiltä kaiken. Meidän on oltava valmiit luopumaan kaikkein tärkeimmistä ja rakkaimmista asioista.

Kun Jeesus puhuu meille rakkaista asioista, hän puhuu siitä, mihin sydämemme on mieltynyt. Hän koskettelee suhdettamme niihin hyviin lahjoihin, jotka Jumala on meille antanut. Jeesus kysyy meiltä, että rakastammeko me enemmän lahjoja vai lahjojen antajaa, siis hyviä asioita elämässä vai Jumalaa niiden lahjoittajana.

Koska Jumala antaa meille hyvät lahjansa, hän voi myös ottaa lahjansa meiltä pois. Jos hän ottaa hyvänsä pois, silloin meiltä kysytään, mitä me viime kädessä rakastamme, mihin meidän sydämemme on kiintynyt. Onko meille rakkainta se, mitä Jumala on meille antanut ja minkä hän saattaa ottaa meiltä pois? Vai onko meille rakkainta itse Jumala?

Kaikesta luopuminen ei ole helppoa. Kaikesta luopuminen on kipeää. Se on vastoin kaikkea sitä inhimillistä kiintymystä, jota luonnostamme Jumalan lahjoihin tunnemme.

Kaikesta luopuminen rikkoo ne siteet, joita me elämässä ympärillemme luomme. Jumalan ihmisille ei ole maailmassa vierasta se, että meiltä tavallisesti viedään juuri se, mitä me kaikesta eniten halajamme.

Kun meiltä viedään se, mikä meille on rakasta ja mihin sydämemme on kiintynyt, emme tahdo sitä hyväksyä. Kamppailemme menettämistä vastaan.

Kaiken menetyksen, surun ja kivun keskellä on kuitenkin merkitys. Kun kaikki menee, Kristus jää luoksemme. Hän asettuu menetyksemme, surun ja kipumme keskelle. Hän ojentaa kätensä meille ja lausuu rakastavalla äänellä: ”Rauha sinulle!”

[rita4]

Mitä tarkoittaa kaikesta luopuminen?

Ihmiselle on ominaista omasta kiinni pitäminen. Kukaan meistä ei mielellään luovu omaisuudesta, ystävistä, perheestä, saati terveydestä. Pidämme niistä hyvistä lahjoista, jotka Jumala on meille antanut ja vastakin antaa.

Harvinaista ei kuitenkaan ole, että elämän aikana menetämme monta noista lahjoista. Joltain on mennyt rahat, toiselta ystävät. Joku on menettänyt perheensä. Moni on menettänyt terveytensä. Viimeistään kuoleman hetkellä me menetämme kaiken. Silloin ei ole jäljellä enää mitään.

Onhan aina niin suloista, kun meillä on niitä asioita, mistä kiinni pitää. Tosin kaikilla ei niitä valitettavasti ole. Usein pidämme kiinni kuin kynsin ja hampain jostakin elämässämme, ehkä se on joku ystävä, omainen, raha, työpaikka, ja joillekin se voi olla jopa eläin, omaisuus, terveys, tms..Varmasti jokaisella on jokin asia mistä haluaa pitää tiukasti kiinni, niin ettei menetä sitä, tai luovuta toiselle, jopa kuolemaan..Koska kuolema on niin lopullinen juttu. Niin siitä jostain ei kuin haluaisi sitten millään luopua, kuten nyt esim kotieläin, joka on tosi sairas, vaan sitä helposti kuin pyrkii tekeen kaikkensa, että saa pitää sen, jatkaa yhteistä elämää sen kanssa.

Osaammeko olla kiitollisia niistä lahjoista, joita Jumala on meille antanut taivaastaan? Vai nurisemmeko niistä, tai jopa vaadimme Jumalaa antamaan meille enemmän, tai paljon parempaa, tms..? Niin.. emme tyydy oikein mihinkään, vaan aina vain pitäisi saada enemmän ja parempaa ja kallimpaakin kuin noilla toisillakin sitä on? Onko tutun kuuloista?

