C.O.Rosenius Elämän leipää

[rita4]

TOUKOKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä, pitkämielisinä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa. Ef. 4:1-2.

Sinä, joka olet Jumalan lapsi, vaella niin kuin sinun korkea kutsumuksesi vaatii. Kun näet muiden, semmoistenkin, jotka tahtovat olla kristityitä, vapaasti avaavan mielensä kaikelle turhuudelle, kuunnellen, katsellen ja puhellen hyödyttömiä asioita, tulee sinun, joka olet Kristuksen kanssa autuaallisessa yhteydessä, jolla on Pyhä Henki sydämessäsi, tarkoin tutkia, minkälaiset ajatukset, puheet ja teot ovat soveliaita niin elävässä, seurassa. Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, ja taas: Jumalan temppeli on pyhä!

Sinun tulee siis vartioida sydämesi temppeliä, ettei sinne mitään turhamaista saa tulla. Kun näet muiden kiinnittävän sydämensä monenlaisiin suuriin suunnitelmiin maallisen voiton saavuttamiseksi ja täällä valmistavan itsellensä paratiisin, tulee sinun, joka kuulut Jumalan valtakuntaan, koota itsellesi aarteita taivaaseen, sillä sinun paratiisisi on siellä. Herran käskystä tulee sinun kyllä hoitaa maallisia asioita huolella, mutta sydämesi etsii näkymättömiä. Kun näet niiden, jotka nimittävät itseään kristityiksi, kuitenkin elävän itselleen, (he näkevät lähimmäisensä epäuskon ja synnin pimeydessä vaeltavan kadotuksen tietä, mutta ihmispelon ja velttouden tähden eivät varoita heitä) niin sinun, jolla on elämäsi ja autuutesi Kristuksessa, tulee muistaa: hän on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itsellensä. Ja että hän sen takia »teki meidät kuninkaiksi ja papeiksi Jumalan edessä,» jotta me rukoillen ja hänen sanaansa tunnustaen alati kokoaisimme hänen kanssaan.

Apostoli sanoo: »Kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä, pitkämielisinä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa». Siis tässäkin suhteessa tulee meidän olla Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset, ettemme enää vaella niin kuin ne, jotka tyhmyydessään himojansa tyydyttävät. Jos näetkin niiden, jotka tahtovat olla kristittyjä, olevan ylpeitä, paisuneita, aina ensimmäisinä kaikessa, tulee sinun muistaa, että kuulut valtakuntaan, josta Herra on julistanut, että joka siinä tahtoo olla suurin, hän olkoon pienin ja joka tahtoo olla ensimmäinen, olkoon kaikkien palvelija. Ne, jotka itse pitävät ja tahtovat, että heitä pidetään ensimmäisinä, tulevat viimeisiksi.

Ankarimmat sanat Jeesus käyttää juuri ylpeyttä vastaan, se muistakaamme! Hän varoitti opetuslapsiaan usein siitä. Kun he kysyivät, kuka on suurin taivasten valtakunnassa, katkaisi hän heidän kuvittelunsa kovilla sanoilla. Hän sanoi, etteivät he ollenkaan pääse sinne sisälle, jolleivät käänny ja vapaudu semmoisesta mielestä. Ja hän neuvoo heitä, että heidän on nöyrryttävä lasten kaltaisiksi.

Toisen kerran taas, kun opetuslapset iloitsivat siitä, että heillä oli voima ajaa riivaajia ulos, sanoi Herra: »Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa.» Niin arka on tämä asia, niin vaarallista on iloita omista eduista. Mutta se, että nimemme ovat armosta taivaissa kirjoitetut, on heikoimpienkin lasten yhteistä omaisuutta, ja siitä me saamme iloita.

Kun Pietari sanoi: Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu. Silloin sallittiin saatanan seuloa häntä niin kuin vehnää. Sittemmin kirjoitti sama Pietari: Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Kun näet niiden, jotka tahtovat käydä kristityistä, esiintyvän sydämellisinä ja lempeinä vierasten parissa, mutta olevan kodissaan riitaisia, kovasydämisiä tyranneja, niin muista sinä, että olet kutsuttu seuraamaan häntä, joka ei ollut nurja eikä hirmuinen, vaan siveä ja nöyrä sydämeltään.

Harjaannuta itseäsi laupeuteen, armeliaisuuteen ja siveyteen, ettei lihasi saisi vapautta. Ja jollet et voikaan estää kaikkia riitaisen mielen purkauksia, tulee sinun kumminkin erota jumalattomista siinä, että tunnustat vihasi, olet altis ystävyyteen, etkä anna auringon laskea vihasi yli. Ja jos sinulla on todella riitaisia lähimmäisiä, niin muista, että kristittynä on sinun voitettava paha hyvällä. »Pese heidän jalkansa», kuten apostoli tässä sanoo: kärsien toinen toistanne rakkaudessa.

Oppi-isämme, Luther kirjoittaa: »Jos puolisollasi, palvelijallasi, isäntäväelläsi on jokin ikävä vika, niin kärsi sitä ja sinä suurempaa armoasi heidän hyväkseen, heidän parannuksekseen ja tiedä olevasi kutsuttu lähimmäisesi taakkaa kantamaan, erittäinkin koskapa sinullakin varmaan on jokin vika, jota toisten täytyy sinussa kärsiä.» Katso, siihen olemme kutsutut. Meidän tulee siis muistaa mikä korkea, autuaallinen kutsumuksemme kristittynä ja Jumalan lapsena on ja vaeltaa tämän kutsumuksen arvon mukaisesti. Jumala antakoon meille tähän yhä enemmän armoansa.

Herra Jeesus Kristus! Anna rauhasi sydämeeni sellaisena kuin sinä sen meille annat. Auta että se elämän kilvoitusten ja taistelujen alla yhä lisääntyisi, kasvaisi ja vahvistuisi minussa. Anna minulle siveä sydän, sinun sydämesi kaltainen. Tee minut nöyräksi ja kärsivälliseksi silloinkin, kun panet minut ristiä kantamaan. Karkota minusta kaikki epäuskon nurjuus ja kärsimättömyys sinun suuren kärsivällisyytesi tähden! Amen.

[rita4]

TOUKOKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Pysykää minussa! Pysykää minun rakkaudessani! Joh. 15:4, 9.

Pysykää minussa! Pysykää minun rakkaudessani! Nämä sanat sisältävät jotain erikoisen tärkeätä, koska Herra niin usein kertaa niitä. Kymmenen eri kertaa käyttää Jeesus näitä sanoja hänessä pysymisestä Joh. 15 luvussa. Me ymmärrämme, että se asia on erikoisen vakava, koska Herra niin useasti teroittaa sitä meidän mieliimme. Tärkeätä on siis tietää mitä Herra tarkoittaa.

Ota siis vaarin Herran puheesta ja huomaa, ettei hän sano: Pysykää minun palveluksessani, pysykää minun seuraajinani, tahi rukoilkaa minua. Ei, hän puhuu paljon sisäisemmästä yhteydestä sanoessaan: »Pysykää minussa: Jos te pysytte minussa.» Tämän lauseen sisältöä voinee tuskin kukaan täällä ajassa täydellisesti ymmärtää. Mutta sen verran käsitämme, että se puhuu mitä sisäisemmästä yhteydestä hänen kanssaan, samanlaisesta kuin oksan ja rungon yhteys on. Mutta mitä voimme tästä yhteydestä käsittää ja miten se syntyy, selviää meille Herran sanoista: »Jos minun sanani pysyvät teissä - pysykää minun rakkaudessani.» Me pysymme Kristuksessa, kun pysymme hänen rakkaudessaan ja kun meillä on hänen sanansa ei ainoastaan päässä ja huulilla vaan sydämessä. Ja silloin se on meidän totinen lohdutuksemme.

