C.O.Rosenius Elämän leipää

[rita4]

HELMIKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä. Ef. 4: 30.

Kuinka Jumalan Pyhän Hengen murheelliseksi saattaminen ja karkottaminen tapahtuu? Se tapahtuu tottelemattomuuden kautta Pyhää Henkeä vastaan. Hän tahtoo jotakin, hän kehottikin, ja jos et tahdo häntä totella, niin saatat hänet murheelliseksi ja karkotat hänet pois. Hän tahtoo vaikuttaa synnintuntoa, katumusta, halua parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa. Kun käännyt pois, etkä kuule häntä vaan koetat tehdä tyhjäksi hänen herättämiään pyhiä vaikutuksia, et lue Jumalan sanaa, niin että Pyhä Henki saisi vaikuttaa sydämessäsi, et pelkää menettäväsi, näitä vaikutuksia, etkä huokaa Jumalan puoleen pyytäen häntä sydämessäsi Henkensä kautta työtä tekemään, jotta kasvaisit hänen tuntemisessaan, niin silloin halveksit Jumalan Henkeä ja sammutat sen sydämessäsi.

Silloin teet Jumalan Hengen murheelliseksi, kun yhä hellit jotain syntiä, etkä siitä luovu, vaikka Jumala on sinuun tarttunut, rangaissut sinua ja vaatinut sinua jättämään sen. Kun kyllä tahdot jättää synnin, mutta et heti, kun olet valmis kääntymään Jumalan puoleen, vaan tahdot siirtää kääntymisesi tuonnemmaksi, osoittaa tämä hengessäsi asuvaa vilppiä. Silloin laiminlyöt etsikkoaikasi, josta voi olla seurauksena että Jumalan Henki jättää sinut. Niin, silloinkin, kun tahdot tehdä parannuksen ja kääntyä, mutta et tahdo kuulla Herran ääntä, etkä vaeltaa tietä, jolla hän tahtoo, että etsit turvaa Kristuksen luona saadaksesi väkevyyttä Herrassa. Kun et tätä tahdo, vaan vastustat valitsemistasi, niin silloin saatat Pyhän Hengen murheelliseksi.

Ja lopuksi, kun tahdot kyllä seurata Jumalan neuvoa, mutta et tahdo käyttää Jumalan antamia välikappaleita, kun et tahdo vapaahetkinäsi lukea, etkä kuulla, niin silloin kiusaat Jumalaa ja sammutat Hengen. Sinä tahdot tehdä parannuksen ja kääntyä, mutta omin voimin. Sinä pyydät Hengen apua ja armoa, pyydät Hengen apua ja armoa mutta et viljele Hengen välikappaleita.

Silloin et saa mitä pyydät. Jumala on antanut meille Sanansa. Siinä hän tahtoo meitä kohdata, sen kautta vaikuttaa. Sinulla on Jumalan sana, kristilliset opettajat ja yhteyttä veljien kanssa ja sitten kuitenkin pyydät armoa parannukseen ja uskoon. Siten kiusaat Herraa samaten kuin se ihminen, joka kieltäytyy käyttämästä ravintoa, mutta siitä huolimatta pyytää Jumalaa ylläpitämään hänen maallista elämäänsä.

Herran Henki ei jätä sinua syntiesi ja heikkoutesi tähden, eikä sen takia, ettet voi tehdä mitä Henki käskee. Päinvastoin hän itse auttaa sinua, mutta ulkokultaisuus ja tahallinen tottelemattomuus karkottaa Hengen. Tämä ei tapahdu ainoastaan silloin, kun Jumalan Henki aloittaa työnsä sydämissämme. Kristityt, joilla on Pyhän Hengen osallisuus, ovat aina saman vaaran alaisina. Kirjoittihan Paavali Efeson uskollisille, jotka jo olivat saaneet Pyhän Hengen: »Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä.» Mikä Jumalan Hengen murheelliseksi saattaa? Kaikki salaisinkin synti sydämessä: ylpeät ajatukset, pahat himot, kateus ja viekkaus murehduttaa Jumalan Pyhää Henkeä, mutta silloin karkotamme Pyhän Hengen sydämestämme kun sisäisesti niin lankeamme, että puolustamme ja hellimme syntiä.

Kun ihminen itse tuomitsee syntinsä, kärsii, taistelee ja huokaa ja rukoilee, niin Pyhä Henki toimii, kuin lääkäri sairaalassa, missä on tautia, taistelua, haavoja ja valituksia. Sen takia saattaa Jumalan Henki asua syntisen sydämessä, joka on täynnä sairautta, saastaa, haavoja valitusta ja tuskaa. Jos ei niin olisi, niin ei ainoakaan kristitty voisi päivääkään Jumalan Henkeä säilyttää.

Mutta Herra itse selittää sen, mikä karkottaa Hengen ihmissydämestä, näin: He eivät anna minun Henkeni nuhdella itseään. Ei se tapahdu ainoastaan silloin, kun asetumme vastustamaan sanan nuhteita. Vaan myöskin kun jätämme Jumalan sanan, emmekä tahdo sitä ymmärtää silloin, kun se käy käsiksi helmasyntiimme. Kun emme sanasta etsi tukea päästäksemme synnistä, vaan päinvastoin etsimme siitä tukea sille, ettemme aio jättää syntiämme, vaan, tahdomme pysyä siinä. Silloin emme anna Jumalan Hengen rangaista itseämme.

Samaten uuden hengen valloittaessa sydämemme, kun emme anna evankeliumin sanan, armosta Kristuksessa, vallita, vaan itsepintaisesti noudatamme järkeämme ja olemme tunteittemme hallittavina ja alituisesti vastustamme evankeliumia ja laupiasta Vapahtajaamme, joka yhä armoa tarjoaa. Näin saatamme Jumalan Hengen murheelliseksi.

Hän kehottaa meitä viljelemään sanaa, hiljentymään rukoukseen, kehottaa hyviin tekoihin. Hän rankaisee meitä pahojen ajatuksiemme, itserakkautemme, itsekylläisyytemme ja vihamme tähden. Kun emme tarkkaa hänen kehotuksiaan, niin murehdutamme Jumalan Pyhää Henkeä.