Niinpä, kerran me saatamme menettää melkein kaiken, tai jopa ihan kaiken ja jäljelle ei jääkkään yhtään mitään, mistä pidimme niin lujasti kiinni. Ja todellakin, niin sitten kun me tulemme kuoleman rajalle, virran rannalle, niin silloin lähdemme tyhjin käsin ja vaikka olisimmekin keränneet kuinka paljon tahansa omaisuutta, ystäviä, ja vaikka olisimmekin kuinka hyväkuntoisia, tai nuoriakin tms tahansa,.. Niin se kaikki jää aivan takuulla tänne ja lähdemme täysin tyhjinä ja paljaana, niin kuin tänne maailmaan tullessammekin, syntyessämme tulimme tänne paljaina. Ei meillä ollut mitään kun synnyimme, eikä meille jää mitään kun kuolemme..

Ota vain tavarasi ja kalleutesi tms arkkuusi, se ei siellä enää sinua mitään hyödytä.. Tyhjin käsin tulit ja tyhjin käsin myöskin lähdet täältä, kun aivinpaidassasi ei ole taskuja, ja vaikka oiskin, niin eipä ne enää siellä mullan alla sinua ilahduta, tai auta. Kaikki jäi tänne, toisille tapeltavaksi..

"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."(Luuk. 14:26).

Nämä Herran sanat ovat vakavat. Onko todella niin, että meidän täytyy katkaista perhe- ja ystävyyssuhteet voidaksemme tulla Jeesuksen opetuslapsiksi? Onko kaikesta luopuminen välttämätön ehto Kristuksen omaksi pääsemiseksi?

Jeesus ei vaadi meiltä vain paljon. Hän vaatii meiltä kaiken. Meidän on oltava valmiit luopumaan kaikkein tärkeimmistä ja rakkaimmista asioista.

Kun Jeesus puhuu meille rakkaista asioista, hän puhuu siitä, mihin sydämemme on mieltynyt. Hän koskettelee suhdettamme niihin hyviin lahjoihin, jotka Jumala on meille antanut. Jeesus kysyy meiltä, että rakastammeko me enemmän lahjoja vai lahjojen antajaa, siis hyviä asioita elämässä vai Jumalaa niiden lahjoittajana.

Koska Jumala antaa meille hyvät lahjansa, hän voi myös ottaa lahjansa meiltä pois. Jos hän ottaa hyvänsä pois, silloin meiltä kysytään, mitä me viime kädessä rakastamme, mihin meidän sydämemme on kiintynyt. Onko meille rakkainta se, mitä Jumala on meille antanut ja minkä Hän saattaa ottaa meiltä pois? Vai onko meille rakkainta itse Jumala?

Varmasti moni sanoo, ettei tuo voi edes olla oikein, kun Jeesus noin sanoo, sillä eihän kukaan voi luopua kaikesta minkä on jo saanut. Tämähän ei nyt tarkoita sitä, että; meidän pitäisi hylätä vanhempamme, tai sisaruksemme, lapsemme, ystävämme, tms..Ei! Vaan meidän tulee tarkistaa suhteemme tavaraan, rahaan, ihmisiin, ym. Sekä alkaa kuin miettiä, kysellä, että: Mikä on oikeastikin meidän sydämiemme ajatus tai halu/tila näihin em. asioihin. Eli; Ovatko, ne, he rakkaampia ja tärkeempiä meille, kuin mitä Jeesus on?? Koska Jeesus haluaa, jos en ihan sanoisi vaatii meitä laittamaan Hänet ensimmäiseksi ja sen jälkeen vasta tulevat kaikki muut.. Mutta onko se näin meidän sydämissämme? Eipä taida kuitenkaan olla. Yrittää kyllä saatamme elää ja toimia niin, mutta valitettavasti se on kuitenkin noin arkielämässämme aikalailla harvinaista ja epätodelista, että pystyisimme omassa voimassamme luopumaan kaikesta ja vain uskoa, sekä turvata aivan kaikessa siinä, mitä elämäämme tuleekin vain yksin Jeesukseen.

