C.O.Rosenius: Elämän Leipää

[rita4]

JOULUKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin. Room. 9:15.

Apostoli tahtoo tässä sanoa: Jumala on suuri ja hän on itsenäinen. Ei kenelläkään ole häneltä mitään vaadittavaa. Ei kukaan ihminen voi häntä syyttää, tahi vaatia selitystä hänen menettelylleen. Hän antaa armonsa kenelle itse tahtoo. Näin Kristus myös puhuu vertauksessa viinitarhan työmiehistä. Kun eräs heistä nureksi sitä, että ne, jotka olivat tulleet yhdennentoista tunnin vaiheilla työhön, saivat saman palkan kuin hän, joka oli kaiken päivää työtä tehnyt ja sen kuorman ja helteen kantanut, niin sanoo perheenisäntä hänelle: »Ystäväni, en tee sinulle vääryyttä. Etkö sopinut kanssani denarista? Ota se, mikä sinulle on tuleva ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani mitä tahdon?» Täten juutalaisten ja kaikkien itsevanhurskasten suu tukitaan tällä Jumalan vastauksella: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»

Ajattele, mikä suuri ja voimakas lohdutus tässä annetaan kaikille köyhille syntisille! Se onkin tarpeen. Kaikilla meillä on luonto, joka on juurtunut itsevanhurskauteen. Meidän luontomme on sellainen, että vaikka me sata kertaa olisimme syvästi saaneet kokea kaiken itsessämme olevan kadotettua ja että olemme Kristuksessa tehdyt täydellisiksi, alamme sittenkin joka päivä etsiä vanhurskautta itsestämme.

Me ajattelemme, että Jumala on meille otollinen silloin, kun saamme armon olla hurskaampia, mutta kun tunnemme itsemme onnettomiksi saadessamme kokea turmeluksemme, tulemme aroiksi ja alakuloisiksi Jumalan edessä ja ajattelemme, että hänen täytyy hylätä meidät, aivan kuin jos Jumalan armo riippuisi meidän vanhurskaudestamme.

Tässä mielettömyydessämme ei auta mikään valistus eikä kokemus, se on sairaus meidän luonnossamme, jota emme voi välttää. Sana, ainoastaan sana pitää silloin meitä pystyssä, ettemme kokonaan lankea epäuskon valtaan, vaan pysymme uskossa. Jospa toki miettisimme sanan, joka tässä edessämme on: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.» Oma mahdollisuutemme ei kelpaa. »Olen armahtava, ketä armahdan.» Aivan vapaasta armosta armahdan minä syntistä. Ei ainoakaan ihminen ole ansainnut armoani. Jos minä katson teidän mahdollisuuttanne, olette kaikki hukassa. Kaikki teissä on kelvotonta ja kirouksen alaista. Mitä teen, sen teen itseni tähden. Näin sanoo Herra myös: (Jes. 43: 22, 24, 25) »Et sinä, Jaakob, huutanut minua avuksesi. Sinä sait minun työtä tekemään sinun synnilläsi ja tuotit minulle vaivaa pahoilla teoillasi. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi, enkä muistele sinun syntejäsi.»

Mitkä ovat siis tuon vapaan armon perusteet? Ensimmäinen on se, että kaikki, jotka ihmisnimeä kantavat ovat synnin alaisina kadotetut. »Ei yksikään ihminen tule hänen edessään lain teoista. Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan. Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.» Hurskaimman ihmisen sydämessä on vielä mitä suurempien syntien siemen. Ja tämä sotii suurimpia ja korkeimpia käskyjä vastaan. Sitä paitsi asuu hänessä paljon pahoja ajatuksia, syntisiä himoja ja haluja, jotka sotivat kaikkia Jumalan käskyjä vastaan. Kun nyt kaikki ihmiset ovat samassa tilassa, niin onhan välttämätöntä, että armo on vapaa ja meidän ansiostamme riippumaton, jotta edes joku pelastuisi. Sillä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, jota Jumala ihmisen itsensä tähden olisi voinut pelastaa. Silloinhan täytyy niin olla kuin hän itse tässä selittää: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»

Jumalan armo on aivan vapaa myös Jeesuksen Kristuksen toimittaman lunastuksen tähden. Suuressa rakkaudessaan antoi Jumala iankaikkisen Poikansa, jotta hän korjaisi syntiinlankeemuksen vauriot, antoi hänet ottamaan kaikkien ihmisten synnit päällensä, sovittamaan ne verellään, kuuliaisuudellaan tyydyttämään kaikki lain vaatimukset ja hankkimaan meille täydellisen vanhurskauden.

Tällä perusteella on Jumalan armo niin vapaa, ettei Jumala ollenkaan katso minkään ihmisen ansiota tai syntisyyttä, kun on kysymys autuaaksitekevästä armosta, vaan on hän kaikkina hetkinä, niin parempina kuin huonompinakin täydelleen tyytyväinen kaikkiin ihmisiin, jotka Pojan vanhurskauteen ovat puetut.

Kristuksen vanhurskaudessa Jumalan edessä vanhurskautettuina ja laista vapautettuina olemme me tosiaankin joka hetki vanhurskaat ja tuomiosta vapaat, niin kauan kuin Kristuksessa pysymme. Jos Jumala katsoisi meidän mahdollisuuttamme, silloin ei vanhurskaus olisikaan ainoastaan Kristuksessa. Tämän Herra Jumala sanoo meille tässä juhlallisessa selityksessään: »Olen armahtava, ketä armahdan. ja säälivä, ketä säälin.»

[rita4]

JOULUKUUN 23 PÄIVÄNÄ

Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joihin hänellä on mielisuosio! Luuk. 2:14.

Näin lauloi taivaasta lähetetty enkelien joukko Jeesuksen synnyinpäivän-aamuna, kun ensin oli ilmoitettu: »Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.» Kohta oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joihin hänellä on mielisuosio.» Kuinka paljon enemmän meidän, jotka olemme tuota suuresti siunattua ihmissukua, joille tämä hyvä sanoma oikeastaan kuuluu, tulisi iloita ja veisata Herran kunniaa.

Tämä kiitoksen aihe on erittäin ilahduttava ja rakas uskoville sydämille. Niin, se on itsessään niin suuri, korkea ja ilahduttava, että ken vain oikein voisi uskoa ja nähdä tuon jumalallisen armon ja rakkauden, että iankaikkinen Jumala tulee ihmislapseksi, että Luoja lepää heinäin ja pahnain päällä ja lahjoittaa kokonaan meille itsensä, hän tuskin voisi suuressa ilossaan elääkään. Hänen täytyisi sanomattomassa riemussaan alinomaa huutaa: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!» Ei ainoakaan ihminen sitä voi oikein uskoa ja täydelleen käsittää, mutta uskovilla on tästä samoin kuin kaikesta mitä Kristus on tehnyt pelastukseksemme semmoinen ilo, jota ei mikään muu maailmassa voi antaa, jota ei kukaan muu kuin uskovainen koskaan ole tuntenut.

Kun tahdot tutkia jumalisuutesi oikeata laatua, niin koettele itseäsi, onko sinulla oikeata jouluiloa, onko sinulla todellista iloa Kristuksessa siitä, että hänet omistat. Ilon ja ilon välillä on suuri ero. Moni saattaa kyllä jouluna olla juhlatunteiden vallassa, mutta todella iloita Vapahtajan syntymästä, niin että sydämeen syttyy rakkaus häntä kohtaan, että häntä ylistämme, hänestä puhumme, niin kuin tavallisesti teemme, jos jostain asiasta oikein iloitsemme, siihen hän ei kykene puoleksi tunniksikaan.