Tämä Kristuksessa pysyminen ja hänen pysymisensä sinussa on usein suurin salaisuus. Mutta tutki, elätkö Kristuksen sanasta ja Kristuksen rakkaudesta. Jos niin on, niin sinä elät Kristuksessa ja Kristus sinussa. Voinet kai tietää, onko sinulla, lohdutuksesi Kristuksessa? Jos suret syntejäsi ja kelvottomuuttasi ja sinä silloin saat lohdutuksesi ainoastaan sanasta, joka puhuu Kristuksen rakkaudesta, Kristuksen vanhurskaudesta ja verestä, silloin huomaat elätkö uskosta. Tutki itseäsi, saatko lohdutuksesi kuulemisesta tai työstä, jostain omasta työstäsi. Jollet mistään muusta löydä lohdutusta kuin evankeliumin kuulemisesta, niin saat lohdutuksesi uskosta.

Tämä on tärkeä asia, niin että jokainen tutkikoon itseänsä, ettei pettyisi. Jos sydämesi riippuu Kristuksessa ja elää Kristuksen sanasta, kuten ruumiisi aineellisesta ravinnosta, niin silloin pysyt hänessä ja hän sinussa. Silloin myös tunnet sydämesi hartaasti isoavan ja janoavan häntä ja hänessä ja hänen rakkaudessaan se saa lohdutuksen ja elämän.

Paavali selittää meille ihanasti, mitä Kristuksen rakkaudesta eläminen merkitsee ja miten Kristus uskon kautta elää meissä. »Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Katso, tässä on pyhityksen oikea voima ja oikea elämä. Tämän sisältää: Pysykää minussa - pysykää minun rakkaudessani. Huomaa, miten apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista - minä elän nyt Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua.»

Katso, sielu-raukka, mitä sinulta puuttuu, kun synninorjana olet epätoivoinen ja kauhuissasi synnin tähden, etkä kuitenkaan sitä oikein inhoa ja vihaa, vaan synti yhä hallitsee mieltäsi ja jäseniäsi. Syynä siihen on se, ettet ole kuollut laista, et ole vapaa ja autuas Kristuksen rakkaudessa, vaan sisimmässäsi olet lain orja. Kuinka voisi sinulla näin ollen olla elämä, voima ja pyhä tahto? Jos laki olisi annettu eläväksi tekemään, niin tosi vanhurskaus tulisi laista.

Ei, kirjain kuolettaa. Laki tekee vain synnin eläväksi ja voimalliseksi meidän jäsenissämme niin että kasvamme hedelmää kuolemalle. Jos tahdot pyhitysvoimaa ja elämää, niin sinun täytyy »kuolla pois laista» ja elää vain Kristuksen rakkaudesta. Apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista.»

Ensinnäkin on itse laki kuolettanut minut, minun oman toimintani ja mielikuvitukseni, herättäessään minussa kaiken synnin. Laki »petti minut ja tappoi minut sen kautta.» Ja minä kuolin - tulin aivan voimattomaksi, en voinut mitään tehdä, en tuntea, enkä ajatella, en voinut ryhtyä mihinkään, en voinut liikuttaa sormeanikaan lunastuksekseni, minä olin kadotettu, olin kuollut.

Silloin tuli toinen laki, uskon laki, joka sanoi: »Usko Herraan Jeesukseen!» Evankeliumi julisti minulle koko Kristuksen ansion, hänen kuolemansa ja rakkautensa. Ja kaiken sen hän teki minun tähteni! Minun henkeni tuli eläväksi ja erotettuna vanhasta ihmisestä tulin yhdistetyksi häneen, joka on kuolleista noussut. »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Elämänä elämässäni on, että Jumalan Poika on rakastanut minua ja on antanut itsensä minun edestäni. »Pysykää minun rakkaudessani.»

Herra Jeesus Kristus! Kaikki riippuu sinusta ja sinun armostasi. Meidän parannuksemme, uskomme ja rakkautemme, rauhamme ja toivomme ja meidän pysymisemme sinussa on ainoastaan sinun armosi hedelmä. Niin anna, Herra, minun yhä enemmän oppia tuntemaan tätä sinun armoasi, anna sydämeni sinua yhä enemmän rakastaa, niin minä saan sinun luonasi rauhan ja levon sydämelleni, huolimatta siitä, että minä itsessäni olen niin kurja, rauhaton ja onneton. Amen.

[rita4]

TOUKOKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Niin kuin paimen kaitsee hän laumaansa. Hän kokoaa karitsat syliinsä ja kantaa heitä helmassansa, imeväistä hän johdattaa. Jes. 40:11.

Mikä lohdutus, kun oman sydämemme pimeyden, petoksen ja horjuvaisuuden tähden, kun perkeleen kauheiden aikomusten ja petollisuuden tähden, kun olemme tietoiset moninaisten opinsuuntien eksytyksistä ja kun tunnemme itsemme rauhattomiksi. Pelkäämme eksyvämme harhatiellä ja joutuvamme turmioon. Mikä lohdutus, kun Herra silloin sanoo tahtovansa itse olla meidän Paimenemme. Mikä lohdutus viheliäiselle syntiselle, joka tuntee kurjan heikkoutensa kaikessa, kun Kristus pitää syntisiä lampainansa.

Me emme ole suurempiarvoisia. Me olemme vain lampaita, joiden hyvänä Paimenena on hän, joka mieluummin antaa henkensä, kuin päästää lampaansa turmioon. Kuinka lohdullista on tietää, että hän, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, on lammasten paimen ja pitää niistä huolen. Pitää huolen siitä pienoisesta laumasta, jolla on joka puolella vaaroja ja ympärillään paljon semmoista, joka sitä eksyttää.

Ja mikä lohdutus kaikille alapaimenille, noille vähille palvelijoille, kuten Jesaja heitä kutsuu. Heitä sisältä ja ulkoapäin ahdistaa kysymys: Näytätkö lampaille oikean tien, kohteletko sinä lampaita oikein. Nyt rauhoittavana ojennusnuorana on hän, joka sanoo: »Minä olen se hyvä Paimen.» Tämän ylipaimenen edessä täytyy meidän kaikkien taipua, hänen esimerkkiänsä tulee meidän noudattaa, muutoin emme suinkaan ole hyviä paimenia. Jolla ei ole Kristuksen Henki, se ei ole hänen omansa.

Köyhää syntistä ilahduttaa tässä se, että Jumala pitää ihmisiä vain lampainansa. Eksyneinä ja voimattomina lampaina, joiden on mahdotonta itse hoitaa ja varjella itseänsä sutta vastaan, vaan jotka ovat kokonaan riippuvaisia paimenesta. Sellaiseksi kuvaa Jumala ihmisen. Lakkaamatta lyö Jumala alas kaikki kuvittelumme omasta ymmärryksestämme ja omasta voimasta, jotka ovat syöpyneet niin syvälle luontoomme. Pitäisihän meillä itsellämme olla valoa ja voimaa auttaa itseämme. Kai mekin johonkin pystymme ja jotain ymmärrämme. Tätä syvää, pohjatonta kuvittelua vastaan sanoo sana, »Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni turmeltuneet. Ei ole yhtäkään, joka tekee, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.»

Niin, me olemme niin kelvottomat, sanoo apostoli, ettei meillä itsellämme ole kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan Jumalan täytyy vaikuttaa sekä tahtominen että tekeminen. Tätä kuvaa lammas.

Lampaat ovat kaikista eläimistä eniten vaaralle alttiit, turvattomimmat ja yksinkertaisimmat. Ei niillä ole hampaita, joilla puolustaisivat itseään sutta vastaan. Sitä paitsi ovat tunnetut typeryydestään, joten ne sen ominaisuuden tähden ovat tulleet sananlaskuksi. Hyvin yksinkertaista ihmistä sanotaan lampaaksi. Hengellisissä asioissa olemme kaikki perin ymmärtämättömiä. Viisaimmat ihmiset sokaisee suurin hulluus heti, kun heidän sielustaan on puhe. Ja valistuneimmatkin kristityt ovat saatanan syvyyden edessä hukassa, jos Herra heidät jättää. Ja silloinkin, kun selvästi näemme, mitä meidän tulisi tehdä, olemme usein niin kykenemättömät, että meidän täytyy huutaa ja valittaa: »Minä olen myyty synninalaiseksi, sillä sitä hyvää, jota tahdon, minä en tee vaan sitä pahaa, jota en tahdo, sitä harjoitan.»