[rita4]

HELMIKUUN 14 PÄIVÄNÄ

Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää, rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Room. 12: 18.

Tässä puhutaan sopuisasta ja rauhallisesta mielestä, sekä tilanteista ihmisten parissa, joissa meidän ei tarvitse totuuden tähden, uskollisuudesta Kristuksen asiaan ja sielujen paras silmäimme edessä asettua ihmisiä vastaan. Mutta jos kyseessä ovat uskonasiat, totuus, Kristuksen kunnia ja sielujen, paras, niin ei apostoli, enempää kuin Jeesuskaan salli meidän näitä uhrata rauhan ja sovun hyväksi. Semmoista rajoitusta apostoli tarkoittaa sanoilla jos mahdollista on.

Jos siis tahdomme elää totuudessa, niin emme aina voi saavuttaa rauhaa kaikkien ihmisten kanssa. Daavid sanoo: »Minä olen vanha mies, mutta kun minä puhun, niin he jo sotaa hankkivat.» Koko maailma taistelee Jumalaa ja hänen valtakuntaansa vastaan. Pakostakin joudumme taisteluun ihmisten kanssa, jos tahdomme olla uskollisia Kristuksen tunnustajia. Tämän asettaa Kristus voimalla eteemme sanoessaan: »Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En ole, sanon teille, vaan eripuraisuutta. Sillä tästä lähin riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan.» Ja vielä hän sanoo: »Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää.»

Kristityt, jotka koettavat olla kaikille ihmisille mieliksi, eivätkä koskaan ole Kristuksen tähden joutuneet riitaan kenenkään kanssa, ovat vilpillisiä. Saattavatpa he moittiakin Herran uskollisia siitä, että nämä tuntevat kiivautta Kristuksen puolesta. He sanovat, että uskolliset kyllä voisivat elää rauhassa maailman kanssa, jos heissä olisi enemmän nöyryyttä, sävyisyyttä ja viisautta. Muistakoot nämä, että ei Herra Kristus, joka oli täydellinen, sävyisä ja nöyrä sydämeltään koskaan kelvannut maailmalle, koskaan elänyt rauhassa ja ystävyydessä uskottomien kanssa.

Mahdotonta siis on, että kristityt uskollisina Herralleen kelpaisivat maailmalle. Maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta. Tässä, on siis uskollisten ja maailman, sen ainaisen vihollisuuden syy. Tosin voivat kyllä kristityt puuttua viisaudessa, nöyryydessä ja rakkaudessa, mutta mahdotonta on, että he uskollisina Herralleen kelpaisivat maailmalle.

Apostoli sanoo: »Mikäli teistä riippuu eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.» Jos joudutte vihollisuuteen maailman kanssa Kristuksen tähden ja sen takia, että maailma vihaa totuutta, niin se ei saa teitä huolestuttaa.

Mutta katso, ei lihallinen mielesi, itsepäisyytesi, suvaitsemattomuutesi, moittimishalusi ole syynä keskinäiseen vihollisuuteenne. Meidän on sangen vaikeata huomata omia virheitämme. Itserakkaina löydämme aina syyn muissa ja helposti puhdistamme itsemme. Onko puheesi ja käytöksesi rakkauden läpitunkemaa? Oletko rukoillut siunausta seurusteluusi ihmisten kanssa? Tahi ehkä puheesi on kopeaa ja kevyttä, jonka tähden joudut riitaan ihmisten kanssa. Jos niin on, niin sinua hallitsee lihallinen mieli.

Jos aina olet valmis ojentamaan lähimmäistäsi kaikessa, joka sinun mielestäsi on väärää, niin ei se todista sinussa löytyvän rakastavaa mieltä. Mutta jos pelkäät omaa taitamattomuuttasi ja tapaat rukoilla niiden puolesta, joiden kanssa joudut tekemisiin, niin todistaa tämä, että harrastat lähimmäisesi parasta. Jumala paljastakoon meille sydämemme pahuuden!

Moni ihminen on ainaisen levottomuuden vallassa sen takia, että hän on epäsovussa ihmisten kanssa joko itsepäisyytensä, pahan luonteensa tahi hillittömän kielensä tähden. Sekä Daavid että apostoli Pietari puhuvat tästä. Pietari sanoo: »Joka tahtoo iloita elämästä ja nähdä hyviä päiviä, hän hillitköön kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja sitä tavoitelkoon.»

Mutta vaikka olisimmekin sopuisia ja ystävällisiä, niin emme sittenkään aina voi elää rauhassa ihmisten kanssa. Riidanhaluiset ihmiset nousevat usein meitä vastaan. Ei vain Kristuksen tähden, vaan myös muistakin syistä. Sen takia sanoo apostoli: »Mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.»

Jos ihmiset ahdistavatkin sinua, omaisuuttasi, persoonaasi tahi mainettasi, niin älä sinä kuitenkaan riitele, tahi anna aihetta riitaan, vaan usko asiasi uskolliselle, Kaikkivaltiaalle Isällesi, joka huolehtii heikkojen ja sorrettujen puolesta. Herra Kristus sanoo: »Autuaita ovat sävyisät sillä he saavat periä maan.»

Ken aina taistelee oikeutensa puolesta, saa paljon kärsiä ja menettää paljon. Onnelliset ne kristityt, jotka niin luottavat taivaalliseen Isäänsä, että jättävät asiansa hänen valvottavakseen. Jos itse rupean asiaani ajamaan, jättää Jumala sen minun haltuuni ja silloin tavallisesti käy huonosti. Mutta jos sen sijaan jätän asiani Jumalalle, niin ottaa hän sen omakseen, puolustaa sitä ja toimittaa kaikki parhain päin.

Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

[rita4]

HELMIKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Jumala teki meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä Ef. 1: 9.

Kuten kaikkien aikojen ja kansojen historia todistaa, on inhimillinen arvostelu Jumalasta ollut väärää ja erehdyttävää. Toinen ajattelee ja selittää Jumalan niin, toinen näin. Toinen luulee kelpaavansa Jumalalle aivan toisella tavalla kuin toinen. Surullista on nähdä, miten ihmiset ovat harhailleet pimeässä ja eksyneet. Samoin käy meille, jos ei Jumalan sana ole valonamme.