Moni voi enemmänkin tehdä. Hän saattaa olla hyvinkin jumalinen, harras ja ahkera Jumalan valtakunnan hyväksi, ajatella ja puhua taitavasti hengellisistä asioista, rukoilla, kilvoitella ja tehdä monta hyvää työtä autuaaksi tullakseen, mutta todella sydämessään iloita Vapahtajastaan, halulla puhua hänestä, tunnustaa ja ylistää häntä, sitähän ei jaksa yhtäkään tuntia. Mitä tämä todistaa? Sitä, ettei Kristus ole tullut hänen sydämensä aarteeksi ja lohdutukseksi, ettei hän oikein usko Kristukseen, ettei hän ole saanut Henkeä, joka eläväksi tekee. Kaikesta hartaudestaan huolimatta elää hän lihallisessa suruttomuudessa, kuten fariseukset, ja silloin ei Kristus ole hänelle niin kallis, että hänen sydämensä siitä riemastuisi. Tahi hän elää salaisissa helmasynneissä, tai juutalaisessa itsevanhurskaustyössä, siis epäuskon orjana.

Raamattu ei tyhjää puhu sanoessaan: »Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha.» »Jumalan valtakunta on vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.» Siellä, missä ei koskaan ole rauhaa eikä iloa Pyhässä Hengessä, sinne ei Hengen elämä eli Jumalan valtakunta ole koskaan vielä tullutkaan. Raamattu sanoo: »Minä uskon, sen takia minä puhun.» »Missä aarteesi on, siellä on oleva sydämesikin.» »Sydämen kyllyydestä suu puhuu.» Tästä seuraa, että se, joka ei tahdo Kristuksesta puhua, kellä siis ei ole siihen halua, vaan mieluummin puhuu muista, ehkä kylläkin tärkeistä asioista, sillä on aarteensa näissä asioissa, niistä on hänellä suurempi ilo kuin Kristuksesta. Kristus ei silloin ole hänen sydämensä uskon perustus, vaikka hän ehkä kyllä järjellään ja suun tunnustuksella omistaa Kristuksen.

Silloin kun ei sinulla ole iloa Kristuksessa, kun ei sinulla ole halua hänestä puhua, ei halua tunnustaa eikä kiittää häntä, niin et oikein usko häneen. Silloin nukut synnin orjuudessa tahi olet lain orjuuden alainen, joko hienommassa tahi karkeammassa itsevanhurskaustyössä. Silloin toteutuu meissä, mitä Babylonian vankeudesta vapautetut israelilaiset itsestään tunnustivat: »Baabelin virtain vierillä, siellä me istuimme ja itkimme Siionia muistellessamme. Pajuihin siellä me ripustimme kantelemme. Sillä voittajamme vaativat meiltä siellä lauluja ja sortajamme iloa. Kuinka me olisimme voineet veisata Herran virsiä vieraalla maalla.»

Tämä pitää paikkansa vielä tänään. Saada uskoton, Jumalasta vieraantunut ja hengessä sidottu sielu hengelliseen iloon on yhtä mahdotonta kuin saada lunta ja jäätä palamaan. Laulaa ja puhua saatamme kyllä, mutta todella iloita Jumalassa, siihen ei voida meitä pakottaa. Se on sydämen oma, vapaa asia. Ja voida iloita Vapahtajassa ja ylistää hänen ansiotaan on Hengen hedelmä, Jumalan vapaa lahja. Siionin vuorella veisataan tapetun Karitsan virsi. Eikä kukaan muu voinut oppia sitä virttä, paitsi ne, jotka olivat merkityt. Ainoastaan uskovaiset tuntevat oikeata jouluiloa.

Koetelkaamme siis itseämme. Jotta me saisimme oikean joulu-ilon, täytyy meidän oppia tuntemaan syntimme, jotta saisimme Kristuksessa niistä pelastuksen, toisin sanoen: meiltä vaaditaan parannusta ja uskoa.

[rita4]

JOULUKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle Luuk. 2:10.

Mikä on tuo suuri, ilahduttava asia, jonka enkeli ilmoittaa? Jumala olkoon meille armollinen. Hän tehköön meidät vastaanottaviksi. Jumala on tullut ihmiseksi, veljeksemme. Raamattu sanoo: »Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä, josta syystä hän ei häpeäkään kutsua heitä veljiksi.» Kuka pyhittää? Jumala, pyhä, suuri, korkeudessa asuva Jumala. Ketkä ne ovat, jotka pyhitetään? Langenneet, syntiset ihmiset. Ja he ovat kaikki yhdestä. Mitä se on? He ovat yhtä luontoa, yhtä sukua. Sekä Jumala että me olemme ihmissuvun jäseniä. Jumala on ihminen, me olemme ihmisiä, »josta syystä hän ei häpeäkään kutsua meitä veljiksi», koska todella lihan puolesta olemmekin veljiä, samasta kanta-isästä syntyneinä.

Herra Kristus ajattelee: »Kuinka häpeisin heitä kutsua veljikseni? He ovat ihmisiä, kuten minäkin ja minä olen ihminen, niin kuin hekin.» Hän osoitti teossa myös, ettei hän hävennyt kutsua heitä veljikseen, ei taivaallisen Isän eikä kenenkään ihmisenkään edessä. Hän sanoi kerran Isälleen: »Olen julistava nimeäsi veljilleni, seurakuntien keskellä ylistävä sinua kiitosvirsillä.» Maria Magdaleenalle hän sanoi: »Mene veljieni luo ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.» Ja kolmannen kerran hän sanoi koko maailman kuullen: »Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle.»

Kun ajattelemme, että tämä on todellisuutta, jumalallinen totuus, että Jumalan Poika on tullut veljeksemme, ettei tämä ole ainoastaan ystävällistä rakkauden puhetta, vaan todellisuutta, joka perustuu siihen, että me kaikki olemme alkuisin yhdestä, on meidän myös myönnettävä, että me vain voisimme tämän oikein uskoa ja sydämeemme saada, niin joutuisimme suuren ilon valtaan, tuskinpa voisimme elääkään.

Niin, meidän on myönnettävä, että sydämemme lankeemuksen takia ovat hirmuisesti turmeltuneita, peräti kuolleet, jääkylmät, paatuneet, suljetut ja synkän epäuskon sumun peittämät, koska niin vähän iloitsemme, rakastamme ja ylistämme. Me toivoisimme täältä pois ja huutaisimme huolestuneina: Milloin otetaan pois tuo raskas peite, joka estää Jumalan kunnian näkymästä? »Kuka pelastaa minut tästä, kuoleman ruumiista?»

Mutta jos joku vielä kysyisi: Mikä oli syy ja tarkoitus Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisella? Niin Raamattu vastaa siihen lohdutusta sisältävillä sanoilla: »Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistää yhtäläisellä tavalla osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat orjuuden alaisia.» »Sen takia piti hänen kaikessa tulla veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalaan nähden, sovittaakseen kansan synnit.»

Katso, kadonneiden lasten tapaan piti hänellä myös olla liha ja veri, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat orjuuden alaisia, sovittaakseen kansan synnit, ollakseen laupias, armollinen, sääliväinen ja osaaottavainen.

Ihmisten viat oli ihmisverellä sovitettava, sitä laki ja oikeus vaati. Ihmisen piti sovittaa, mitä ihminen rikkoi. Jumala otti veren vaimon verestä. Sillä korjasi hän sen asian, minkä vaimo oli turmellut. Jumalan ensimmäinen lupaus, »vaimon siemen on rikkipolkeva käärmeenpään», vakuutti tämän. Jumalan Pojan piti sen takia ihmiseksi syntyä ja olla sen lain alaisena, joka oli ihmisille annettu, jotta hän lain alaiset lunastaisi ja siten tekisi meidät Jumalan lapsiksi. Jumalan Poika tuli ihmislapseksi, jotta ihmislapset voisivat tulla Jumalan lapsiksi.

