C.O.Rosenius Elämän leipää. Olavi Peltola

[rita4]

TOUKOKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Pysykää minussa! Pysykää minun rakkaudessani! Joh. 15:4, 9.

Pysykää minussa! Pysykää minun rakkaudessani! Nämä sanat sisältävät jotain erikoisen tärkeätä, koska Herra niin usein kertaa niitä. Kymmenen eri kertaa käyttää Jeesus näitä sanoja hänessä pysymisestä Joh. 15 luvussa. Me ymmärrämme, että se asia on erikoisen vakava, koska Herra niin useasti teroittaa sitä meidän mieliimme. Tärkeätä on siis tietää mitä Herra tarkoittaa.

Ota siis vaarin Herran puheesta ja huomaa, ettei hän sano: Pysykää minun palveluksessani, pysykää minun seuraajinani, tahi rukoilkaa minua. Ei, hän puhuu paljon sisäisemmästä yhteydestä sanoessaan: »Pysykää minussa: Jos te pysytte minussa.» Tämän lauseen sisältöä voinee tuskin kukaan täällä ajassa täydellisesti ymmärtää. Mutta sen verran käsitämme, että se puhuu mitä sisäisemmästä yhteydestä hänen kanssaan, samanlaisesta kuin oksan ja rungon yhteys on. Mutta mitä voimme tästä yhteydestä käsittää ja miten se syntyy, selviää meille Herran sanoista: »Jos minun sanani pysyvät teissä - pysykää minun rakkaudessani.» Me pysymme Kristuksessa, kun pysymme hänen rakkaudessaan ja kun meillä on hänen sanansa ei ainoastaan päässä ja huulilla vaan sydämessä. Ja silloin se on meidän totinen lohdutuksemme.

Tämä Kristuksessa pysyminen ja hänen pysymisensä sinussa on usein suurin salaisuus. Mutta tutki, elätkö Kristuksen sanasta ja Kristuksen rakkaudesta. Jos niin on, niin sinä elät Kristuksessa ja Kristus sinussa. Voinet kai tietää, onko sinulla, lohdutuksesi Kristuksessa? Jos suret syntejäsi ja kelvottomuuttasi ja sinä silloin saat lohdutuksesi ainoastaan sanasta, joka puhuu Kristuksen rakkaudesta, Kristuksen vanhurskaudesta ja verestä, silloin huomaat elätkö uskosta. Tutki itseäsi, saatko lohdutuksesi kuulemisesta tai työstä, jostain omasta työstäsi. Jollet mistään muusta löydä lohdutusta kuin evankeliumin kuulemisesta, niin saat lohdutuksesi uskosta.

Tämä on tärkeä asia, niin että jokainen tutkikoon itseänsä, ettei pettyisi. Jos sydämesi riippuu Kristuksessa ja elää Kristuksen sanasta, kuten ruumiisi aineellisesta ravinnosta, niin silloin pysyt hänessä ja hän sinussa. Silloin myös tunnet sydämesi hartaasti isoavan ja janoavan häntä ja hänessä ja hänen rakkaudessaan se saa lohdutuksen ja elämän.

Paavali selittää meille ihanasti, mitä Kristuksen rakkaudesta eläminen merkitsee ja miten Kristus uskon kautta elää meissä. »Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Katso, tässä on pyhityksen oikea voima ja oikea elämä. Tämän sisältää: Pysykää minussa - pysykää minun rakkaudessani. Huomaa, miten apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista - minä elän nyt Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua.»

Katso, sielu-raukka, mitä sinulta puuttuu, kun synninorjana olet epätoivoinen ja kauhuissasi synnin tähden, etkä kuitenkaan sitä oikein inhoa ja vihaa, vaan synti yhä hallitsee mieltäsi ja jäseniäsi. Syynä siihen on se, ettet ole kuollut laista, et ole vapaa ja autuas Kristuksen rakkaudessa, vaan sisimmässäsi olet lain orja. Kuinka voisi sinulla näin ollen olla elämä, voima ja pyhä tahto? Jos laki olisi annettu eläväksi tekemään, niin tosi vanhurskaus tulisi laista.

Ei, kirjain kuolettaa. Laki tekee vain synnin eläväksi ja voimalliseksi meidän jäsenissämme niin että kasvamme hedelmää kuolemalle. Jos tahdot pyhitysvoimaa ja elämää, niin sinun täytyy »kuolla pois laista» ja elää vain Kristuksen rakkaudesta. Apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista.»

Ensinnäkin on itse laki kuolettanut minut, minun oman toimintani ja mielikuvitukseni, herättäessään minussa kaiken synnin. Laki »petti minut ja tappoi minut sen kautta.» Ja minä kuolin - tulin aivan voimattomaksi, en voinut mitään tehdä, en tuntea, enkä ajatella, en voinut ryhtyä mihinkään, en voinut liikuttaa sormeanikaan lunastuksekseni, minä olin kadotettu, olin kuollut.

Silloin tuli toinen laki, uskon laki, joka sanoi: »Usko Herraan Jeesukseen!» Evankeliumi julisti minulle koko Kristuksen ansion, hänen kuolemansa ja rakkautensa. Ja kaiken sen hän teki minun tähteni! Minun henkeni tuli eläväksi ja erotettuna vanhasta ihmisestä tulin yhdistetyksi häneen, joka on kuolleista noussut. »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Elämänä elämässäni on, että Jumalan Poika on rakastanut minua ja on antanut itsensä minun edestäni. »Pysykää minun rakkaudessani.»