Siihen me jokainen tarvitsemme halun muutokseen, sekä parannuksen tekoon, uudistumiseen uskossamme ja sillai pyrkiä laittaan, rukouksen kautta asiat elämässämme tärkeys järjestykseen.. Jumala kyllä auttaa meitä siinä, jos me vain sitä tosissamme haluamme, ja muista aina; Ei kannata puhua Herralle toista ja tehä, elää toisin, koska Isä Jumaalakyllä näkee sydämeemme sekä motiivimme, ym.. Ollaan siis rehellisiä, sekä paljon Jeesustamme tarvitsevia.

Nyt onkin tärkeää huomata ja ymmärtää se tosiseikka, ettemme pysty itse luopumaan niistä, ja laittamaan heitä vasta Jeesuksen jälkeen meille rakkaimmiksi tuleviksi ja oleviksi, kuin vain ja ainoastaan Herramme avulla ja lihamme tahdon kuolettamisella. Mutta jos Jeesus ei ole ensimmäinen, niin silloin se myöskin näkyy uskonelämässämme. Jeesuksen täytyy olla se ykkönen ja rakkain, arvokkain ja tärkein meille kun mikään muu ei saa vallata sydämistämme Hänelle kuuluvaa sijaa/paikkaa. Mutta, mutta.. kuinka usein se kaikki muu, meille jo niin rakkaaksikin ja tärkeäksi tullut vie paikan sydämistämme tärkeysjärjestyksessä, siis siinä mikä paikka kuuluisi Jeesukselle.

Mitä lähemmäksi tahdot päästä Mestariasi, niin sitä paremmin pystyt silloin laittamaan Hänet myöskin tärkeimmäksi ja rakkaimmaksi elämässäsi. Nythän on kysymys uskonkasvustamme, sillä tämä kaikki kuuluu varsinkin jo jonkin aikaa uskossa olleille. Vastasyntyneet Jumalan lapset ovat sillai vielä vapaita tästä, koska he jo luonnostaan rakastavat ja palvovat, etsivät Herransa kasvoja, koska se ensirakkaus on niin ihanaa ja valtavaa..Mutta hekin sitten tulevat tämän asian eteen kun se ensirakkauden huuma alkaa väistyä ja tilalle alkaakin tulla arkea ja jopa vaikeuksia, tms.. Niin keneen he silloin ensimmäisenä turvautuvat; Jeesukseenko, vaiko ihmisiin? Ja onko silloin rinnallakulkijaa/opettajaa, joka ohjaisi siihen mikä on Jumalan tahto sekä Raamatun ilmoitus..Sitähän me kaikki tarvitsemme; rohkaisijoita, joissa on Jumalan rakkaus näkyväksi tullut..

Laitan vielä lopuksi tämän johon yhdyn ja sanon sen perään; Amen, juuri noin on asianlaita!

Kaikesta luopuminen ei ole helppoa. Kaikesta luopuminen on kipeää. Se on vastoin kaikkea sitä inhimillistä kiintymystä, jota luonnostamme Jumalan lahjoihin tunnemme.

Kaikesta luopuminen rikkoo ne siteet, joita me elämässä ympärillemme luomme. Jumalan ihmisille ei ole maailmassa vierasta se, että meiltä tavallisesti viedään juuri se, mitä me kaikesta eniten halajamme.

Kun meiltä viedään se, mikä meille on rakasta ja mihin sydämemme on kiintynyt, emme tahdo sitä hyväksyä. Kamppailemme menettämistä vastaan.

Kaiken menetyksen, surun ja kivun keskellä on kuitenkin merkitys. Kun kaikki menee, Kristus jää luoksemme. Hän asettuu menetyksemme, surun ja kipumme keskelle. Hän ojentaa kätensä meille ja lausuu rakastavalla äänellä: ”Rauha sinulle!"

Käännä katseesi Jeesukseen

Kirkas aamu pian koittaa ~ Lahden Helluntaiseurakunnan Kitarakuoro