Oi, ajattele sinä, joka väsytät sydäntäsi ponnistellen omine töinesi autuuteen. Et ole suuriarvoinen, olet vain lammas. Nöyryytä itsesi Herran edessä ja tunnusta Daavidin kanssa: »Minä käyn eksyksissä kuin kadonnut lammas. Etsi palvelijaasi.» Tunnusta, ettet voi mitään tehdä, etpä edes ajatellakaan. Ano kaikkea vain lahjana Herralta. Jos hän tahtoo jotakin sinulle antaa, niin sinulla se on. Jollei hän anna, on kaikki turhaa. Sinä olet vain heikko, turvaton lammas.

Mutta mikä sanomaton lohdutus siinä, että Herra Kristus sanoo olevansa meihin samassa suhteessa kuin paimen lampaisiinsa. Paimenen asia on pitää huolta lampaistaan. Hän tietää, etteivät lampaat pidä huolta itsestään, eivät kykene puolustautumaan sutta vastaan. Eiväthän ne voittaisi sutta, vaan paimenen tulee tehdä tämä ajattelematta ansaitsevatko lampaat sen tahi ei. Se kuuluu paimenen virkaan. Ajattele nyt, kun Herra Jeesus itse sanoo: »Minä olen se hyvä paimen.» Hän sallii minun pitää häntä paimenena ja ymmärtää, että odotan häneltä juuri sitä, mikä paimenen virkaan kuuluu. Ketä minä uskoisin, ellei Herraa itseänsä?

[rita4]

TOUKOKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Te olette maailman valo. Matt. 5:14.

Kun Herra sanoo olevansa maailman valo ja taas toisella kertaa: »Te olette maailman valo», niin eivät nämä sanat ole keskenään ristiriidassa. Jeesuksen opetuslapset ovat maailman valona yhtä varmasti kuin hän itsekin on maailman valo. Maailman syntien sovittajana oli hän yksin, siinä hallitsee hän ilman apulaista, hän sotki viinikuurnan yksinänsä. Mutta esittäessään Jumalan olennon ominaisuuksia, hänellä, ollen esimerkkinä muille, on sama asema kuin hänen uskollisillaankin. Jokainen lunastettu syntinen voi olla, ja hänen tuleekin olla Jumalan pyhyyden ja rakkauden kuvana, kuten Jeesus itsekin oli maan päällä ollessaan.

Kaikkein korkein Jumala on siinä ilmoittanut todistuksen viisaudestaan, että hän kääntää uskollisensa maailman valkeudeksi. Moni Jumalan ominaisuus ilmenee meille luomisen töissä ja vielä paljon kirkkaammin Ilmoittaa hän itsensä sanassaan. Mutta ainoastaan harvat ajattelevat mielet tutkivat luonnon kirjaa: Sekin joukko, joka tutkii Jumalan pyhää sanaa, on verrattain pieni.

Mutta uskovaisten seura ja käyttäytyminen on kirja, jota kaikki lukevat. Kristittyjen elämä on nähtävänä koko heidän ympäristölleen. Heidän sanojensa ja tekojensa tutkimiseen ei tarvita mitään terävää järkeä. Ei, sekä oppineet, että oppimattomat tarkkaavat heidän käytöstään. Lukemattomat ihmiset eivät koskaan olisi tulleet tutkineeksi Jumalan ilmoitettua sanaa, jollei heidän huomionsa Jumalaan olisi tullut herätetyksi sen kautta, että Jumalan lasten elämässä kuvastuu hänen olemuksensa. Kun maailman lapset näkevät, millaisiksi Kristuksen opetuslapset ovat tulleet uskon kautta evankeliumiin, niin he taipuvat kuulemaan ja rupeavat tutkimaan tätä evankeliumia, jopa vihdoin vastaanottavatkin sen.

Kristuksen yhteisen seurakunnan velvollisuus on myös jokaisen yksityisen seurakunnan ja jokaisen sen jäsenenkin velvollisuus. Jokainen kristillinen seurakunta on pantu maailman valkeudeksi osoittamaan Jumalan pyhyyttä ja rakkautta ja niin saattamaan syntisiä Vapahtajan luo. Jollei seurakunta ole maailman valona, joka selvästi erottautuu ympärillä olevasta pahasta, pimitetystä maailmasta, niin se ei ansaitse Kristuksen seurakunnan nimeä. Mutta koska jokainen seurakunta on kokoonpantu yksityisistä jäsenistä, niin riippuu koko seurakunnan henki sen eri jäsenistä.

Jokainen seurakunnan jäsen on kutsuttu maailman valoksi, Kristuksen kirjeeksi, jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Ellei joku seurakunnan jäsen ole sellainen valo, sellainen Jumalan rakkauden ja pyhyyden elävä kirje, on hän kadottanut oikeutensa kuulua sen yhteyteen. Hän on seurakunnalle vahingoksi ja häpeäksi ja sitä paitsi hän on ympäristölleen suureksi vahingoksi.

Rakkaat veljet ja sisaret, miten on meidän laitamme? Emme tee tätä kysymystä sen takia, että joku alkaisi katsella ympärilleen langettaakseen tuomionsa muista, vaan kysyköön jokainen, joka pitää itseään Jeesuksen opetuslapsena, itseltään: Miten on minun laitani? Me pyydämme teitä itse kutakin vakavasti tutkimaan, mikä sinussa, juuri sinussa, ajatuksissasi, sanoissasi ja teoissasi estää Kristuksen valtakunnan menestymistä ja hänen nimensä kunniaa.

Tehköön jokainen, joka sanoo itseänsä Kristuksen opetuslapseksi, itselleen tämän kysymyksen täydellä todella: mikä minussa saattaa antaa laittajalle sijaa ja estää syntisiä tulemasta Kristuksen luo? Enkö minä jollain tavalla ole syynä siihen, että joku sielu halveksii sanaa ja pitää kaikkea elävää kristillisyyttä ulkokultaisuutena? Tehköön jokainen Jeesuksen opetuslapsi itselleen tämäntapaisia kysymyksiä! Tutkikoon jokainen kristitty juuri tällä hetkellä, mikä hänessä estää Kristuksen valtakuntaa ja etsiköön hän siihen heti ojennusta ja apua. Vaikkapa kirvelisi, vaikkapa se tuottaisi tuskaa, ennemmin heti, kuin myöhemmin.

Älkäämme koskaan unohtako, että jokainen oksa, joka ei tuota hedelmää heitetään pois ja kuivettuu ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja palavat.

Tätä ei oikeastaan ole sanottu niille, jotka joka päivä nuhtelevat ja tuomitsevat itseään. Heidän tulisi päinvastoin kääntää katseensa pois omasta itsestä ja kokonaan pukeutua Kristukseen, jotta heidän sielunsa hänen armossaan saisi sen levon ja voiman, joka pyhitykseen tarvitaan. Me puhumme tässä niille, jotka evankeliumin tunnustuksessa ovat kevytmielisiä ja huolimattomia. Sellaisista sanoo Luther: »Ei ole katsottava heidän suuhunsa, vaan heidän elämäänsä.» Tässä ei kysytä, osaatko kauniisti puhua, vaan kysytään, onko sinulla myös jokin Hengen ja voiman todistus. Jumalasta ja Kristuksesta on helppo kerskata, mutta uskosi totuus ja perusteellisuus näkyy siinä, jos Pyhä Henki käy käsiksi vanhaan ihmiseesi, sitoo ja ristiinnaulitsee sen ja tekee sinut nöyräksi ja rakastavaiseksi.

Jos olet valveilla, etkä ole antanut viettelijän nukuttaa itseäsi omanvanhurskauden kuvitteluihin, niin et koskaan täällä ajassa tyydy pyhityksesi ja voimaasi, oletpa aina tunteva syntisi olevan pyhyyttäsi suuremman. Mutta muut todistavat, ja valoisampina hetkinä voit itsekin apostolin kanssa todeksi vakuuttaa, ettei Jumalan armo kuitenkaan ole ollut turha sinussa. Ja että arvokkaimmat Hengen hedelmät, vaikkakaan ei toivomassasi määrässä, kumminkin ovat todella uskoasi seuranneet.