Lunastuksen lain alaisuudesta tämän lapsen kautta oli Jumalan Henki jo profeetta Jesajan kautta selvästi ja ihanasti ennustanut: »Sinä olet heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän vaatijansa sauvan särkenyt, juuri kuin Midianin päivänä. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu.» Mikä on tämä »kuormamme ies», jollei synti ja laki, joka meitä raskaana kuormana painaa. Gal. 5: 1:ssä sanotaan sitä »orjuuden ikeeksi». Mikä on meidän »olkaimme vitsa,» ja »vaatijamme sauva», jollei laki, joka kurittajan tai orjakauppiaan tavoin lyö, pakottaa ja vaivaa meidän omiatuntojamme syntiemme tähden, tuomitsee meidät kuolemaan, hylkää perkeleelle ja syöksee helvettiin. Sellainen Jumalan viha, sellainen kauhea onnettomuus on tuo »olkain vitsa» ja »vaatijain sauva», jonka Vapahtajamme, meidän Gideonimme särki juuri kuin Midianin päivänä.

[rita4]

JOULUKUUN 26 PÄIVÄNÄ

Sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa. Room. 8:3.

Nämä sanat antavat meille mitä ihanimpia ilonaiheita. Ne avaavat hengen silmälle nähtäväksi kaikkien jumalallisten ilmoitusten, lupausten ja kuvausten täyttymisen. Isän määräämä aika oli tullut. Vanhan testamentin lapsuuden aika ja holhoojahallitus oli loppuva. Nyt piti kaikkien profeetallisten sanojen ja kuvausten toteutua. Enkelisanoma kaikui Betlehemin kedoilla: »Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.» Silloin oli sana tullut lihaksi.

Jumala oli lähettänyt Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa. Silloin nähtiin siunatussa seimessä kaikkien lupausten sisältö. Siinä lepäsi vaimon siemen, joka oli rikkipolkeva käärmeen pään. Siinä lepäsi »Aabrahamin siemen, jossa kaikkien sukukuntien maan päällä piti tulla siunatuiksi.» Siinä oli Juudan suvusta tullut »sankari, jota kansat tottelevat.» Siinä oli Daavidin Poika, joka samalla oli Daavidin Herra. Siinä oli »Zemah, vesa vanhan Jessen juuresta.» Siinä tuo merkki, että neitsyt synnyttää pojan, jonka nimi on Immanuel, se on: Jumala meidän kanssamme. Siinä oli »lapsi, jonka hartioilla herraus on, ja hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä.» Hän oli Betlehemissä syntyvä ja »jonka alku on alusta ja iankaikkisuudesta.» Siinä oli karitsa, joka oli laumasta otettu, ja jonka veri ovenpäällisiin ja pihtipieliin sivuttuna suojeli turmioon joutumasta.

Tämmöisiä ennustuksia ja kuvauksia oli Vanha testamentti täynnä. Ja mitä tämä merkitsee? Neljätuhatta vuotta kestävän ajanjakson läpi kulkee selvä sarja ennustuksia miehestä, joka oli tuleva, joka oli rikkipolkeva käärmeen pään, kantava maailman synnit ja jossa kaikki maailman sukukunnat tulisivat siunatuiksi. Pimeän sydämeni epäilykset ja vastaväitteet näitä tuhansien vuosien lukemattomia todistuksia vastaan tulevat kuin pölyksi ja korsiksi, jotka tuulessa lentävät vanhaa, lujaa vuorta vastaan. Herra Jumala olkoon iankaikkisesti ylistetty, kiitetty ja kunnioitettu sanomattomasta lahjastaan!

Jumala lähetti Poikansa. Tässä on tekstimme ja koko kristinuskomme ydin. Mutta se on meidän sangen vaikea saada sydäntemme sisimpään. Paljon tarvitaan rukousta ja avuksihuutamista, jotta Jumala armahtaisi meitä ja valaisisi mielemme näkemään ja käsittämään Jumalan armon ihmeiden määrättömiä syvyyksiä, kun hän antoi kurjalle, langenneelle suvullemme iankaikkisen Poikansa. Jumala lähetti Poikansa.

Siinä ei sanota: »Silloin syntyi Jumalan Poika», vaan »Jumala lähetti Poikansa.» Seimen lasta, jota hengen silmillä katselet, ei sen vuoksi sanota Jumalan Pojaksi, että hän olisi saanut suuren määrän Jumalan Henkeä ja mielisuosiota. Ei, Raamattu sanoo, että tämä lapsi oli Jumalan iankaikkinen Poika, joka oli Isän tykönä, ennen kuin tämä maailma olikaan. Se sanoo, että Betlehemissä oli syntyvä se, jonka alku on alusta ja iankaikkisuudesta, että »alussa oli sana ja se sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä on syntynyt.»

»Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme, ja me katselimme hänen kirkkauttaan, kirkkautta sellaista, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.» Kaiken tämän sisältää sana lähetti. Jumala lähetti Poikansa, siis Pojan, joka oli jo olemassa, mutta lähetettiin maan päälle, kun aika oli täytetty. Näin sanoo Herra Kristus itse: »Niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa.» »Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi, sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi ennen kuin maailma olikaan.» »Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan. Jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.»

Apostoli Johannes sanoo: »Siinä tuli Jumalan rakkaus meille ilmi, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttaan.» »Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.» Paavali sanoo: »Sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.»

Muistele näitä asioita seisoessasi Betlehemin seimen ääressä ja hengen silmillä katsellessasi tuota ihmeellistä lasta, jonka syntymää taivaan sotaväki ilmoitti Betlehemin köyhille paimenille, samoin tähti Itämaan viisaille tietäjille.

Kiitos, ylistys ja kunnia ja väkevyys olkoon meidän Jumalallemme iankaikkisesta iankaikkiseen hänen sanomattomasta lahjastaan! Jumala lähetti Poikansa!

[rita4]

JOULUKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, jotta teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. Room. 15:13.

Tässä apostoli ei toivota meille ainoastaan vähäistä toivon ja virvoituksen määrää, vaan täyttä uskon vakuutta, aina »iloon» saakka. »Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa», sanoo hän.

Sanat ilolla ja rauhalla» muistuttavat meille niitä monia ilonaiheita, joita meillä on ollessamme yhteydessä Jumalan kanssa. »Ilolla ja uskossa», sanoo apostoli. Ei ole siis puhetta tässä siitä ilosta, joka johtuu hyvistä olosuhteista, tahi siitä, että ehkä näemme itsemme hurskaina ja hyvinä. Tässä puhutaan semmoisesta ilosta, joka johtuu uskosta, luottamuksesta Jumalan sanaan ja lupauksiin, vaikkapa itsessämme on paljon aihetta suruun.

Usko on luottamus ja turva Jumalan sanan lupauksiin, vaikka emme niitä näekään. Tässä tarkoitetaan autuaaksi tekevää uskoa Kristukseen, koska se vaikuttaa »iloa ja rauhaa» Pyhän Hengen voiman kautta». Tämä usko on Jumalan lahja jota meidän on rukoiltava, ja jonka Jumala herättää evankeliumin saarnan kautta köyhissä, voimattomissa syntisissä. Silloin me sekä näemme että tunnemme itsessämme ainoastaan sellaista, joka meitä surettaa ja masentaa.