Mikä on siis Jumalan tahto ja pelastusneuvo autuudeksemme hänen ikuisen taivaallisen sanansa mukaan? »Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän.» »Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, nimittäin se Jumalan, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta joka on Kristuksessa Jeesuksessa.» »Meni oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.» »Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskosta ilman lain tekoja.»

Näin kuuluvat nuo pyhät sanat, joiden edessä taivas ja maa kumartakoon! Kalkki maailman viisaat, enkelit ja henget, järki ja tunne sanokoot niin tahi näin. Valtaistuimella istuja, kaiken luodun tuomari puhuu sanoja, jotka iankaikkisesta iankaikkiseen pysyvät vahvoina. Ne sanovat: Kaikki liha on turmeltunut ja kadotettu, ei mitään erotusta ole, mutta ainoa joka oli Isän helmassa, tuli ihmiseksi, uhrasi Jumalalle uhrin, joka iankaikkisesti kelpaa.

Jumalan sana sanoo että me nyt ilman ansiotamme, hänen armostaan, tulemme vanhurskaiksi sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Siis, jos sinun syntisi veriruskeat ovat, niin ne sen uhrin veressä lumivalkeaksi tulevat ja vaikka ne olisivat niin monilukuiset kuin meren hiekka, niin ne kaikki pois pyyhitään.

Sillä ei joku pyhimys, eikä liioin enkeli, vaan suuri, pyhä Jumala, tuhansien maailmojen luoja, otti ihmismuodon ja sovitti maailman synnit, niin että häneen uskova ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän. Ihmistä ei nyt tuomita ja arvostella hänen oman ansionsa mukaan, vaan tämän Välimiehemme tähden Jumala näkee meidät vanhurskautettuina ja on, hänellä nyt, meihin mielisuosio.

Semmoinen on tämän suuren Majesteetin ikuinen päätös, semmoinen on hänen tuomionsa. Meidän ajatuksemme ovat sen rinnalla kuin kortta ja heinää. Jos me heikot, sokeat ihmiset ajattelemmekin toisin, niin se ei mitään merkitse. Kuka olet sinä, joka nouset Jumalaa vastaan?

Oi, jospa olisimme viisaita! Oi, jos Jumala avaisi ja valaisisi meidän silmämme, niin että näkisimme taivaallisen valon ja osaisimme täällä käyttää sitä hyväksemme. Kun olen itse mielestäni ollut jumalaapelkääväinen ja hurskas ja luulen olevani Jumalalle otollinen, niin pitäisi minun heti sanoa: Tämä on harha-ajatus, sillä Jumala on sanonut, että kaikki ovat kelvottomat, sekä ettei kukaan hetkeäkään omassa itsessään voi olla hänelle otollinen, ei kukaan omillaan voi tulla vanhurskaaksi.

Kun olen rikkonut Jumalaa vastaan, niin ettei Jumala mielestäni voi antaa minulle armoaan kuten ennen, tulee minun sanoa: Tämäkin on harha-ajatus. Jumalan sanan ikuinen tuomio on, että joka hetki olen ansainnut tuomion, mutta joka hetki on Välimieheni vanhurskas ja sen takia olen minä joka hetki Kristuksessa vanhurskas ja Jumalalle otollinen.

Sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on suotta kuollut. Ja jos Jumalalla on minuun suurempi mielisuosio ja olen vanhurskaampi hänen edessään, silloin kun itse mielestäni olen ollut hurskaampi, ja taas vähemmän vanhurskas silloin kuin itse mielestäni olen ollut vähemmän hurskas, niin silloin totisesti vanhurskaus tulee lain teoista ja silloinhan Kristus on suotta kuollut.

Sellaisesta Jumalan sanan häpäisemisestä varjelkoon minua Herra Jumala! Ajatellessani, että Jumala on minuun väsynyt syntien tähden ja ettei hänellä enää ole minuun mielisuosiota ja että hän on minuun suuttunut ja kääntänyt kasvonsa pois minusta tämän tahi tuon synnin tähden, silloin tulee minun sanoa: Se on ajan luoma harhakuva, sillä semmoista Jumalaa, joka katsoo minun heikkoa hurskauttani tahi epähurskauttani ja sen mukaan osoittaa minulle mielisuosiotaan tahi epäsuosiotaan, ja toisinaan rakastaa enemmän, toisinaan vähemmän, semmoista Jumalaa ei ole taivaassa eikä maan päällä.

Ainoa Jumala on tuo aina yhtä palavalla rakkaudella rakastava, jolla aina on syytä olla minuun tyytymätön ja siis tuomita minut, mutta jolla Kristuksessa joka hetki on yhtä suuri syy armahtaa ja rakastaa minua. Hänellä on sen takia hetki yhtä palava rakkaus minuun ja joka hetki osoittaa mielisuosiotaan ja huolenpitoaan minua kohtaan. Semmoisen iankaikkinen, taivaallinen sana kuvaa Jumalan. Jos toisin ajattelen, niin erehdyn, minulla on silloin harhakuva Jumalasta, joka johtuu siitä, että syntiinlankeemuksessa Jumalan kuva ihmisessä hävisi.

Minä kiitän sinua, rakas, taivaallinen Isä, että sanassasi saan kuulla sinun tahtosi. Kiitän sinua, että Jeesuksen Kristuksen tähden aina olet sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän, Vapahtajani puhdistaa ja päästää minut kaikesta pahasta. Ja vaikka minulla täällä on paljon kilvoitusta ja tuskaa, niin olethan Herra Jeesus, minulle vakuuttanut: Tämän olen puhunut teille, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielin, minä olen voittanut maailman. Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Sillä me vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä. 2 Kor. 5: 7.

Kristuksen valtakunta on uskon valtakunta. Se on kaikkea järkeä, tunnetta, näkemistä, arvelua vastaan sotiva, näkymätön, ihmeellinen, salaperäinen valtakunta. Se, joka ei tätä käsitä ja yhä uudelleen käsitä, ei voi pysyä uskossa. Meidän on muistettava, että Kristuksen valtakunta on Kristuksen kaltainen. Morsiamen tulee muistuttaa ylkää.