Herra Jeesus, auta minua kääntämään mieleni maasta. Sytytä minussa oma elämäsi kirkkaaksi valkeudeksi. Johdata minua elämän oikealle tielle. Tule sinä, Herra, valollasi ja voimallasi asumaan sydämeeni. Hallitse minua rauhallasi ja ilahduta. minun sieluni sinun ilollasi, niin että koko vaellukseni täällä olisi todistuksena sinusta ja että minä sinun rakkautesi ja pyhyytesi elävänä kirjeenä saisin todistaa sinun olevan maailman totisen valkeuden. Amen.

[rita4]

TOUKOKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

Rakastakaa toisianne hartaasti, puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet. 1 Piet.. 1:22-23.

Kun rakkaus Jumalan lapsiin on uudestisyntymisen hedelmä ja merkki, niin seuraa siitä, ettei tämä kehotus rakkauteen koske ketä tahansa, vaan ainoastaan uudestisyntyneitä kristittyjä. Älköön koskaan kehotettako niitä, jotka vain lihan mukaan ovat syntyneet, rakastamiaan niitä, jotka Hengen mukaan ovat syntyneet. Vanhan vihollisuuden hävittäminen käärmeen siemenen ja vaimon siemenen väliltä on aina turhaa työtä. Ainoastaan uskovaisia koskee Herran Kristuksen ja hänen apostoliensa kehotus: Rakastakaa toisianne hartaasti. Sillä vaikka rakkaus on Hengestä syntynyt meidän sydämiimme ja kasvaa meidän liittymisestämme Vapahtajaan, tarvitsee se kuitenkin kuten kaikki Hengen hedelmät, hyvää hoitoa ja huolta. Sen takia Raamattu kehottaa rakkauteen.

Veljellisen rakkauden kadottamisessa on suuri vaara ja vahinko. Tämä rakkaus saattaa kylmetä monesta eri syystä. Meidän verivihollisemme, joka kyllä tietää, mitä hän voittaa, saadessaan sinut erotetuksi veljespiiristä, on lakkaamattomissa salahankkeissa kristillistä veljesrakkautta vastaan. Ja meidän omassa sydämessämme löytää hän monta välikappaletta siihen. Mutta koska tämä rakkaus on niin tärkeä Kristus-elämän hedelmä, niin se myös tähän elämään perustuu.

Eläessäni katumuksen ja uskon väsymättömässä harjoituksessa, rakastan minä veljiäkin. Sen takia onkin vähenevä armonelämä ensimmäinen, yleisin ja varsinainen syy kylmenevään rakkauteen. Kun maailmallinen mieli saa vallan kristityssä, niin ettei hän enää elä jokapäiväisessä parannuksen ja uskon harjoituksessa, synnintunnossa ja armon omistamisessa, silloin kylmenee hän suhteessaan veljiin, hän etsii heidän virheitään, eikä näe heissä asuvaa armoa. Ja näin toteutuvat Herran sanat: »Ja sen takia, että laittomuus pääsee valtaan, menee useimpien rakkaus.»

Sitä paitsi on veljissä myös paljon vikoja ja ymmärtämättömyyttä, joka loukkaa ja kylmentää rakkautta. Saattavatpa eriävät mielipiteetkin särkeä veljespiirini. Erimielisyys johtuu tosin vain vähemmän tärkeistä asioista, sillä itse pääasiassa ovat kaikki uskovaiset maailmassa yksimielisiä. Mutta nämä erimielisyydet saattavat kuitenkin kuolettavasti loukata rakkautta.

Tämä saattaa tapahtua siten, että en usko veljeni olevan vilpittömän ja armoitetun kristityn, vaikka hän ei käsitä joka kohtaa Jumalan sanassa samalla tavalla kuin minä sen ymmärrän, kun en käsitä, että niidenkin joukossa, joilla muutamissa kysymyksissä on erilaiset mielipiteet, löytyy uskollisia Jumalan lapsia. Sillä silloin alan tuomita kaikkia niitä, jotka jonkin asian ovat käsittäneet toisella tavalla kuin minä. Ja sellainen tuomitseminen sammuttaa rakkauden.

Aivan eri asia on, jos minä vastustan väärää mielipidettä, taikka nuhtelen veljeni vikaa tai ajattelematonta käytöstä, kuten Kristus nuhteli Pietaria tämän tarttuessa miekkaan ja toisen kerran kutsui häntä saatanaksi, (vastustajaksi). Sellainen kuritus sopii rakkauden kanssa yhteen. Mutta jos tuomitsen hänet, jolla kuitenkin Kristuksen veressä on ainoa lohdutuksensa, kaikki kaikkensa, niin rikon rakkautta vastaan ja tuomitsemiseni kuolettaa sen.

Jos vähemmän tärkeät asiat tulevat minulle suuriksi ja tärkeiksi, niin että ne anastavat sydämessäni ensimmäisen sijan, niin on tämä vaarallinen merkki. Se ilmenee siinä että kaikki ne, jotka siinä asiassa kanssani ovat yhtä mieltä, vaikka eivät eläkään Kristuksessa, tulevat minulle rakkaammiksi niitä Jeesuksen ystäviä, jotka eivät siinä kysymyksessä ole kanssani yhtä mieltä. Se saattaa olla hyvin arveluttava tila. Saattaapa käydä niinkin, että tämä, ollen aivan toisarvoinen kysymys, johon Kristuksen vihollisetkin voivat kaikella innolla ryhtyä, käy minulle niin tärkeäksi, että minä kohtelen heitä suuremmalla rakkaudella ja suuremmalla ilolla kuin niitä veljiä ja sisaria Kristukselle jotka ovat kanssani saaneet yhtä kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus antaa. Ja tämän teen vain sen takia, että ne edistävät asiaani.

Kun ihminen, joka on minun Herrani vihollinen, joka ei ole aikonutkaan etsiä pelastustaan ja rauhaansa Karitsan veressä, joka ei vielä koskaan kadotettuna syntisenä ole maannut Jeesuksen jalkain juuressa, vaan polkee Jumalan Pojan jalkojensa alle ja pitää testamentin veren saastaisena, kun hän käy minulle Jeesuksen ystävää rakkaammaksi, niin on se arveluttava asia. Ja kuitenkin on tämä Jeesuksen ystävä iäisyysveljeni ja Jumalan lapsi, jolle Karitsan kärsiminen ja kuolema on kaikkena kaikessa. Eikö tämä ole vaarallista ja eikö se todista sen toisarvoisen asian tulleen minulle Vapahtajaakin tärkeämmäksi?

Kun siis rakkaus Jumalan lapsiin voi kylmetä niin monen eri syyn tähden, niin on tärkeätä, että otamme vaarin itsestämme ja kätkemme sydämiimme ne painavat syyt, joiden tähden meidän tulee rakastaa veljiä ja sisaria armossa.

Oi Herra Jeesus, sinä meidän esikoisveljemme, joka et ole hävennyt nimittää meitä veljiksesi. Anna meidän kokoontua sinun ristisi juurelle. Sytytä veljellinen rakkaus toinen toisiimme. Sinun ja meidän taivaallinen Isämme et ole vihan ja erimielisyyden, vaan rakkauden ja rauhan Jumala. Poista siis meistä eripuraisuuden turmeleva henki ja luo meihin uusi, vahva rakkauden henki. Amen.

[rita4]

TOUKOKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet. mitä katselimme ja käsin kosketimme, sen me julistamme, puhumme elämän sanasta. 1 Joh. 1:1.

Ajattele, mikä voitosta rikas lohdutus ja voima Johanneksella olikaan voidessaan näin todistaa! Tässä ilmenee riemuitseva vakuutus. En julista mitään epätietoista, vaan mitä omin silmin olen nähnyt, omin korvin kuullut, omin käsin kosketellut. Johannes oli tuo onnellinen, joka oli levännyt Jeesuksen rinnoilla, vaeltanut, levännyt ja valvonut hänen kanssaan, seisonut hänen ristinsä juurella ja ollut läsnä hänen astumishetkellään. Evankeliumissaan hän onkin vedonnut tähän omaan näkemiseensä: »Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä ja hän on täynnä armoa ja totuutta.»