Mutta usko on luottamista Jumalan sanaan silloinkin, kun näemme itsessämme vain murheen syytä. Kuinka meillä silloin voi olla ilo ja rauha? Silloin juuri syttyy meihin ilo ja riemu, joka ei ole täältä lähtöisin. Silloin on ilo Jumalan antama. Ja sellaista Jumalan työtä meissä apostoli tässä toivottaa, kun hän vielä lisää: »Jotta teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta.»

Tämä on viimeinen, suloinen hedelmä kaikesta siitä hyvästä, minkä Jumala on tehnyt ja tekee, nim. että meillä on aivan varma toivo iankaikkisen elämän perimisestä. Tämmöinen toivo on suurin voima kristillisyydessämme. Tämä toivo antaa halua ja voimaa kilvoitukseen siinä taistelussa, joka on eteemme pantu. Se antaa meille rohkeutta ja voimaa tehdä, kärsiä ja kestää kaikki, mikä kilvoitteluun kuuluu. »Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne» ja pelastuksen toivo kypärinämme taistelussa.

Koko elämä onkin täynnä murhetta, koettelemuksia ja surkeutta, niin että tarvitsemme kyllä täydellisen toivon siihen kunniaan, jonka Jumala on antava meille, jotta emme väsyisi tiellä, veltostuisi ja hukkuisi, vaan kärsivällisyydessä ja uskollisuudessamme kestäisimme loppuun asti.

Pelastuksen toivoa varten on meillä tosin lujimmat perustukset, sillä me olemme luodut iankaikkista elämää varten. Iankaikkista elämää varten olemme kallisti lunastetut. Sitä elämää varten on Kristus antanut itsensä sovintouhriksi. Iankaikkinen elämä on meillä päämääränä. Sitä varten saimme sapatin, Jumalan sanan ja sakramentit ja sitä varten Pyhä Henki sieluissamme työtä tekee.

Jos olemme Jumalan lapset ja ystävät, niin varmasti tulemme hänen perillisikseen. Aivan varmaan tekee Hän kerran oikein iloiseksi ja onnelliseksi. Mutta vaikka perustukset ovat lujat ja järkähtämättömät, on turmeltunut sydämemme epäileväinen ja huikentelevainen. Emme voi säilyttää tätä pelastuksen toivoa, ellei Jumala itse anna meille tätä kallista lahjaa.

Oman ahkeroimisemme kautta saavutettu toivo on heikko ja epävakaa. Se ei kestä, mutta kun itse Jumala Pyhän Henkensä kautta antaa meille vakuuden, kun hän täyttää meidät ilolla ja rauhalla uskossa, silloin saamme sen täydellisen toivon, josta apostoli tässä puhuu, jonka tähden hän liittääkin tähän sanat: »Pyhän Hengen voiman kautta.» Tässä apostoli mainitsee jumaluuden kolmannen persoonan vaikuttavan meidän lohduttajanamme. Iankaikkinen Isä, jota tässä nimitetään toivon Jumalaksi, vaikuttaa meissä täydellisen toivon Pyhän Hengen kautta täyttäessään meidät ilolla ja rauhalla uskossa.

Näillä sanoilla »Pyhän Hengen voiman kautta» apostoli muistuttaa meille, ettemme voi itse mitään tehdä ja ottaa, vaan että se annetaan meille ylhäältä. Kuinka tärkeätä on syvästi oppia tuntemaan kaiken armon ja voiman riippuvan Jumalan antamisesta! Rauhamme ja kasvamisemme hyvässä tulee alituisesti häirityksi sen turhan luulon kautta, että itse kykenemme jotakin tekemään. Vaikka voimmekin ulkonaisesti viljellä armonvälikappaleita ja kuullessamme kehotuksen sanaa hartaasti toivoa itsellemme tätä hyvää, niin tulemme kuitenkin pian huomaamaan, ettemme itse voi sitä ottaa.

Kuitenkin on tuo luulo omasta voimasta niin syvälle juurtunut luontoomme, että se on Jumalan työn suurimpana esteenä meissä. Jumalan täytyy siis alinomaa kukistaa tämä luulo meissä, jättämällä meidät voimattomuuteemme. Tästä on myös lähtöisin se epäuskon työ, joka niin paljon meissä estää Jumalan työtä.

Kuinka palavaksi sielu sitä vastoin tulee, kun tunnemme ja uskomme kaiken hyvän tulevan Jumalalta. Sitä tarkoittavat myös seuraavat lauseet: »Ilman minua ette mitään voi». »Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme.» »Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, mielisuosionsa toteuttamiseksi.» Tätä apostoli meille muistuttaa sanoessaan: »Pyhän Hengen voiman kautta.»

[rita4]

JOULUKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Joka päivä minä kiitän sinua ja ylistän nimeäsi aina ja iankaikkisesti. Ps. 145:2.

Tullaksemme herätetyiksi oikein kiittämään ja ylistämään Herraa, on meidän huolellisesti tutkittava, mitä hyvää hän on meille tehnyt. Me omistamme kokonaan Jumalan isänrakkauden, josta luomakunta todistaa. Meillä on Pojan täydellinen ansio ja puolustus, niin ettei ainoatakaan syntiä meille uskoville lueta, ei mikään laki eikä uhkaus meihin ulotu. Me olemme saaneet Pyhän Hengen kaikkine armoineen, nuhteineen ja lohdutuksineen sydämiimme.

Tahi onko Jumalan, hänen ystävyytensä ja valtakuntansa omistaminen vähäinen asia? Herra varjelkoon meitä sitä väheksymästä, ettemme semmoisen kiittämättömyyden tähden tuottaisi itsellemme onnettomuutta. Älä siis lakkaa rukoilemasta Jumalaa ennen kuin olet saanut sellaisen sydämen, jonka korkein onni ja rauha on ainoastaan hänessä ja hänen ystävyydessään. Silloin on sinulla syvä perustus ikuiseen rauhaan, autuuteen ja kiitollisuuteen.

Vielä voi sydämesi herätä kiitokseen lukemattomien muiden armonosoitusten tähden. Katsopa taaksesi tämänkin vuoden kulkua. Kuinka monta suurta hyvää työtä on Herra sinulle osoittanut, sinulle ja koko Jumalan seurakunnalle! Kuinka monta todistusta hänen läsnäolostaan ja laupiaasta huolenpidostaan oletkaan saanut!? Ehkä muistat monta päivää tai yötä, jolloin hädässäsi huusit Herraa avuksesi ja hän kuuli rukouksesi ja auttoi sinua.

Ja kuinka monta syntiä hän on anteeksi antanut, ja mikä laupias paimenhuoli hänellä on ollut sielustasi! Hän on lähettänyt sinulle paljon huolta ja katkeria kokemuksia herätykseksi ja kuritukseksi, milloin sitä on tarvittu. Tahi lohdutusta, virvoitusta ja iloa, kun sydämesi sitä kaipasi. Hänen hyvät työnsä ovat lukemattomat. ja näistä kaikista ei Jumala sinulta vaadi muuta kuin kiitollisen sydämen. Tämä kiitollisuutesi on samalla oma onnesi. Kiitollisiin sydämiin Jumala mielellään vuodattaa yhä uudelleen armoaan ja tekee heille alinomaa hyvää.

Jos sydämessäsi tunnet kiitollisuutta, niin varmaan kysyt, miten voisit sitä osoittaa hyvää Jumalaasi kohtaan. Lopuksi muutama sana.