Kristillisyyden merkkinä siis on Kristuksen kuvan kaltaisuus. Johannes sanoo: »Niin kuin hän on, niin olemme mekin, tässä maailmassa.» Mutta millainen oli Kristus täällä ollessaan? Eivätkö hänessä suurimmat vastakohdat, syvin alennus, korkein korotus, suurin syntipaljous (koko maailman), suurin pyhyys (oma pyhyytensä), suurin häväistys ja korkein kunnia olleet yhtyneinä.

Hän oli ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä, kipua ja sairautta täynnä, mutta samalla oli hän täynnä kunniaa. Jumalan kunnian kirkkaus on hänen olemuksensa juurikuva. Hän oli kaikkien palvelijain palvelija, mutta myös kaikkien herrain Herra. Hän oli köyhin, mutta kuitenkin rikkain. Ja niin kuin hän oli, niin olemme mekin tässä maailmassa.

Uskovissakin ovat suurimmat vastakohdat yhtyneinä: suurin alennus (kirottu syntinen), korkein kunnia (elävän Jumalan lapsi), suurin syntisurkeus ja korkein vanhurskaus ja puhtaus, suurin köyhyys ja suurin rikkaus, suurin heikkous ja suurin voima. Alennus on meissä itsessämme, korotus Kristuksessa. Edellinen on Aadamin perintö, jälkimmäinen Kristuksen. Edellisen tunnemme kaikissa jäsenissämme ja huomaamme kaikilla aistimillamme, jälkimmäinen on järjeltämme ja aistimiltamme syvästi salattua, mutta meidän on se uskottava Jumalan järkyttämättömän totuuden tähden.

Toisinaan kuitenkin Kristus lähestyy meitä ja sallii meidän Tuomaan tavoin nähdä ja tuntea Jumalan kunnian. Mutta sangen vaikeata on useinkin tyytyä näihin vastakkaisiin kokemuksiin. Uskoa sitä, jota emme tunne ja uskolla omistaa armo ja vanhurskaus, jota emme näe. Näemme ja tunnemme vain niiden vastakohdan.

Niille, joilla kristinusko vaan tieteenä ja tutkimuksen esineenä, on tämä taito, ikävä kyllä, helppoa. Mutta kun Jumalan valtakunta ihmisessä ei enää ole pelkästään sanoina, vaan voimana, niin että ihminen rupeaa tuntemaan synnin voiman ja todella uskoo vanhurskauteen Kristuksessa, niin mitä saakaan hän silloin omassa itsessään kokea: heikkoutta, saastaisuutta, kylmyyttä, pelkoa, hämäryyttä ja heikkoa uskoa.

Miten suurta taitoa, miten paljon Jumalan armoa korkeudesta silloin tarvitaan, jotta semmoisen surkeuden keskellä voisimme nähdä ja uskoa Jumalan ystävyyden olevan muuttumattoman ja omistavamme Kristuksessa täydellisen vanhurskauden, puhtauden ja Jumalan mielisuosion.

Tämä on vaikeata senkin tähden, kun kurjuutemme ei näytä loppuvan, vaan alati meitä vaivaa jopa vielä kasvamistaan kasvaa. tässä kestänee? Oi, mikä uskon kilvoitus! Sillä jos vapaudunkin joistakin tekosynneistä, tulee sisäinen turmelukseni minulle päivä päivältä yhä inhottavammaksi. Masentuneena huomaan, että jota lähemmäksi Jeesusta pääsen, sitä suuremmaksi tunnen lankeemukseni. Johannes sanoo: »Jumala on valo, ei hänessä ole yhtään pimeyttä.»

Jota lähemmäksi sielu pääsee valoa, sitä selvemmin se näkee oman saastaisuutensa. Sitä paitsi vetää Jumala tuntuvan armonsa takaisin siinä määrässä kuin usko kasvaa ja kestää koetusta, sekä myös silloin kun sielu tarvitsee syvempää nöyryytystä. Silloin tuntee ihminen itsensä kuivaksi, kuolleeksi, kylmäksi ja heikoksi. Hän joutuu kurjuuden, voimattomuuden ja hengellisen rampuuden, pimeyden ja epätoivon tilaan, jolloin sielu pakostakin tuntee itsensä langenneeksi, kuolleeksi ja Jumalan hylkäämäksi.

Voi, mikä kilvoitus, miten vaikeata silloin on uskoa, miten vaikeata on tunkeutua paksun, mustan pilvikerroksen läpi, synnin saartamana nähdä vanhurskaus, kuolemassa nähdä elämää, hyljättynä ollen tuntea Jumalan suurta uskollisuutta ja rakkautta. Silloin on meidän parasta sulkea silmämme, niin ettemme näe emmekä tunne mitään muuta kuin Jumalan sanan, ja totuudessa uskoa, että omavanhurskautemme on mitätön. Sen mukaan ei Jumala meitä tuomitse. Hän katsoo ainoastaan Poikansa ansioon. Ainoastaan hänen vanhurskautensa tähden olemme puhtaat ja otolliset Jumalan edessä.

[rita4]

HELMIKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Matt. 5: 13.

Oi, jospa kaikki uudestisyntyneet kristityt ymmärtäisivät, mikä vaara heitä uhkaa niinä aikoina, jolloin kristityt voittavat suosiota ja saavat olla rauhassa ja kun maailma näyttää heille lempeät, hyväntahtoiset kasvonsa. Silloin ovat Herran omat vaarassa, tulla uneliaiksi, penseiksi ja maailmanmielisiksi ja he menettävät hengellisen voimansa ja päättäväisyytensä. Sellainen lempeä, nukuttava henki on jo paikka paikoin saanut jalansijaa maassamme. Surullista on nähdä, miten suola siellä alkaa käydä mauttomaksi. Silloin rakennetaan oma, mukava, miellyttävä kristillisyys, johon kuuluu joitakuita määrättyjä hartaudenharjoituksia ja joitakin kauniita ihmisrakkauden näytteitä, joita maailma hyväksyy ja ylistää. Mutta uudestisyntyminen ja parannuksenteko ei ole niin tärkeätä. Sen yli helposti luiskahdetaan.