Samoin Pietarikin riemuitsee ja omalla näkemisellään todistuksensa vahvistaa: »Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.» Jumalalle kiitos!

Mutta sinä sanot: miten me voimme olla siitä vakuutetut, jotka emme omin silmin ole nähneet? Jumalalle kiitos! »Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessään», hän on nähnyt ja katsellut! Jumala ei ole jättänyt itseänsä todistuksitta. Se, joka ei usko Jumalan todistuksia, on ansainnut rangaistuksensa. Hän on sokeudella lyöty, hän ei näe mitään, ei näe sitä mikä hänen edessään on, niin kuin epäuskoiset juutalaiset, joilla oli Kristus kaikkine töineen edessään, yhtä hyvin kuin Pietarilla ja Johanneksellakin, eivätkä kuitenkaan nähneet mitään.

Mutta se, joka uskoo Jumalan Poikaan, hän näkee hänen »Urimin ja Tumminin», valkeuden ja täydellisyyden. Hän seurustelee joka päivä Kristuksen kanssa. Eikö hän siis tuntisi häntä. Joka uskoo Jumalan Poikaan saa nähdä ihania asioita.

Ensinnäkin saa hän nähdä niitä itsessään, oman sielunsa vaiheissa. Hän näkee itsessään uuden luomisen, yhtä ihmeellisen kuin ensimmäinenkin luominen oli. Sitten näkee hän ulkopuolellaan alituisia todistuksia Jumalan sanan totuudesta. Mitä näkee hän esim. vanhan Israelin tähteissä, niissä juutalaisissa, jotka elävät meidän keskuudessamme? Mitä näkee hän kaikkien pakanauskontojen kurjuudessa? Mitä näkee hän siinä, ettei sana ristiinnaulitusta Kristuksesta hänen kuolemansa kautta vaiennut, vaan on levinnyt kaikkiin maihin? Mitä muita todistuksia hän vielä tarvitsee tämän lisäksi Kristuksen ylösnousemisesta? Ja mitä on hänen vielä saatava tietää Herrasta? Kiitos ja ylistys Jumalalle!

Me olemme nähneet ja me olemme katselleet! Mutta eivät kuitenkaan kaikki, vaan ainoastaan ne, joille sinä tahdot sen ilmoittaa. Meidän on nöyrryttävä Jumalan väkevän käden alle ja kerjättävä hengellisesti näkevää silmää, valkeuden armoa, sillä se tulee ylhäältä valkeuden Isältä.

Toiseksi tahtoo Johannes meille opettaa, että meidän tulee joka päivä seurustella näiden elämän sanojen katoamattomien aarteiden kanssa. Tätä jokapäiväistä seurustelemista hän tarkoittaa noilla usein kerratuilla sanoilla: »Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, sen puhumme elämän sanasta.» Kas tässä välttämätön ehto saadaksemme kaikki voittavan lohdutuksen ja ilon Kristukselta, nim. se, ettemme vain kerran ole kuulleet ja nähneet, vaan lakkaamatta, yhä ja yhä uudelleen kuulemme ja näemme, katselemme ja käsin kosketamme eli seurustelemme näiden asioiden, näiden taivaallisten aarteiden kanssa. Näkeminen ja katseleminen, ilon aiheittemme lakkaamaton näkeminen ja katseleminen, siinä on sydämemme lohdutuksen ja voiman salaisuus. Nyt koskettelemme sitä seikkaa, josta kaikki riippuu.

Syy, jonka tähden meillä on niin vähän rauhaa, iloa ja voimaa on, että kaikkea muuta katselemme tuhannesti, mutta emme sitä, joka tuottaa meille elämän ja rauhan. Kesken ahkeraa Jumalan sanan lukemista ja kuulemista saattaa silmä kääntyä itseensä, omaan kurjuuteensa, mutta Kristuksen kunniaan, Jumalan iankaikkiseen valitsemiseen, taivaallisiin aarteisiin, ei se kykene vaipumaan. Ja mitä hyödyttää silloin koko Jumalan sana? Asiat, joissa askartelemme ja joita käsittelemme, täyttävät sielumme.

Valitettavasti monet kristityt niin vähän askartelevat noiden suurien ihanien taivaallisten aarteiden parissa, jotka täyttäisivät heidät rauhalla ja ilolla. Sitä vastoin antavat he sielunsa vaipua sellaisiin asioihin, jotka täyttävät heidät kaikella pahalla, tuskalla, rauhattomuudella. Missä sielumme liikkuu, sieltä vaikutukset sieluumme tulevat. Jumala auttakoon meitä! Jos emme tässä asiassa pidä Jumalan sanaa ojennusnuorana, on kaikki turhaa.

Meidän tulee myös auttaa toisiamme siihen kehotuksilla ja varoituksilla, jotta ahkerammin käyttäisimme suuria aarteita Kristuksessa. Muuta keinoa ei ole ilon saavuttamiseksi ja sydämen vahvistamiseksi. Lutherillakaan joka päivä työskennellessään sanan ja opin kanssa, ei ollut muuta neuvoa, kuin mikä jokaisella yksinkertaisella palvelijallakin on.

Hän asetti joka päivä sielunsa eteen uskonkappaleet, Jumalan kymmenen käskyä ja muutamia tunnettuja raamatunlauseita Kristuksesta, joita hän monet tuhannet kerrat tutkisteli. Ei kukaan kristitty ole keksinyt muuta keinoa saavuttaakseen ja säilyttääkseen voiman sydämessään. Jumala auttakoon meitä tätä toteuttamaan!

[rita4]

TOUKOKUUN 30 PÄIVÄNÄ.

Jos minä tahtoisin, että hän jää siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua! Joh. 21:22.

Herra oli valmistanut Pietaria hänen tulevaan marttyyrikuolemaansa ja sanonut: »Totisesti, totisesti minä sanon sinulle kun olit nuori, vyötit itsesi ja kuljit, mihin tahdoit, mutta kun vanhenet, ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, mihin et tahdo.» Mutta Johannes kertoo Pietarin silloin kääntyneen ja katsahtaneen siihen opetuslapseen, jota Jeesus rakasti ja kysyneen: »Herra, kuinka tämän käy?» Silloin sanoi Jeesus hänelle: »Jos minä tahtoisin, että hän jää siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua!»

Tässä näemme, miten vakavasti ja empimättä Herra tempaa Pietarin pois katselemasta toisen tietä ja kiinnittää hänen huomionsa vain hänen omaan kutsumukseensa ja antaa hänen ymmärtää, että kaikki riippuu kutsujan tahdosta. »Jos minä tahtoisin», sanoo hän. Tässä on tärkein meidän töitämme koskeva lause Raamatussa. Tässä on sana, joka tekee ihmisen työn suureksi, painavaksi ja kalliiksi: »Minä tahdon».

Tämä sana tekee pienimmänkin, halpa-arvoisimmankin työn, lattian lakaisemisenkin, Jumalan edessä kalliiksi ja pyhäksi, kalliimmaksi kuin jos hänelle suuren temppelin rakentaisin, tai lähtisin pakanoita käännyttämään, koska tässä työssä täytän Jumalan käskyn. Jälkimmäiset työt kun ehkä ovat itse valitsemiani töitä.

Oi, jospa silmämme avautuisivat tätä käsittämään. Sillä ei mikään niin lamauta uskollisten sielujen intoa hyviin töihin, kuin se, etteivät he millään voi luopua vanhasta taipumuksestamme katsoa työn omaa arvoa, Jos työ on halpaa pidetään sitä Jumalalle vähemmän otollisena ja pyhänä ja unohdetaan suuren Jumalan tahto ja käsky. Se yksin kuitenkin antaa työlle arvon.

Maailman alusta saakka, jopa ensimmäisestä koettelemuksesta alkaen, on Jumala teroittanut mieliimme sen seikan, että hänelle ovat kaikki teot, niin pienimmät kuin suurimmatkin, samanarvoiset. Niiden arvo riippuu hänen sanastaan ja meidän kuuliaisuudestamme. Hän etsii uskoa, rakkautta ja kuuliaisuutta. Jumala asetti maailman kuuliaisuuden koetukselle kieltäessään ihmistä syömästä hyvän- ja pahantiedon puusta paratiisissa.