Tyytyväinen mieli ja juuri tuo tuntemasi kiitollisuus kelpaa hyvin Jumalalle. Hän tahtoo vain, että muistat hänen hyvyyttänsä ja omaa suurta onneasi hänen ystävyydessään. Sen tähden voit vaelluksesi aikana myös kärsiä vaivaa heti nurisematta, kuten Israelin lapset korvessa tekivät, varsinkin, kun tiedät, ettei hänen rakkautensa salli sinulle tapahtua mitään pahaa, joka ei olisi lähetetty sinun parhaaksesi. Oikeaan kiitollisuuteen kuuluu siis, että tyytyväisin sydämin suhtaudut kaikkiin Jumalan lähettämiin sallimuksiin.

Sitten tulee sinun rukouksesi usein kantaa Jumalallesi sydämellinen kiitos ja ylistys kaikesta hyvästä, jota saanut olet. Aloita aina rukouksesi sydämellisellä kiitoksella Jumalan isällisestä rakkaudesta, kun hän antoi meille Poikansa. Kiitä häntä Pojan ansion tähden, jonka kautta ei ainoakaan kaduttu synti tuomitse sinua. Kiitä Pyhän Hengen huolenpidosta sen kurituksesta ja lohdutuksesta.

Puhu lapsen tapaan ja sano: »Pyhä ja rakkain Isä, olkoon sinulle iankaikkinen kiitos ja ylistys siitä, että Poikasi kautta olet vapahtanut minut synnin ja iankaikkisen kuoleman vallasta ja että olet lahjoittanut minulle iankaikkisen elämän. Olkoon sinulle iankaikkinen kiitos ja ylistys siitä, ettei minun enää tarvitse itse kanta raskasta syntitaakkaani, eikä minun liioin tarvitse kärsiä helvetin tuskaa, vaan saan iäti olla sinun tykönäsi paratiisin autuudessa.»

Tämä on hyvin terveellinen, suloinen ja virkistävä harjoitus sisälliselle ihmiselle. Tätä harjoitusta ei Jumalan lasten pidä laiminlyödä. Ja niin kuin aikaisemminkin on jo huomautettu, muuttuvat rukouksesi aivan toisenlaisiksi, kun aloitat ne kiittäen Jumalaa siitä hyvästä, jota hän on sinulle antanut. Sinun muutoin köyhä ja hengetön rukouksesi uskalluksen, ilon ja vakuutuksen, koska hän vielä nytkin tahtoo sinulle hyvää tehdä.

Kiitollisuuden Jumalaa kohtaan tulee myös ilmetä töissä. Sinua kohdanneen Jumalan suuren armon tähden olet halukas mielelläsi palvelemaan kanssaihmisiäsi, siitä huolimatta, vaikka eivät ansaitsisikaan hyvyyttäsi, mutta sinä teet hyvää Jumalan tähden. Olet halukas antamaan nälkäisille leipäsi, alastomille vaatteita. Tahdot edistää Jumalan sanat leviämistä, olet valmis kärsimään ja anteeksi antamaan pahaa, koska Jumala alinomaa kärsii ja antaa anteeksi sinulle.

Tämä oi oikeata kiitollisuutta, nämä ovat todellisia hyviä töitä, jotka pulppuavat esille oikeasta lähteestä. Tästä tulemme huomaamaan, että kiitollisuus Jumalaa kohtaan on koko kristillisyyden oikea elämänneste ja voima.

Mutta jos mieli harjaantua tässä niin, ettei se ole meillä pelkkänä tietona, niin tarvitsemme siihen Jumalan armoa ja apua. Oi, miten kurja ihmisluonto on! Se tahtoo iloita ja kiittää ainoastaan myötäkäymisessä. Jumalan ylistäminen kaikkina aikoina, silloinkin kun hän kurittaa ja koettelee meitä, on Jumalan ihmetyö ihmisessä, johon harjoituksen kautta sekä rukouksen ja kilvoituksen kautta valmistumme. Rukoilkaamme Jumalaa ahkerasti tätä kaikkea meille antamaan rakkaan Poikansa tähden! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hepr. 13:8.

Näin huudahtaa apostoli heprealaiskirjeen viimeisessä luvussa. Suuri lohdutus kaikissa ajan vaiheissa ja epävakaisuuksissa sisältyykin tähän, että Kristus vielä elää, ollen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Silloinhan saattaa kaikki tulla autetuksi ja hyvin päin kääntyä! Mikäpä olisikaan vuodenvaihteessa sen lohdullisempaa ja rakkaampaa tutkisteltavaa kristityille, joille Kristus on kaikkena kaikessa. Mikäpä paremmin sopisikaan heidän tunnussanakseen ja sotahuudokseen kuin: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Te, jotka tunnette Kristuksen, jotka joskus olette tunteneet, että Herra on hyvä, jotka olette kokeneet, maistaneet ja nähneet kuinka suloinen Herra on kuinka suuri armossaan ja laupeudessaan, kuinka uskollinen ja kuinka voimallinen antamaan kaikkea apua - ottakaa huomioon ja muistakaa, että aivan sama hän on vielä tänään ja kaikkina aikoina tänään kuten eilenkin, tänä vuonna niin kuin menneenäkin vuosina, ja niin iankaikkisesti. Mahdotonta on hänen muuttua, hän on »Ikuisuuksien Isä», hän on ehdottomasti muuttumaton, sama kaikissa aikojen vaiheissa. Vain täällä alhaalla meissä, meidän tunteissamme, ajatuksissamme ja käsityksissämme tapahtuu vaihteluita ja muutoksia.

Keskellä tätä kaikkea on Kristus, aivan muuttumaton, aivan sama. Jos hän esim. joskus on antanut syntejä anteeksi aivan ilman ansiotamme, jos hän joskus on tehnyt meidät vanhurskaiksi aivan jumalattomina, pelkästään vapaasta armostaan, omalla ansiollaan, niin tekee hän samoin alati. Jos hän joskus on lohduttanut meitä, kun emme olisi ansainneet lohdutusta. Vaan ennemminkin rangaistusta ja hylkäystuomion, niin tahtoo hän vielä, tänäänkin ilman ansiotamme lohduttaa meitä. Jos muistamme hänen joskus vapahtaneen meidät hädästä synnistä ja kiusauksista, kun ei meillä itsellämme ollut vähintäkään voimaa vapautua niistä, niin tiedämme hänen sekä tahtovan että voivan aikanansa tehdä samoin vielä nytkin.

Jos meillä on kerrottavana: silloin ja silloin olin aivan eksyksissä, ymmällä ja hämmennyksissä, olin kadonnut lammas mutta hän, hyvä paimen, etsi minut ja palautti minut tarttui minuun taas sanallaan ja johti minut takaisin, niin tiedämme hänen alati tekevän samoin tulevinakin aikoina.

Sillä hän on aina sama: Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Ei hän totisesti ole vielä tehnyt meille viimeistä hyvää työtänsä! Hän on ensiksi rakastanut meitä ja niin kuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, vapaasti, ilman heidän ansiotaan, hellästi, niin rakasti hän heitä loppuun asti.

Sellaista lohdutusta ei meille suo yksistään oma lyhyt ja vajavainen kokemuksemme, ei, vaan aina maailman luomisesta asti ulottuu halki kaikkien vuosisatojen sama kokemus Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja voimasta. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Nähdessämme miten hän ennen vastaanotti syntisiä, anteeksi antaen törkeimpiäkin rikoksia, tiedämme hänen tekevän samoin vielä nytkin ja meillekin. Kun hän muinoin lausuu huonomaineiselle syntiselle naiselle, joka itkee hänen jalkojensa juuressa: »Syntisi annetaan sinulle anteeksi, mene rauhaan.» Kun Sauluksesta joka oli häpäisijä, seurakunnan vainooja ja raatelija, tulee armoitetuin apostoli. Kun Daavid, suurinta armoa nautittuaan vielä lankeaa verenvikoihin ja kuitenkin saa taas armon ja anteeksi annon lupauksen - niin tiedämme, että Herramme Kristuksen armo on loputon, että hän yhä vieläkin tahtoo kaiken anteeksi antaa niille, jotka etsivät häntä.