Kuule, mitä Kristus sanoo: »Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.» Kun kristitty tavoittelee ihmisten mielisuosiota, menettää hän Hengen voiman ja päättäväisyyden, niin ettei hän enää sanan voimalla ja esimerkillään voi rangaista pahaa ja tunnustaa Kristusta, silloin ei hän enää mihinkään kelpaa, vaan hän joutuu ihmisten tallattavaksi. Hän muuttuu niin taipuvaiseksi ihmisten mielen mukaan, että kaikki hänelle kelpaa, ja vaikenemisellaan hän usein hyväksyy syntisen, jumalattoman menon, sen sijaan että hänen tulisi siitä nuhdella. Silloin on suola mauttomaksi tullut, ja kynttilä on pantu vakan alle. Syynä tähän on rauhan ja ystävyyden etsiminen joka suunnalta. Ja vielä syvemmällä on syy. Armoelämässä, synnin tunnossa, ja suhteessamme Kristukseen on silloin jotain sairasta.

Mutta kun Kristus tulee sinulle rakkaaksi, silloin tulee myös Hengen kiivailu ihmisystävyyden tavoittelua voimakkaammaksi. Olkaa suolana, sanoo Herra. Ei kiihottuneen mielen vaikuttamana katkerana suolana, vaan Jumalan Hengen vaikuttamana tosirakkauden suolana. Ole kehottaessasi hellä, lempeä ja sävyisä, kavahda kaikkea karkeutta ja sopimatonta käytöstä käsitellessäsi niin arkaluontoista asiaa kuin ihmisten itsetunto. Älä ollenkaan puutu siihen, jos ei rakkaus ja nöyryys hallitse sydäntäsi niin, että ne kuultavat olentosi läpi.

Mutta älä salli varovaisuuden ja nöyryyden saattaa sinua voimattomaan mukautumiseen, joka toimettomana, inhimillisiä tunteita hemmotellen ja väärää rauhaa tavoitellen, varoittamatta, antaa ihmissielujen mennä helvettiin. Muista iankaikkisuutta! »Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi.» »Olkoon rakkaus vilpitön, kammotkaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.» »Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä ja tietäkää, kuinka teidän tulee itse kullekin vastata.»

Kristinuskon voimaa ja vakavuutta emme osoita ainoastaan tunnustuksella ja lempeällä veljellisellä kehotuksella, vaan koko elämällämme. Jos kristillisyys ei suolana kirvele maailman silmissä, vaan maailma hyväksyy sen ja kiittää sitä kohtalaisuutensa vuoksi, kaipaa kristillisyys suolaa ja voimaa ylhäältä. Herra Jeesus sanoo: »Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää.» Ja apostoli sanoo: »Maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta.» Ajattele näitä sanoja. Niitä ei sovi epäillä, ne ovat Herran sanoja.

Satunnaisesti saatat kristittynä joskus saada maailman kiitoksen, kuten apostoli sanoo: »Kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä.» Mutta jos elämäsi ja vaelluksesi suunta miellyttää maailmaa, niin silloin et soinnu yhteen Kristuksen ja hänen apostoliensa sanoihin ja elämään. Pysähdy ja mieti tätä, jotta et kilpailussa juoksisi hukkaan. Vuodet vierivät, kuolema tulee usein aivan odottamatta. Onhan onnettomuus sanomattoman suuri, jos kulkemasi tie ei olekaan oikea tie.

Te olette maailman valo. Näin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät isäänne, joka on taivaissa. Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Muista sapatin päivää, niin että sen pyhittäisit. 2 Moos. 20: 8.

Miten tärkeänä Herra pitää lepopäivän pyhittämisen näemme siitä, ettei hän ainoastaan kehota, vaan käskee meidän muistaa sitä. Vähemmin tärkeitä asioita voimme suorittaa etukäteen niitä ajattelematta, mutta asia, jota edeltäpäin on jo ajateltava, on erikoisen tärkeä ja suuriarvoinen. Meidän on siis edeltäpäin järjestettävä ajalliset askareemme niin, että voimme viettää lepopäivän pyhitettynä rauhassa. Sen kautta, ettei etukäteen muisteta sapattia, niin että vapauduttaisiin töistä ja kyläilyistä, jotka estävät meitä ja talonväkeämme sapattia pyhittämästä, niin menetämme sapatin siunauksen, sielun levon Jumalassa ja hänen sanassaan. Moni este olisi helposti tieltä raivattu, jos muistettaisiin Herran sana: »Muista sapatin päivää, niin että sen pyhittäisit.»

Mutta mitä meidän on tekeminen pyhittääksemme lepopäivän? Miten me sen pyhitämme ja miten sen häpäisemme? Oppi-isämme Luther sanoo: »Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.»

Tämä on sapattikäskyn vaatimus Uuden testamentin. hengessä. Kun meillä vain on Jumalan sanaa rakastava mieli, niin on meillä myöskin tahtoa pyhittää lepopäivä. Vaikeata on määritellä, miten kussakin tapauksessa on meneteltävä. Sitä paitsi ei sapatti ole pyhitetty hartailla hartauden harjoituksilla ja parhaimmilla teoilla, jos ei niiden vaikuttimena ole Jumalan pelko ja rakkaus Jumalaan ja hänen sanaansa, sillä ilman rakkautta ja Jumalan pelkoa ovat ne Jumalan silmissä pelkkää ulkokullaisuutta. Jumalan pelon ja rakkauden Hengen tulee asua sydämessäsi, silloin myös totuuden Henki sinulle kulloinkin sanoo, mitä sinun on tekeminen.

Pääasia on, että me niin pelkäämme ja rakastamme Jumalaa, ettemme halveksi hänen sanaansa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.

Kolmas käsky tuomitsee siis turhuuteen taipuvaisen, jumalattoman mielenlaadun, joka ylenkatsoo Jumalan pyhän sanan ja sen takia myös Herran päivänä tekee, mitä tahtoo. Ja jos tarkastamme, miten maailma suhtautuu tähän Jumalan käskyyn, niin saamme kokea vallan kauheita ja ihmeellisiä asioita. Sapatin asettamissanat kuuluvat: »Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen.» Seitsemäs päivä on siis Jumalan siunaama päivä.