Me ihmiset teemme suuren eron työn ja työn välillä. Tuottaahan uskollisen sielunpaimenen ja lähetyssaarnaajan virka sanomattoman paljoa suuremman hyvän ihmisille kuin käsityöläisen tai palvelijan työ, mutta Jumalalle on toinen työ yhtä otollinen kuin toinenkin, kunhan se vain on saanut alkunsa uskosta ja kuuliaisuudesta hänen sanaansa.

Herralla Jumalallamme on suuri valtakunta täällä maan päällä, koko ihmiskunta sekä maallisine ja hengellisine hallituksineen. Tässä valtakunnassa on monenlaisia virkoja ja monenlaisia palvelijoita, jotka kaikki ovat välttämättömät paikallaan. Tarvitaan hallitsijoita ja alamaisia, käskijöitä ja käskettäviä, opettajia ja oppilaita, vanhempia ja lapsia, isäntiä ja palkollisia. Kaikilla heillä on kullakin oma kutsumuksensa, omat velvollisuudet ja omat askareet. Ja nämä eri kutsumukset, velvollisuudet ja askareet ovat kaikki Jumalan edessä yhtä kalliit, koska hän itse on ne säätänyt. Sitä paitsi ne ovat kaikki meille tarpeellisia ja välttämättömiä.

Tätä Paavali tarkoittaa sanoessaan: »Ei kaikilla jäsenillä ole samaa tehtävää. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Mutta nyt Jumala asettikin jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niin kuin, tahtoi. Niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä. Ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu.» Ja meillä on myös erilainen kutsumus.

Jumala on antanut käskynsä kullekin säädylle: lapsille, vanhemmille, miehelle, vaimolle, isännille ja palvelijoille. Ja koska jokaisen ihmisen tulee kuulua johonkin näistä säädyistä, niin on Jumala siis antanut jokaiselle ihmiselle käskynsä. Näiden Jumalan jokaiselle säädylle antamien käskyjen kautta voi jokainen, joka tekee niitä töitä, joita Jumala on hänen säädylleen käskenyt, saada vakuutuksen siitä, että hän tekee Jumalalle palveluksen, yhtä suuren, kuin jos Jumala erittäin etsisi häntä ja pyytäisi häneltä tätä palvelusta.

Ja jos Jumala erikoisesti tulisi luoksesi ja pyytäisi sinulta jotakin palvelusta, niin olisithan silloin onnellinen siitä, että saat tehdä Herralle palveluksen. Jos esim. palvelija, jolla itse mielestään on halpa-arvoinen asema, ei luule voivansa koskaan tehdä mitään hyviä töitä, niin jos hän oikein tämän käsittäisi, saisi hän tuntea suuren ilon sydämessään. Sillä saahan hänkin halpa-arvoisine askareineen tehdä pelkkiä hyviä töitä ja hän saa alinomaa palvella Jumalaa, koska hänen asemansa ja työnsä ovat Jumalan säätämät yhtä hyvin kuin piispan ja lähetyssaarnaajan työ. Jos sitä vastoin laiminlyöt työsi, jonka Jumala on sinulle antanut, mutta sen sijaan teet itsessään hyvinkin suurenmoisen työn, niin ei sillä Jumalan edessä ole mitään arvoa, sillä varsinaisen työsi laiminlyöminen on suuri synti.

[rita4]

KESÄKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt. 1. Joh. 4:7.

Yhtä mahdotonta kuin on kuumentaa lunta ja jäätä niiden vielä ollessa lumena ja jäänä, yhtä turhaa on koettaa saada pakolla itseänsä oikein rakastamaan Jumalaa ja oikein rakastamaan lähimmäistään ilman sydämen muutosta, saamatta uutta sydäntä, joka itsestään rakastaa. Rakkaus on vapaa toimi, sydämen asia, jota ei saada pakolla. Miten sinä voinetkin panna elämäsi ja puheesi pakon alaisiksi, et voi kuitenkaan pakottaa sydäntäsi rakastamaan, mitä se ei tahdo. Siksipä onkin hulluutta saarnata rakkautta uudestisyntymättömälle sydämelle. »Lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle: eikä se voikaan.» Kaikki se rakkaus, jonka ennen uudestisyntymistä luulemme itsellämme olevan Jumalaa kohtaan on luuloteltua, itsekästä ja ahdasta. Rakastat vain Jumalaa hänen tehdessään ja puhuessaan mielesi mukaan. Mutta hänen koetellessaan sinua tai käskiessään sinulle jotakin, jota et tahdo, napiset häntä vastaan ja tavalla tai toisella syytät hänen käskyjään kovuudesta. Myöskään et rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, vaan pidät aina enemmän huolta omasta kuin lähimmäisesi edusta.

Sellaiset ovat kaikki ihmissydämet luonnostaan, niin kaikki erotuksetta. Jos nyt kysytään, kuinka saamme uuden, oikein rakastavan sydämen, niin huomaa: sinulla ei ole koskaan oikeata rakkautta Jumalaan, ennen kuin hän ensiksi on saanut osoittaa sinulle niin paljon rakkautta, että sydämesi ikään kuin on sulanut tästä hänen rakkautensa lämmöstä. Et voi alkaa antamalla hänelle rakkautta, vaan sinun täytyy alkaa vastaanottamalla rakkautta häneltä, kuten apostoli Johannes sanoo: »Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä.» Jeesus sanoo: »Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.» Mutta nyt ei ole mitään muuta koko sinun olentoasi sulattavaa ja muuttavaa rakkautta kuin vain se Jumalan rakkaus, joka käsittää ja autuaaksi tekee koko olentosi. Se rakkaus, joka koskee itse elämää ajassa ja iankaikkisuudessa, nimittäin armoittamisesi Jumalan luona, syntiesi anteeksisaaminen ja autuaallinen pääsysi Jumalan lapseksi.

Tästä puhui Herra itse Simon farisealaisen huoneessa. Suuri syntinen nainen tulee huoneeseen, lankeaa hänen jalkainsa juureen, kostuttaa ne kyynelillään, kuivaa ne päänsä hiuksilla. Farisealaiset ihmettelevät tätä. Mutta Jeesus selittää asian: Eräällä lainanantajalla oli kaksi velallista. toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut millä maksaa, antoi hän molemmille anteeksi. Sano, Simon, kumpi heistä siis on enemmin rakastava häntä? Se, jolle hän antoi enemmän anteeksi, kuului vastaus. Ja Jeesus lisäsi: Oikein päätit. Tämän naisen monet synnit ovat anteeksiannetut, joten hän rakasti paljon.

Katso tässä apostolin sanain merkitystä: Missä, synti on suurentunut, siinä armo on tullut ylenmäärin runsaaksi. Kuta enemmän lakia omassatunnossa, sitä enemmän myrskyävät ja tuntuvat synnit. Kuta enemmän syntiä tunnetaan, sitä suuremmaksi käy armo saadessa ne kaikki anteeksi. Ja kuta suuremman armon saat, sitä suuremmaksi kasvaa rakkautesi ja kiitollisuutesi.

Näin on Uuden testamentin hallitusmuoto, että Jumala, joka käski meidän rakastaa vihollisiamme ja hyvin töin koota tulisia hiillä heidän päänsä päälle, tekee Itse samoin meille. Hän sulattaa ja voittaa meidät ylenpalttisen armonsa tulisilla hiilillä. Nyt, nyt vasta alat sinä puolestasi rakastaa Jumalaa. Nyt muuttuu sinunkin sydämesi niin, että aivan uudella rakkaudella rakastat kaikkia ihmisiä. Sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämeesi sinulle annetun Pyhän Hengen kautta.

Tämä lähimmäisen rakkaus on kahtalainen: yleinen rikkaus ja veljellinen rakkaus. Yleisellä rakkaudella rakastat kaikkia ihmisiä ja teet heille hyvää, missä vain voit ja kaikissa heidän tarpeissaan. Tämä rakkaus ei edellytä mitään luottamusta, mitään ystävyyttä. Sillä se vaatii ainoana ehtona kohteeltaan, että tämä vain on ihminen. Juuri tästä rakkaudesta Jeesus sanoi: »Rakastakaa vihollisianne, tehkää niille hyvää, jotka teitä vihaavat» jne.