Vieläpä edelleen nähdessämme, kuinka hän ei milloinkaan väsynyt opetuslastensa heikkouksiin vaan alinomaa nuhteli ja ojensi heitä, hylkäämättä heitä milloinkaan, niin tiedämme, ettei hän konsanaan voi väsyä meihinkään. Ja nähdessämme, kuinka altis hän oli kuulemaan rukousta, niinkin lyhyttä, että se oli vain kosketus hänen vaatteittensa liepeisiin, niin tiedämme että hän yhä vielä kuulee lyhyimmätkin rukouksemme.

Kaikesta tästä tulee meidän huomata, että Kristus vielä tänään on aivan sama: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Siinä on todella kuvaamattoman suuri lohdutus ja turva keskellä aikojen vaiheita, niiden myrskyissä ja pimeydessäkin. Vielä silloinkin saattaa kristitty iloiten laulaa: »Minä olen hänen varjossaan, jota kaipaan! Sinä Herra olet minun väkevyyteni, kallioni, linnani ja Lunastajani, minun Jumalani ja lohdutukseni. Sinä pysyt samana, eikä vuosillasi ole loppua.»

Oi Jeesus, sinun pyhässä nimessäsi alamme taas uuden vuoden. Sinä olet turvamme ja toivomme tänään niin kuin eilenkin, sillä sinun vuotesi eivät vaihdu. Sinä pysyt muuttumattomana, ja sinun valtakuntasi on ikuinen valtakunta. Anna tänä uutena vuotena armosikin uudistua meissä. Suo pimeytemme väistyä totuutesi valon tieltä yön varjojen lailla! Ja koska ikuinen elämä on siinä, että me uskossa tunnemme sinut, niin opeta se meille ja johda meitä oikealla tiellä, joka vie ylöspäin. Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi ainoan Poikansa. Joh. 3:16.

Katso, millainen on Jumalan ikuinen armopäätös! Jumala, hän, joka yksin on viisas, vanhurskas ja laupias, kaiken Luoja ja Isä, yli kaiken sen mitä isyys merkitsee, taivaassa tai maan päällä. Hän ennalta näki ikuisessa kaikkitietäväisyydessään, kuinka ihminen, hänen kuvansa, tuo jalo ja vapaa luomus ja koko ihmissuku lankeaisi hyvästä, missä se olisi saattanut pysyä olemalla tottelevainen ja vanhurskas, kuinka ihminen menettäisi Jumalan kuvan, syöksyen iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen, täynnä vanhan käärmeen myrkkyä ja myytynä synnin valtaan. Silloin, hän päätti, ennen kuin oli laskenut luojankädestään tuota arvokasta sukua, itse huolehtia sen pelastuksesta antamalla sille Välittäjän, jonka olemuksessa eroamattomasti yhdistyisi inhimillisyys ja jumaluus. Hän valitsi meidät Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli laskettu.

Ei ollut mahdollista peruuttaa ainoatakaan Jumalan vanhurskaan lain kirjainta tai piirtoa. Yhtä mahdotonta oli langenneen suvun täyttää lakia. Se ei voinut antaa sellaista, mitä sillä ei enää ollut jäljellä, nim. tosi vanhurskautta ja pyhyyttä. Siis joko Jumalan aivoitus, joka oli liittynyt ihmisen luomiseen, oli tyhjiin raukeava, tai oli itse Jumalan keksittävä keino ihmisen pelastukseksi. Silloin armahti hän meitä omasta vapaasta rakkaudestaan, »oman tahtonsa hyvästä suosiosta, jalon armonsa kiitokseksi», määräten pelastuksemme oman rakkaan poikansa ikuisen ja itsekohtaisen Sanan, joka samanlaisesta laupeudesta ja rakkaudesta halukkaasti alistui tulemaan ihmisten veljeksi ja Autuudenruhtinaaksi - rupesi ihmiseksi ja sellaisena täyttäen lain ja kuoleman kärsien otti hankkiakseen takaisin sen, mikä oli kadonnut, palauttaakseen meidät hyvyyteen ja itsensä kautta rakentaaksensa meihin jälleen Jumalan kuvan.

Niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi ainokaisen Poikansa. Hän tuli »ihmisen pojaksi» pelastaakseen sen, mikä oli kadonnut. Niin kuin yhden synnin vuoksi kadotus oli tullut kaikkien ihmisten osaksi, niin piti samoin yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskauden tulla kaikkien osaksi. Kuten me kaikki olemme kuolleet Aadamissa, niin tulisivat myös kaikki eläviksi Kristuksessa.

Tällainen oli Jumalan oma vapaa armopäätös. Eikä siihen mitään muuta syytä kuin Jumalan vapaa riippumaton rakkaus, kuten Kristus sanoo: niin rakasti Jumala maailmaa. Vaikka kuinka etsisi, ei voi löytää mitään muuta syytä kuin: Hän rakasti, siksi rakasti hän. Emme pääse pitemmälle. Hän on valinnut meidät Kristuksessa oman tahtonsa hyvästä suomasta. Ei kenkään pyytänyt häntä, ei kukaan olisi sitä ansainnut. Se oli hänen oman tahtonsa hyvä suosio. Tässä on kultakaivos! Autuutemme, valitsemuksemme Kristuksessa on Jumalan oma vapaa päätös ja hänen omaa työtänsä. Raamattu sanoo: Jumala tekee kaiken itsensä tähden. Hän, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, on tahtonut päättää, että langennut ihmissuku oli Kristuksen kautta oleva hänen lapsensa. Hän on ottanut meidät lapsikseen. Jeesuksessa Kristuksessa tahtonsa hyvästä suomasta jalon armonsa kiitokseksi.

Mitä siihen on sanomista? Kun Jumala tahtoo tehdä jotakin, niin kuka voi estää häntä? Ken voi vastustaa hänen tahtoansa? Sen tähden sitä sanotaankin armopäätökseksi, armovalitsemukseksi. Sinun mielestäsi on aivan liian suurta että sinä olisit Jumalan lapsi. Sinä olet siihen tuiki arvoton, mutta mitä voit sille? Sellainen on Jumalan oman tahdon hyvä suoma. Mitäpä voimme sanoa Jumalan tahdon neuvoa vastaan? Milloin päättää hän luoda maailmoja, lukuisia kuin hietajyvät, milloin päättää luoda itselleen lapsia maan päälle ja näiden langettua vihollisen kiusauksiin auttaa heitä Vapahtajan kautta. Hän päättää kalliilla lunastuksella saattaa heidät taas lapsikseen, olkoot he kuinka turmeltuneita ja mahdottomia tahansa. Mitä sanottavaa meillä siihen on? Sellainen Jumalan tahdon vapaa suosio. Hän tekee kaiken itsensä tähden. Siinä on armovalitsemuksen valtava lohdullisuus.