Meidän on täydestä sydämestä myönnettävä, että se täällä ajassa on siunatuin päivä. Se on päivä, jolloin Jumala erityisesti tahtoo kohdata ihmisen ja vuodattaa siunauksensa hänen ylitseen, sellaisen siunauksen, jota ainoastaan autuaitten joukot Jumalan istuimen edessä kykenevät oikein arvostelemaan ja ylistämään. Tässä sanotaan: »Jumala pyhitti sen päivän.» Sen päivän piti olla erotetun pyhiä ja taivaallisia asioita varten.

Mutta mikä kauhea näky kohtaa silmäämme tarkastellessamme, miten uskottomat sen päivän viettävät. Se on heille suurimman kirouksen ja saastaisuuden päivä. Työpäivät sapattipäivän rinnalla ovat heille pyhiä. Useimmat maailman lapset täyttävät arkipäivinä maallisen kutsumuksensa, niin kuin tuleekin, mutta kun sapatti lähenee, silloin alkaa heillä huvittelu, jokaisella oman sydämensä halun mukaan. Lihan himoja tyydytetään juomingeilla, pelillä, tanssilla ja kevytmielisyydellä. Toiset taas hienommassa muodossa, laiskassa ajan tappamisessa, kevyessä keskustelussa ja seurustelussa, seuranäytelmissä ja leikissä kuluttavat Herran lepopäivän. Samoin jokapäiväinen työ ja opiskelu sapattina on julkisynti. Pyhäpäivästä on meidän aikanamme tullut synninpäivä.

Mutta sapatti voi tulla meille paljon hienommalla, salatulla tavalla hengelliseksi kiroukseksi. Jos käymme sapattina kirkossa ja kuuntelemme tahi luemme Jumalan sanaa ilman sydämen hartautta ja ilman pyhää Jumalan pelkoa, ilman katumusta ja ilman kuuliaisuutta, niin on se meille paatumukseksi. Semmoisesta kuuntelemisesta ja lukemisesta on meille vain kirousta. Parempi olisi silloin ollut, että olisimme sinä päivänä tehneet jokapäiväisiä askareitamme. Kuuntelemisellamme olemme vaan yhä enemmän paatuneet ja tulleet enemmän sokaistuiksi. Sillä mitä enemmän ihminen kevytmielisesti kuuntelee Jumalan sanaa, sitä suuremmassa määrässä hän tylsistyy ja paatuu. Joka ei rehellisesti Herran kasvojen edessä tahdo Herran sanaa seurata ja totella, se paatuu sanan kuulemisesta. Ja niin tulee Herran päivä katumattomalle, vilpilliselle mielelle kiroukseksi.

[rita4]

HELMIKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Saakoon Herra teoistansa iloa. Ps. 104: 3 1.

Jokainen rakastaa omaa työtänsä. Mitenkä ei siis Herra töitänsä rakastaisi, hänen työnsä kun ovat ihanat ja täydelliset. Tämä tuottakoon sinulle suuren lohdutuksen. Missä sitten näemme Jumalan tekoja? Perkeleenkö luona helvetissä? Eihän toki! Perkele on oma mestarinsa. Enkelienkö luona taivaassa? Ei, enkelit ovat säilyttämällä liittonsa itse ansainneet kunniansa ja voittaneet kruununsa. Itsevanhurskastenko luona ja heidän ansioissaan ja avuissaanko? Eipä suinkaan. Ne ovat heidän omia töitään, joista myös itse vastaavat. Missä siis löydämme Herran tekoja, joista hänellä on iloa?

Tuolla publikaani lyö rintoihinsa: »Jumala, armahda minua syntistä!» Täällä Bartimeus tien vieressä huutaa: »Jeesus, Daavidin poika, armahda minua.» Tuolla kanaanilainen vaimo vetoaa penikoihin ja lasten muruihin, ja murtunut Magdaleena kostuttaa kyynelillään Jeesuksen jalat. Täällä Paavali iloisena huudahtaa: »Minulle on laupeus tapahtunut.,» Aasaf sanoo: »Kukapa muu minulla olisi taivaassa, kun sinä vain omani olet, en mistään maan päällä huoli.» Tuolla Simon Pietari vapisevin äänin tunnustaa: »Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas.»

Katso, missä tämmöisiä asioita tapahtuu, missä kivisydämet hänen kädessään muuttuvat pehmeäksi saveksi ja kovat, jähmettyneet kasvot muuttuvat vahaksi, niin että hän niihin voi painaa kuvansa, kun sielut, jotka eivät koskaan ole Herrasta välittäneet, alkavat janota elävää Jumalaa, niin kuin peura ikävöi kirkasta lähdevettä, kun vanhurskaat oman vanhurskautensa raunioilla alkavat kuikertaa kuin kyyhkyset, ja itse mielestään viisaat alkavat pitää viisauttaan hulluutena, missä syntiset itkevät hänen jalkojensa juuressa ja tuomitut väärintekijät iloisina uskaltavat avuksi huutaa puolustajaansa, siellä, siellä saamme nähdä hänen tekonsa, joista hänellä on iloa.

Hänen ilonsa on siis ihmisten lapsissa, köyhäin syntisten parissa. Luonnon ihailija nauttii kauniista maisemista ja viinitarhan omistaja iloitsee viinitarhansa kukoistuksesta ja runsaasta sadosta. Niin Herrakin iloitsee yrttitarhastaan, jonka hän uhriverellään ja hengellään on istuttanut tänne maan päälle. Kuinka suuresti hänen silmäänsä ilahduttanee uusi luomus syntisessä ihmisessä? Ei hän tarpeekseen saa sen katselemisesta, sillä sehän on hänen työtään. Sen takia hän sanookin: »Anna minun nähdä sinun kasvosi, sillä kasvosi ovat suloiset.»