On välttämättä vaarinotettava, jos tahdot olla kristitty, ettet vain rakasta niitä, jotka ovat ystäviäsi ja tekevät sinulle hyvää - ettet rakasta vain niitä, joita kutsutaan rakastettaviksi. Ei niin, jos tahdot olla kristitty! Silloin tulee sinun vain muistaa heillä olevan samaa ihmisverta kuin sinullakin. Heidän olevan syntyisin samasta Isästä taivaissa ja samasta, maallisesta kantaisästä kuin sinäkin. He ovat saman veren lunastamia kuin sinäkin. Sinulle olisi silloin suureksi kehotukseksi rakkauteen, jos nähdessäsi apua tarvitsevan ajattelisit: Tämä on veljeni, sisareni. Sillä olemmehan lihan mukaan kaikki veljiä.

Toinen kristillisen rakkauden laji on veljellinen. Veljellinen rakkaus on se, jolla kaikki Jumalan lapset keskenään veljillä ovat yhdistetyt autuaalliseen, sydämelliseen ja läheiseen veljesyhteyteen. Tämä veljeys ei tunne mitään eri tunnustusten, muotojen tai paalun rajoituksia, ei eri säätyjä tai suhteita. Se näkee vain joka paikassa, missä Kristusta saarnataan, olevan Jumalan lapsia. Sillä tämän veljellisen rakkauden perustus on: »Jokainen, joka rakastaa häntä, joka synnytti, rakastaa myös sitä, joka on hänestä syntynyt.» Tässä on syy, miksi Kristus pani juuri tämän rakkauden opetuslapsiensa merkiksi sanoen: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskenänne.» Sillä kaikkea muuta saattavat ulkokullatut jäljitellä, mutta ei keskinäistä Jumalasta syntynyttä rakkautta.

Rakkahin Herra Jeesus Kristus! Anna meille Pyhän Henkesi armo, että pyrkisimme rakastamaan toisiamme elämän vaihtelevissa vaiheissa, ilossa ja surussa! Suo meidän kaikkien yhdistyä uskossa Vapahtajaan, häneen, joka kuoli, jotta me saisimme elää ja joka oli ahdistettuna, jotta meillä olisi iankaikkinen rauha. Amen.

[rita4]

KESÄKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Iloni olivat ihmislapset. San. 8:31.

Suurin erehdyksemme, jonka käärme jo syntiinlankeemuksessa vuodatti sydämiimme, on, ettemme pidä Jumalaa Jumalana, auttajana ja vapahtajana, vaan kovana tuomarina, Herrana, joka vain vaatii palvelustamme. Herralla on toinen mieli. Hänen ainoa ilonsa on tehdä meille hyvää. Sen takia onkin hänen ilonsa asua ihmisten lasten parissa maan päällä. Täällä hänellä on suuri, ääretön sairaala, täynnä viheliäisiä, täynnä kurjuutta ja hätää - täällä on hänen ilonsa. Tämä on minun leponi, sanoo hän, täällä tahdon minä asua, tämä on minulle otollinen.

Kun Jeesus kerran lähetti opetuslapset eräästä kaupungista ostamaan ruokaa, tuli köyhä nainen kaupungista, synnin raskauttama pakanamainen, Jeesus puhuttelee naista. Hänen omatuntonsa herää. Hän ymmärsi, kuka se oli, joka hänelle sanoi: Anna minulle juoda. Omantuntonsa soimaamana, mutta toivossa iloisena kiiruhtaa hän kutsumaan useampia pakanoita Jeesuksen luo. Nyt tulevat opetuslapset tuoden ruokaa ja sanovat: Rabbi, syö. Mutta hänen ei tarvitse enää syödä, hänen nälkänsä on jo tyydytetty. Hän oli löytänyt muutamia syntisraukkoja pelastaaksensa heidät ja hän sanoo: »Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä.»

Katso tässä Vapahtajan sydäntä! Katso tässä, mikä hänen ilonsa on ihmisten lasten seassa. Hänen ruokansa, leponsa, ilonsa on heille hyvää tekeminen. Sen takia hänen ilonsa on asua ihmisten lasten seassa. Ja ettei tämä ilo ole mikään tilapäinen tai haihtuva, vaan hänen olentoonsa syvälle juurtunut, iankaikkinen taipumus ihmiskunnan puoleen, sen ovat maailman alusta vuosituhat toiselleen julistaneet.

Perustus on syvä. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, Jumala loi hänet lapsekseen, seuralaisekseen ja ilokseen. Ja kun hän loi ihmisen, tämän maailman herran, ei se käynyt, kuten muiden luontokappaleiden, nopeasti kaikkivaltiaalla tulkoon-sanalla. Vaan ihmisen tähden hänestä tulikin varsinainen Luoja. Hän kuvasi ja muodosti ahkeruudella ja huolekkaasti maan tomusta ihmisen ruumiin, puhalsi sitten siihen oman pyhän olemuksensa elinhengen, ja niin ihminen tuli eläväksi sieluksi.

Tuskin ovat nyt ihmiset luodut, niin on jo rakas Vapahtaja heidän keskellään ja seurustelee heidän kanssaan paratiisin puiden siimeksessä. Te ajattelette: silloin tosin kävi se kyllä päinsä. Siinä ei ollut mitään erinomaista. Mutta jos nyt sanottaisiin teille, että vasta meidän lankeemuksestamme, synnistämme ja ahdistuksestamme hänen ilonsa asua parissamme tuli oikein voimakkaaksi ja palavaksi, voisittekohan te uskoa sitä? Ja niin on todellakin. Nyt alkoi Jumalallisen laupeuden iankaikkinen syvyys meitä kohtaan kuohua hänessä. Hänen »elämänsä poika», ihminen oli langennut vihollisen käsiin. Sitä hänen sydämensä ei saattanut kärsiä. Jumala on rakkaus, ja hänellä on ilonsa elämään.

Jos alkaisimme vaeltaa kautta vanhan liiton päivien, niin saisimme omin silmin nähdä, kuinka rakas Vapahtaja on seurustellut syntisten kanssa ja rakentanut itselleen majoja tuhkassa ja tomussa. Menisimme ensiksikin korpeen, jossa hän etsii Hagaria, egyptiläistä palkkapiikaa Aabrahamin huoneesta, ja puhuttelee häntä niin ystävällisesti. Menisimme Mamren lakeudelle, Beteliin ja sieltä Pnieliin ja Horebiin, jossa Herra näyttäytyy palavassa pensaassa. Sitten katselisimme ihmeellistä pilvi- ja tulipatsasta siinäkin nähdäksemme hänen kasvonsa. Ajattelepa, neljänkymmenen vuoden aikana pukeutuu hän päivällä pilveen ja yöllä loistavaan tuleen ollakseen vain uppiniskaisen kansan tien johtajana, varjona auringon kuumuudessa ja kilpenä ja valaistuksena pimeydessä - todella vaaditaan siihen, että hänen ilonsa on olla ihmisten lasten kanssa. Voisimme vielä edelleen mennä Ofraan, jossa Gideon näkee rakkaan Vapahtajan istuvan tammen alla ja taas Jerusalemiin, temppeliin, jossa hänet näemme armonistuimen ääressä.

Mutta miksi näin pitkä kulku on tarpeen? Onhan hän meitä nyt lähempänä. Jumala on ilmestynyt lihassa. Mitä näemme jouluna Betlehemin seimessä? Lapsen. Tosiaan lapsen ja juuri saman, joka on sanonut: Minun ilonani ovat ihmislapset. Jumala lihassa, Jumala seimessä, Jumala kapalossa, Jumala äidin rinnoilla, tässä seisahtuvat ajatukset, tässä vapisevat polvet, tässä hämmentyy sydän, ihme on liian suuri heikoille ihmisille. Hyvä, että silmämme ovat himmeät, hyvä että näemme sen vain etäältä, että ymmärrämme tuskin tuhannetta osaa siitä! Se veisi meidät muuten hengiltä, tukehduttaisi meidät. Me emme voisi sitä kestää.