Tästähän täytyy ainakin minun ainakin nähdä, että Jumalan armo ja rakkaus on vapaa ja meistä riippumaton. Tätä Paavalikin opettaa (Room. 9) armovalitsemuksesta, ottaessaan esimerkiksi kaksoset Jaakobin ja Esaun: »Ennen kuin lapset olivat syntyneetkään, ja ennen kuin olivat mitään hyvää tai pahaa tehneet, niin - että Jumalan aivoituksen mukainen valinta pysyisi, ei teoista, vaan kutsujasta riippuvana - sanottiin äidille: Suurempi on palveleva pienempää.» Niin tässäkin: Ennen kuin olimme luodut, ennen kuin maailman perustus oli laskettu, ennen kuin olimme tehneet mitään hyvää tai pahaa valitsi Jumala meidät Kristuksessa lapsikseen ja ikuisen autuuden perillisiksi.

Totta kyllä on tällainen armopäätös kuin ankarin taivaallisen ukkosen isku, joka murskaa kaikki tekojemme ansiot Jumalan edessä. Totisesti pitäisi sen herättää meidät ikuisesta harhaluulostamme, että Jumalan armo on riippuvainen meistä, meidän hurskaudestamme, meidän hyvistä töistämme! Hän on valinnut meidät Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli laskettu. Liian myöhään siis tulemme ansioinemme! Oi ikuista armoa!

Oi Jumala, ennen kuin luomisessa olo laskettu perustus, maailman perustus, olet ottanut meidät lapsiksesi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja minäkin raukka, joka niin kauan olen murheellisena ja vaivattuna kantanut raskasta orjuuden iestä, minäkin pääsen nyt viimein käsittämään murusen Jumalan armoa. Oi Herra Jumala Kaikkivaltias, kaikki on armosta. Niinpä minäkin tahdon pelkkään armoon tarttua ja armosta vain puhua. Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskoivat Hänen nimeensä… jotka ovat Jumalasta syntyneet. Joh 1:12-13.

Kun Raamattu näin selvästi osoittaa Jumalan lasten tuntomerkit niin pitäisihän kaikkien uskovaisten sydämien avartua ilosta ja ihmettelystä - ja hämmästys pysäyttäisi ne, jotka rohkean itsekkäinä tarttuvat tuohon suuren nimeen! Jumalan lapset, Raamatun mukaan, ovat Jumalasta syntyneet, ovat Jumalan armon ihmetöitä, ovat uusia hengellisiä luomuksia, joissa ilmenee Jumalan luonnon osallisuus. Sellaista aikaansaa totinen, elävä usko.

Tuleminen Jumalan lapseksi pelkästä armosta uskon kautta on niin armorikasta ja lohdullista, että meidän sietäisi ilosta itkeä. Mutta emmekö silloin ymmärtäisi ja käsitäisi tässä tarkoitettavan sellaista uskoa, jolla me synnymme Jumalasta? Vai saattaisiko omatekoinen luulo-uskokin, joka ei milloinkaan aikaansaa mitään Jumalasta syntymistä, kuitenkin tehdä meidät autuaiksi? Kuka tahansa saattaa kylläkin kernaasti omistaa itselleen Jumalan lapsen kauniin nimen: moni, jolta puuttuu uuden syntymän tärkeimmät tuntomerkit, imartelee kuitenkin itsensä sillä toivolla, että on tosi kristitty. Älkää eksykö! Ei Jumala anna itseään pilkata! Tässä ei loppujen lopuksi tule kysymykseen se kuinka paljon ymmärrystä on ollut päässämme tai suussamme, vaan onko kristillisyydessämme ollut totta, olemmeko olleet Jumalasta syntyneitä.

Oi, hirveätä olisi halki ajallisen elämän ilveillä itse ottamallaan lohdutuksella Jumalan vaikuttaman uskon sijasta, pettäen itseään ja muita löyhällä järkeisuskolla, jolla ei ollut mitään voimaa nöyryyttää sydäntä, ei uudestisynnyttävää eikä pyhittävää voimaa, vaan joka oli vain tietoa ja sanoja, joitakin uskonnonharjoituksia, rukoilemista, lukemista ja puhumista, mikä kaikki oli omatekoista, tarkoituksena kristittyjen luottamuksen tai muun sellaisen saavuttaminen! Pian on leikki lopussa, pian saapuu Suuri ja Pyhä, jonka edessä ulkokultailtiin, ja kaikuu vakava sana: Aika on ohitse! Tee tili! Ja kun meidät kuoleman ankarien kasvojen edessä paljastetaan Pyhän Hengen tutkittaviksi - kuinka hirvittävää, jos olemme koko ajan ulkokultailleet! Juuri, siksi, että armo on niin suuri ja taivaallinen lapsenoikeus niin ihana, on niin tuiki vaarallista, jollei kristillisyytemme ole täyttä totta.

Tarkkaa siis apostolin sanoja lauseessamme. Hän sanoo ensiksi: Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi. Tämän vastaanottamisen hän selittää lisäämällä: niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Mutta selitykseksi hän lisää vielä toisen tuntomerkin: Uskon kautta Jumalan lapsiksi tulleet myös olivat Jumalasta syntyneet.

Tämä kohta on syvälle mieleen, pantava. Sen joka on mahdollinen näkemään Jumalan valtakunnan ja elämään Jumalan lapsena iankaikkisesti Hänen kanssaan, sen tulee olla Jumalasta syntynyt. Se jumalallinen elämä, joka ennen syntiinlankeemusta asui ihmisessä, joka juuri oli Jumalan kuva hänessä ja jonka menettämistä Jumala tarkoitti sanoessaan: »Jona päivänä sinä, rikot, olet kuolemalla kuoleva», tuo jumalallinen elämä on nyt uudessa syntymisessä Hengen kautta uudelleen syttyvä meihin, niin että me jälleen muutumme »Jumalan kuvan kaltaisiksi» joskaan tuo kuva ei tule täydelliseksi, ennen kuin vapaudumme meitä orjuuttavasta ruumiillisuuden verhosta. Kristus sanoi selvästi: Jollei ihminen uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.

Jumalan valtakunta lahjoitetaan meille sulasta armosta - se kohta pysyy ikuisesti varmana - mutta sinä olet aivan mahdoton nauttimaan sitä, sinä et mitenkään voi elää Jumalan elämää, jollet ole Jumalasta syntynyt, tullen osalliseksi Jumalan luonnosta. Totinen Jumala on Pyhä Jumala. Pyhittymätön olento kiusaantuu ja tuhoutuu hänen läheisyydessään. Täytyy muuttua Jumalan sukuiseksi uudeksi ihmiseksi, joka on Jumalan mukaan luotu, ennen kuin voi saada autuutta Jumalan seurassa.

»Lihallinen mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan» eikä viihdy hänen luonaan päivääkään, iankaikkisuudesta puhumattakaan. Siksi Kristus lausuu: »Älä ihmettele, että sanoin, teidän pitää uudesti syntyä. Joka on lihasta syntynyt, on liha. Jollei joku uudesti hän taida nähdä Jumalan valtakuntaa.» Ja tässä sanoo Johannes: »Ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta, vaan ovat Jumalasta syntyneet.» Ja Pietari sanoo: »Te olette uudesti syntyneet, ette katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta syntyneet, joka pysyy iankaikkisesti.» Ja vielä sanoo Paavali: »Jeesuksessa Kristuksessa ei ympärileikkaus eikä esinahka mitään merkitse, vaan uusi luomus.»

Ketä siis uskoisit tässä suuressa elinkysymyksessä jollei Herraa, itseä? Onhan Kristus itse rakkaus ja totuus, Kristusta ja hänen apostoleitansa on meidän kuuleminen. Nyt Kristus ja hänen apostolinsa ikään kuin yhdestä suusta todistavat Jumalan määränneen ihmisten lapsille sellaisen tien, että heidän tulee uudesti syntyä ja tulla osallisiksi Jumalan luonnosta, jos tahtovat tulla taivaan valtakuntaan. Niin kuinka uskallat kulkea iankaikkisuutta kohti, tietämättä, että itsessäsi on tapahtunut sellaista?