Mutta, sanot sinä, tämän hän sanoo hurskaista, joista hänellä on iloa, mutta ei minusta ja senkaltaisista kuin minä, sillä minä olen suuri syntinen. Olisiko Jumalalla iloa sinun hurskaudestasi? Oletko hänelle otollinen oman vanhurskautesi tähden? Joko työnsit luotasi tuon lohdullisen totuuden »saakoon Herra teoistansa iloa». Siinä rakkaassa olemme otolliset, emmekä omassa itsessämme.

Sinä ehkä sanot: »minussa on pelkkää syntiä ja saastaisuutta, eihän se ole Herran työtä.» Se, että tunnet syntisi ja saastaisuutesi on juuri Herran työtä. Synti ei ole Herran työtä. Synnintuntosi ei ole luonnon työtä, ei liioin perkeleen työtä. Käärmeen houkutus: Te tulette Jumalan kaltaisiksi, on synnyttänyt ihmismieleen itsejumaloimisen.

Mutta särjetty ja murheellinen henki on semmoinen Jumalan työ, että enkelit taivaassa iloitsevat siitä. Se on semmoinen työ, joka vie tuhlaajapojan ja -tyttären Isän helmaan. Se ajaa syntisen armonistuimen juureen ja puettaa hänet vanhurskauden vaippaan. Katso, siinä on Jumalan suurimman ilon ja riemun aihe. Se, joka on Kristukseen puettu, on Jumalan edessä pyhä ja puhdas, olkoonpa, että hän onkin omissa silmissään suurin syntinen.

[rita4]

HELMIKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Ja Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.» 1 Moos. 1: 26.

Ihmeellistä tässä kertomuksessa on, että Herra sanoo: »Tehkäämme, tehkäämme ihminen». Tässä Herra neuvottelee. Hän ei sano: »Tahdon tehdä ihmisen», tahi maa muodostakoon ihmisen vaan tehkäämme ihminen.

Kaikki muut olennot luotiin ilman neuvottelua, kaikkivaltiaan sanalla. Mutta kun Jumala tahtoi luoda ihmisen, silloin piti hän neuvottelun. Kenen kanssa Herra neuvotteli? Epäilemättä Jumalan kolmiyhteinen persoona neuvotteli. Olihan luotava se olento, jolla, paitsi maallista, katoavaa ruumista, tulisi olemaan myös kuolematon sielu, joka ollen lähtöisin Jumalasta luotaisiin iankaikkista elämää varten taivaassa. Herra sanoo: Tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, kaltaiseksemme.

Jumala, joka jo edeltäpäin näki ihmisen lankeemuksen ja sitä seuraavan onnettomuuden ja kurjuuden, ei tahtonut päästää tätä arvokasta luomistyötä käsistään, ennen kuin oli neuvotellut Poikansa, iankaikkisen Sanan kanssa ihmisen lunastuksesta.

Ihmisen luominen erosi muun luomakunnan, myös korkeimmalla asteella olevien eläimien, luomisesta. Luodessaan eläimet sanoi Jumala: »Tuottakoon maa ja kuohuttakoot vedet.» Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, ettei Jumala eläimiä luodessaan toiminut välittömästi, vaan kaikkivaltiaalla sanallaan vaikutti hän luonnonvoimiin: Kuohuttakoot vedet, tuottakoon maa.

Mutta ihmisen luomisessa eivät luonnon voimat saaneet olla vaikuttamassa. Silloin Jumala yksinään ja välittömästi vaikutti. Silloin Jumalan kolminaisuuspersoona toimi: Tehkäämme ihminen! Ihminen ei siis ole maasta eikä vedestä syntynyt, kuten muinoin jotkut pakanakansat uskoivat, vaan ihminen on erikoisella, välittömällä tavalla Jumalan luoma. Ja vielä ihmeellisemmältä tämä tuntuu, kun ajattelemme ihmisolennon, ruumiin ja sielun alkuperää, josta 1 Moos. 2: 7:ssä sanotaan: »Ja Herra Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen; ja niin tuli ihminen eläväksi sieluksi.»

Jumala teki ihmisen. Ihminen on siis Jumalan luoma ja hänestä tuli ihmeellisin taideteos maan päällä. Herra Jumala teki ihmisen ruumiin maan tomusta, jonka tähden ensimmäinen ihminen saikin nimen Aadam, joka merkitsee maasta, maanlapsi. Näin Jumala tahtoi painaa mieleemme ajallisen elämän katoavaisuuden, jotta aina etsisimme sielumme iäisyysaarteita.

Mutta Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen. Korkea, ylevä alkuperä! Sielu, kuolematon sielu, joka sekä ajassa että iankaikkisuudessa oli aiottu Jumalan yhteydessä elämään. Sielu, iäisyyslapsi on välittömästi Jumalasta tullut, kuten Jumalan sana sanoo: »Jumala puhalsi sen ihmiseen.» Voimme Daavidin kanssa sanoa: »Minä ylistän sinua, että olen tehty niin sanomattoman ihmeellisesti.» Tämän tähden Paavalikin saattoi sanoa: »Koska me siis olemme Jumalan sukua.» Siis ruumis ja sielu, maanlapsi ja iäisyyslapsi ovat kumpikin Jumalan erinomainen teko.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Herran Henki tahtoo kiinnittää huomiotamme erikoisesti siihen, koska hän kertaa saman asian toisilla sanoilla. Hän sanoo: »Tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, meidän kaltaiseksemme. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi.» Tässä sanotaan eri sanoilla moneen kertaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Vaikka emme täällä ajassa täysin ymmärtäisikään tätä, on se seikka itsessään ihmeellinen. Se sisältää jotakin käsittämättömän suurta.

Sen takia Jumalan Poika saattoi tulla ihmiseksi, meidän veljeksemme ja vertaiseksemme, »eikä hävennyt meitä kutsua veljiksensä.» Hän tuli korjaamaan syntiinlankeemuksen tuottaman turmeluksen, sen takia voimme myös hänen kauttaan päästä samaan kunniaan, johon Jumala luomisessa meidät määräsi. Uuden syntymisen kautta tultuamme uudeksi luomukseksi ja päästyämme Jumalan luonnosta osallisiksi, tulee meidän joka päivä kasvaa hänen tuntemisessaan ja uudistua hänen kuvansa kaltaisiksi.