Tapa, jolla hän seurusteli Israelin kanssa ei ollut vielä oikeata ihmisten lasten parissa asumista. Se oli hänestä vielä liian vieras suhde, liian kolea ystävyys. Hän, Jumala, ja he köyhiä syntisiä – juopa oli vielä liian syvä! Samanlaiset soveltuvat parhaiten samanlaisten yhteyteen. Silloin hän tuli itse ihmislapseksi, veriheimolaiseksemme, veljeksemme.

Tämän me voimme tehdä tyhjäksi, ikään kuin sillä ei olisi mitään arvoa, vaikka serafit ovat jo istuneet kaksi vuosituhatta korkeuksissaan katsellen alas tähän rakkauden syvyyteen saavuttamatta sen pohjaa. He eivät lakkaa pyhässä hämmästyksessä ihmettelemästä. Tästä syvästä lähteestä he ehtymättä ammentavat aiheensa kaikkiin halleluja lauluihinsa. Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala, ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän, keskuudessamme. Oi iankaikkinen armon Ihme!

Mikä on pakottanut hänet tähän? Yksinomaan se, että hänen ilonaan olivat ihmislapset eikä vain enkelit. Ilonani ovat ihmislapset. Mutta mistä hän on saanut tämän ilon? Omasta sydämestään hän on sen saanut. Täten olemme päässeet päähän, edemmäksi emme saata tunkeutua. Niin rakasti Jumala maailmaa. Hän rakasti - sen takia hän rakasti. Edemmäksi emme voi tulla.

Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!

[rita4]

KESÄKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askelensa vahvistaa. Jer. 10:23.

Nämä sanat eivät jätä meille muuta neuvoksi kuin herätä näkemään, että Jumala on kaikkia meidän ajatuksiamme paljoa suurempi, että hän on meille käsittämätön voimassaan ja huolenpidossaan meistä ja että olemme pieniä sokeita olioita käsittääksemme Jumalan. Joko heräämme näkemään tämän taikka me hylkäämme kaiken Jumalan sanan. Eikä tämäkään edes ole kylliksi, vaan olemme vielä niin houkkia, ettemme näe, mitä koko näkyvä luomakunta osoittaa, kuinka Jumala on voimallinen pitämään huolta vähimmästäkin luomastaan. Olemme houkkia, joista Daavid sanoo: Tyhmät sanovat sydämessään: ei Jumalaa olekaan.

Tässä joku väittänee: On totta, että uskollinen Jumala lähettää meille kaiken, mikä tapahtuu. Mutta vain mikäli tämä ei koske meidän omaa vapauttamme. Jos itse itsepäisyydelläni ja muilla syntisillä taipumuksillani olen saattanut itseni onnettomuuteen, niin saan syyttää itseäni enkä lohduttautua Jumalan johdolla. Tämä onkin itsessään oikein, mutta käsitetään usein väärin.

Totta on, että Jumala on antanut meille erään vaarallisen vapauden, jolla voimme tehdä itsemme ajassa ja iankaikkisesti onnettomiksi, nimittäin jos jatkuvasti ja tahallisesti vastustamme hänen Henkeänsä. Mutta tässä on kuitenkin kaksi asiaa huomattava: Ensiksikin, että joskin synnillä ja tyhmyydellä olet saattanut itsesi onnettomuuteen, mutta kuitenkin tullut nyt siitä katumukseen ja kuuliaiselle mielelle, niin että tahdot tästä lähtien seurata Herran neuvoa, niin on Jumalan armo ja isällinen lempeys niin suuri, että hän on kantava kaiken pahuutesi hyväksi, kaikki tyhmyytesi seuraukset hyväksesi. Sillä »kaikki yhdessä myötävaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.»

Ei Jumala ikuisesti suutu eikä vihastu iankaikkisesti. Hän on niin armollinen Jumala ja Isä, että vaikka kauan olemme häntä uhmanneet, mutta teemme parannuksen, Hän kuitenkin meille on yhtä lempeä, niin kuin emme koskaan olisi syntiä tehneet.

Suuren itsepäisyytensä kautta Israel sai kuninkaansa, mutta Herra, ei hylännyt heitä kuitenkaan, vaan teki heille silti hyvää, vaikka heidän täytyi enemmän kärsiä. Paavali oli epäuskossaan ollut Kristuksen vihollinen ja vainooja, mutta Kristus teki hänet kuitenkin suurimmaksi apostolikseen ja käänsi hänen suuren syntinsäkin hyödyksi, nimittäin voimakkaaksi lannistuskeinoksi apostolille itselleen ja voimakkaaksi lohdutusneuvoksi muille.

Tässä näemme, mitä äsken sanoimme, että Jumala voi kääntää suurimmat virheemme ja houkkamaisuutemme hyväksemme, kun me vain kerran tulemme parannukseen. Luther huomauttaa, että Herra Jumala pyhillensäkin osoittaa samaa hyvyyttä heidän harha-askeleissaan. Oivalliset sanat kuuluvat. »Jumalan taitava työ on, että hän voi tehdä pahat asiat hyviksi meidän ne turmeltuamme ja huonosti hoideltuamme. Olen todella hyvin usein kelvottomasti ja typerästi menetellyt monessa asiassa, josta sitten olen suuresti säikähtänyt enkä voinut käsittää, kuinka suoriutuisin asioista, jotka tyhmyydessäni olin turmellut. Mutta silloin Herra on tavannut sellaisen keinon korjata tekemäni vahingot, että kaikki on taas tullut aivan hyväksi.»

Siten Jumala hallitsee kaikkia pyhiänsä, että he kyllä saattavat hairahtua ja eksyä houkkamaisiin tekoihin, mutta Herra kääntää kuitenkin asiat hyvään loppuun tai ei ainakaan salli suurta vahinkoa koituvan. Jumala on kaikkivaltias Luoja, joka tyhjästä tekee kaiken, siksi hän voi pahastakin tehdä hyvän.

Tosiaan Jumala on uskollinen ja laupias Isä! Tämä ensiksi meidän oli pantava merkille. Mutta toiseksi se, että joka jo pelkää jollakin tavalla vastustavansa Jumalan tahtoa, mutta hengessään surulla huokaa: Jumala, armahda minua! Kuoleta oma tahtoni ja saata minut tahtosi tielle. Käytä ennen mitä katkeraa tahansa, kunhan vain muutun sinulle kuuliaiseksi, hän voi täydellä syyllä lohduttautua Jumalan armollisella johdatuksella.

Sillä kaikki se Jumalan tahdon vastustus, jota joku itse ahdistuneena valittaa ja johon hän rukoilee Jumalan kaikkivaltiasta apua, on vain lihan kovaa taistelua henkeä vastaan. Silloin mieli on Jumalan puolella, ja asia on heti Jumalan käsissä. Sellaisesta lihan vastustamisesta, joka vain yhä enemmän ajaa meitä Jumalan puoleen, ei yksikään ihminen tule onnettomaksi. Sillä jos voima katkoa siteet, voima lihan voittamiseen olisi meissä itsessämme, silloin olisi väärää kaikki Jumalan sana, joka sanoo, ettei tämä ikinä ole vallassamme.

Mutta saattaa tapahtua että vasta paljon kärsimyksen koulussa uuvut ja tulet kuoletetuksi, siksi kunnes mahtava oma tahtosi raukenee ja antaudut Jumalan tahdon alaiseksi, niin että alat vakavasti välttää kaikkea, mitä Jumala sanassaan kieltää. Jos taas käy niin, että rupeat suosimaan jumalattomien neuvoja, synnin selityksiä ja puolustuksia peitelläksesi askeliasi syntisten tielle, silloin mielesi on jo luopunut, silloin olet taipunut kulkemaan synnin tietä, ja vastustus Henkeä vastaan on tahallinen. Silloin et saata turvautua Jumalan johtoon, vaan kuljet omaa tietäsi turmioon.

»Autuas on. se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvossa eikä astu syntisten tielle eikä istu pilkkaajien istuimella, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomien tie vie perikatoon.»