Oi Herra, Jeesus, moni meistä tunnustaa sinua suullansa joka päivä, viihtyy sinun ystäviesi parissa, vieläpä kuulee mielellään sanaasikin, mutta kuitenkin on vailla tuota yhtä ainoaa. Puuttuu uskon elämää sinun nimessäsi, sinua emme ole sydämiimme vielä oikein vastaanottaneet. Ja kun ei kenelläkään sellaisella ole turvaa tuomiopäivänä, niin auta meitä ja saata meidätkin Henkesi voimalla sinun autuaalliseen osallisuuteesi! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Synti, jotta se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, jotta synti tulisi ylenmäärin suureksi synniksi käskysanan kautta. Room. 7: 13

Totinen parannus, lain täydellinen ja perinpohjainen vaikutus syntisen sydämeen, on niin välttämätön, että ilman sitä on kaikki hengellinen kilvoitus turhaa, kaikki usko, kaikki hengellinen kilvoitus turhaa. Kaikki jumalisuus, vieläpä Kristus ja hänen ansionsakin ovat hyödyttömiä sille sielulle. Se ihminen, joka tuntee vain teonsyntinsä, syntinsä ajatuksin sanoin ja töin, katsoo yksistään niihin, niitä vastaan kilvoittelee ja taistelee eikä lain vaatimuksesta vaivu sydämessään luontonsa saastaisiin pohjamutiin joutuen siellä hätään. Se ihminen tekee vain puolinaista ulkokullatun parannusta, mutta ainoastaan törkeästä maailmallisuudesta omaan vanhurskauteensa ja muuttuen farisealaiseksi.

Vain farisealainen tulee lopuksi siitäkin, joka kyllä tunteekin pahan luontonsa ja sydämen turmeluksen ja saastaisuuden, mutta turvautuu ainoastaan valvomiseen, rukoukseen, taisteluun, kieltäymykseen, jumalisuuteen eikä joudu epätoivoon, vaan yhä toivoo niiden kautta voittoa, niihin luoden katseensa, lohdutuksensa, ja toivonsa. Jollei hän tule, vielä ollessaan tuossa viheliäisessä tilassaan, kun vielä ei ole saavuttanut toivomaansa voittoa, vaan yhä viruu kurjuudessaan, jollei hän tule, vielä ollessaan tuossa surkeudessansa, Kristuksen luo, armoon, rauhaan ja autuuteen Kristuksessa yksistänsä, niin ei hänestä milloinkaan tule oikeata kristittyä, vaan joko petetty tekopyhä, joka on saanut lohdutuksensa parannuksestaan ja jumalisuudestansa, tai uupunut orja, joka heittää kaikki, langeten takaisin suruttomuuteensa taikka jääden epätoivoon ja kadotukseen.

Emme nyt puhu niistä jotka voivat ehdoin tahdoin suosivat joitakin helmasyntejä, vaan tarkoitamme niitä jotka todella pyrkivät sisälle ahtaasta portista, mutta eivät pääse. Heidän kaikkien vikana on se, etteivät he milloinkaan ota korviinsa tai eivät saakaan oikeaa tietoa - mikä on, oikea parannus, mikä lain oikea vaikutus, sen varsinainen tehtävä ja tarkoitus. 0i, kunpa he ottaisivat vaarin Herran sanoista. Kuulkaa! Raamattu sanoo selvästi: »Kaikki mitä laki sanoo, sen sanoo se niille, jotka ovat lain alla, jotta jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma olisi vikapää Jumalan edessä.» »Mutta laki on myös tullut, jotta synti tulisi ylenpalttiseksi, mutta missä synti on ylenpalttinen, on armo vielä ylenpalttisempi.»

Ja tämä luonnollinen vaikutuksensa tulee lailla olla sinun sydämeesi, jotta parannus olisi totinen, Hurskaammaksi ja pyhemmäksi et ole tuleva vaatimusten ja käskyjen kautta, ei, vaan erään kautta, joka kastaa Hengellä ja tulella. Mutta laki on tekevä sinut rikolliseksi syntiseksi, ylenmäärin syntiseksi - muu ei auta, jos sinun on opittava oikein vastaanottamaan Kristus sydämeesi uudeksi, elämäksi. Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin olisi vanhurskaus todella laista tulevaa, ja silloin olisi Kristus turhaan kuollut.

Laki kylläkin täyttää oikein tehtävänsä, jos se vain pääsee sydämeen. Jos se koskettelee vain pintaa, niin saattaa sinusta tulla hyvinkin hurskas - nimittäin teoissasi ja luulotteluissasi - ja saatat muuttua fariseukseksi, kuten ylempänä mainittiin. Sellainen oli Paavalikin »ennen kuin käskysana tuli», ennen kuin lain hengellinen vaatimus tunkeutui hänen sydämeensä. Sellaisia ovat monet uskonnolliset ihmiset meidänkin päivinämme. He tyrkyttävät lakia sillä tavoin ja siinä mielessä, kuin jos sen kautta todella voisi tulla hurskaammaksi ja paremmaksi, kun vain täydellä todella yrittää. He vaativat, ettei tätä tule epäillä vaan on yhä taisteltava, rukoiltava ja toivottava.

Mutta oikea parannus käy syvemmälle, kuohuttaa sydämen pahuuden eikä tee minua paremmaksi ja paremmaksi, vaan päinvastoin syntiseksi, ylenmäärin syntiseksi käskysanan kautta, niin että joudun häpeään kaikkine yrityksineni, näen itseni ja parannukseni todella huonoksi enkä siten saa mitään lohdutusta itsestäni. Huomaa, että kun Kristus aloitti opetusvirkansa, hän ensi tehtäväkseen selitti lain hengelliset vaatimukset niin suuriksi, ettei yksikään ihminen kykenisi niitä täyttämään. Lue Matt. 5: 21-48. Ja kun eräs mies luuli täyttäneensä lain vaatimukset, ei Kristus tyytynyt siihen, vaan kiiruhti heti antamaan hänelle vielä käskyn, joka tulisi hänelle liian vaikeaksi: »Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille.» Ei hän siis antanut hänen turvautua jumalisuuteensa. Kun siis joku sanoo tahtovansa kääntyä, tulla hurskaaksi ja pyhäksi, vastattakoon hänelle: Niin, jospa sinä vain tulisit ensiksi syntiseksi ja jumalattomaksi, ts. jos ensin voisit nähdä surkeutesi ja oppisit tuntemaan tuomitun tilasi, huomaten, kuinka perinpohjin turmeltu ja jumalaton olet, niin voisit sitten totuudessa uskoa häneen, »joka vanhurskauttaa jumalattoman», ja sen jälkeen voisit tulla hurskaaksi ja pyhäksi.

Herra Jumala, nöyryytä minua kerjäämään tomuna ja tuhkana armoa Jeesuksen veressä. Varjele minua panemasta turvaani omaan hurskauteeni, pyhyyteeni ja väkevyyteeni. Opeta minua etsimään Jeesusta publikaanin ja syntisen vaimon mielellä langenneena ja tuomion alaisena ja varjele minua farisealaisesta mielestä. Laupias Jumala, varjele minut omavanhurskauden vaaralta, anna minun Kristuksessa löytää lohdutukseni, viisauteni ja voimani, hänessä lunastukseni ja autuuteni. Amen!