Täydelleen kirkkaaksi ei Jumalan kuva meissä tule ennen kuin ylösnousemisessa, jolloin saan uuden, puhtaan ja kuolemattoman ruumiin, ja jolloin Kristus ilmestyy niissä, jotka häneen uskovat. Johannes sanoo: »Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.»

»Minä ylistän sinua, että olen tehty niin sanomattoman ihmeellisesti. Kiitos olkoon Jumalan, joka meille voiton antanut on Jeesuksen Kristuksen kautta.» Amen.

[rita4]

MAALISKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Jumalan vanhurskaus, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat. Room. 3 :22.

Nämä sanat antavat meille vastauksen tärkeään kysymykseen. Kun armoa etsivä sielu on kuullut paljon Jumalan autuaaksi tekevästä vanhurskaudesta, herää tavallisesti hänessä kysymys: Miten, milloin ja minkä kautta tulen Jumalan vanhurskaudesta osalliseksi? Koko maailma on lunastettu, mutta eivät kuitenkaan kaikki ihmiset tule autuaiksi. Mistä tiedän, että minä omistan Jumalan vanhurskauden?

Tässä on sinulle vastaus, sama vanha vastaus, jonka koko Raamattu antaa. Tässä sanotaan, että Jumalan, vanhurskaus tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta. Eräänlaista uskoa Jeesukseen Kristukseen nimitetään Jeesuksen Kristuksen uskoksi. »Jumalan vanhurskaus tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat», sanoo apostoli. Tämä on Jumalan vastaus. Vaikka ajattelet ja tunnet sydämessäsi miten tahansa, niin sanoo Jumala kaikkialla sanassaan: joka uskoo, uskon kautta, uskosta, usko Herraan Jeesukseen jne.

Mutta mitä on usko? Mitä tarkoitetaan Jeesuksen Kristuksen uskolla? Et mistään saa varmempaa vastausta kysymykseesi, et mistään tarkempaa selitystä tähän kuin Raamatusta. Raamatussa Kristus itse monin paikoin tunnustaa jonkun ihmisen uskon olevan autuaaksi tekevän. Aina kun Jeesus sanoo, että sinun uskosi on sinut vapahtanut tahi muuta sen kaltaista, näemme, kun tarkastamme minkälaisia ne ihmiset olivat, joille Jeesus antoi tämän tunnustuksen, mitä autuaaksitekevä usko on.

Jokainen heistä oli syntinen, joka, vaikka olikin koettanut täyttää Jumalan lain, ei ollut löytänyt vanhurskautta ja rauhaa. Päinvastoin olivat he tulleet onnettomiksi ja neuvottomiksi, kunnes kuulivat evankeliumin Kristuksesta ja tulivat hänen tykönsä ansaitsematonta armoa anomaan.

Kansa tunsi Jumalan lain ja profeettain ennustukset Kristuksesta. Johannes Kastaja osoitti heille Jumalan Karitsan, ja lopuksi astui Kristus apostoleineen julkisuuteen saarnaten evankeliumia. Mutta niille, jotka omaan vanhurskauteensa luottivat, ei Kristus kelvannut. Ainoastaan köyhät ja avuttomat syntiset kerääntyivät Kristuksen ympärille Hän oli heille suloinen tuoksu. Johannes sanoo: »Kaikille, jotka ottivat hänen vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä». Ja he tulivat uusiksi ihmisiksi. Uskon kautta he kokonaan muuttuivat sydämeensä, sieluunsa, mieleensä ja voimaansa nähden. He olivat »Jumalasta syntyneet» ja koko elämänsä ajan riippuivat he Kristuksessa, tulivat hänen seuraajikseen.

Sen saat kokea, kun tutkit Raamattua. Nyt tiedät, mitä autuaaksi tekevä usko on. Se ei ole pelkkää tietoa Jumalasta, Kristuksesta ja evankeliumista, ei liioin, Jumalan evankeliumin totena pitämistä. Vaan kun oma epäonnistunut parannuksentekosi, huono katumuksesi, rukouksesi ja heikko Jumalanpelkosi on sinut masentanut, niin synninhädässä ollessasi omistat evankeliumin Kristuksesta ja Jumalan vanhurskaudesta hänessä.

Kun et tule toimeen ilman häntä, kunnioitat ja janoat hänen armoaan, kun hänen armonsa uskot ja omistat sen, saat sydämeesi lohdutusta, iloa, rakkautta ja halua Jumalan lakiin, saat luottavaisen lapsenoikeuden hengen, joka huutaa: Abba, rakas Isä. Ja jos uskosi Jumalan armon omistamisesta horjuu, niin masennut ja isoat ja janoat sitä uudelleen. Sisäisen ihmisesi puolesta siis eroat kokonaan kaikista uskottomista. Semmoinen on autuaaksitekevä usko.

Mutta vaikka halusi sen jälkeen on Jumalan lakiin ja vaikka kaikki synti on sinulle tuskana ja tahtoisit kaikessa olla pyhä, saattaa sisäinen elämäsi sinulle kuitenkin tuottaa monta yllätystä. Toisinaan hengessäsi tuskasta huudat ja epäilys täyttää sydämesi, toisinaan taas olet kylmä ja kuollut. Mutta tästä vaihtelusta huolimatta olet kuitenkin Kristuksessa vanhurskas, Jumalan vanhurskaudella vanhurskas ainoastaan uskon kautta Kristukseen.

Meidän vanhurskauttamme hänessä kutsutaankin tässä sen takia Jumalan vanhurskaudeksi, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta ja Room. 4: 11:ssa sanotaan sitä uskon vanhurskaudeksi. Sitä ei sanota minkään armolahjan vanhurskaudeksi, esim. parannuksenteon vanhurskaudeksi, nöyryyden tahi rakkauden vanhurskaudeksi; ei, vaan uskon vanhurskaudeksi.

Tämän kautta on meille ilmoitettu, ettei vanhurskaus ole hengen hedelmä, vaan se on Jumalan Pojan oma vanhurskaus, jonka me uskon kautta omistamme. Ei se ole itse uskokaan, mutta sitä nimitetään uskon vanhurskaudeksi, koska me sen uskolla omistamme.