Herra Jeesus Kristus! Kaikki riippuu sinusta ja sinun armostasi. Meidän parannuksemme, uskomme ja rakkautemme, rauhamme ja toivomme ja meidän pysymisemme sinussa on ainoastaan sinun armosi hedelmä. Niin anna, Herra, minun yhä enemmän oppia tuntemaan tätä sinun armoasi, anna sydämeni sinua yhä enemmän rakastaa, niin minä saan sinun luonasi rauhan ja levon sydämelleni, huolimatta siitä, että minä itsessäni olen niin kurja, rauhaton ja onneton. Amen.

[rita4]

TOUKOKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Te olette maailman valo. Matt. 5:14.

Kun Herra sanoo olevansa maailman valo ja taas toisella kertaa: »Te olette maailman valo», niin eivät nämä sanat ole keskenään ristiriidassa. Jeesuksen opetuslapset ovat maailman valona yhtä varmasti kuin hän itsekin on maailman valo. Maailman syntien sovittajana oli hän yksin, siinä hallitsee hän ilman apulaista, hän sotki viinikuurnan yksinänsä. Mutta esittäessään Jumalan olennon ominaisuuksia, hänellä, ollen esimerkkinä muille, on sama asema kuin hänen uskollisillaankin. Jokainen lunastettu syntinen voi olla, ja hänen tuleekin olla Jumalan pyhyyden ja rakkauden kuvana, kuten Jeesus itsekin oli maan päällä ollessaan.

Kaikkein korkein Jumala on siinä ilmoittanut todistuksen viisaudestaan, että hän kääntää uskollisensa maailman valkeudeksi. Moni Jumalan ominaisuus ilmenee meille luomisen töissä ja vielä paljon kirkkaammin Ilmoittaa hän itsensä sanassaan. Mutta ainoastaan harvat ajattelevat mielet tutkivat luonnon kirjaa: Sekin joukko, joka tutkii Jumalan pyhää sanaa, on verrattain pieni.

Mutta uskovaisten seura ja käyttäytyminen on kirja, jota kaikki tukevat. Kristittyjen elämä on nähtävänä koko heidän ympäristölleen. Heidän sanojensa ja tekojensa tutkimiseen ei tarvita mitään terävää järkeä. Ei, sekä oppineet, että oppimattomat tarkkaavat heidän käytöstään. Lukemattomat ihmiset eivät koskaan olisi tulleet tutkineeksi Jumalan ilmoitettua sanaa, jollei heidän huomionsa Jumalaan olisi tullut herätetyksi sen kautta, että Jumalan lasten elämässä kuvastuu hänen olemuksensa. Kun maailman lapset näkevät, millaisiksi Kristuksen opetuslapset ovat tulleet uskon kautta evankeliumiin, niin he taipuvat kuulemaan ja rupeavat tutkimaan tätä evankeliumia, jopa vihdoin vastaanottavatkin sen.

Kristuksen yhteisen seurakunnan velvollisuus on myös jokaisen yksityisen seurakunnan ja jokaisen sen jäsenenkin velvollisuus. Jokainen kristillinen seurakunta on pantu maailman valkeudeksi osoittamaan Jumalan pyhyyttä ja rakkautta ja niin saattamaan syntisiä Vapahtajan luo. Jollei seurakunta ole maailman valona, joka selvästi erottautuu ympärillä olevasta pahasta, pimitetystä maailmasta, niin se ei ansaitse Kristuksen seurakunnan nimeä. Mutta koska jokainen seurakunta on kokoonpantu yksityisistä jäsenistä, niin riippuu koko seurakunnan henki sen eri jäsenistä.

Jokainen seurakunnan jäsen on kutsuttu maailman valoksi, Kristuksen kirjeeksi, jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Ellei joku seurakunnan jäsen ole sellainen valo, sellainen Jumalan rakkauden ja pyhyyden elävä kirje, on hän kadottanut oikeutensa kuulua sen yhteyteen. Hän on seurakunnalle vahingoksi ja häpeäksi ja sitä paitsi hän on ympäristölleen suureksi vahingoksi.

Rakkaat veljet ja sisaret, miten on meidän laitamme? Emme tee tätä kysymystä sen takia, että joku alkaisi katsella ympärilleen langettaakseen tuomionsa muista, vaan kysyköön jokainen, joka pitää itseään Jeesuksen opetuslapsena, itseltään: Miten on minun laitani? Me pyydämme teitä itse kutakin vakavasti tutkimaan, mikä sinussa, juuri sinussa, ajatuksissasi, sanoissasi ja teoissasi estää Kristuksen valtakunnan menestymistä ja hänen nimensä kunniaa.

Tehköön jokainen, joka sanoo itseänsä Kristuksen opetuslapseksi, itselleen tämän kysymyksen täydellä todella: mikä minussa saattaa antaa laittajalle sijaa ja estää syntisiä tulemasta Kristuksen luo? Enkö minä jollain tavalla ole syynä siihen, että joku sielu halveksii sanaa ja pitää kaikkea elävää kristillisyyttä ulkokultaisuutena? Tehköön jokainen Jeesuksen opetuslapsi itselleen tämäntapaisia kysymyksiä! Tutkikoon jokainen kristitty juuri tällä hetkellä, mikä hänessä estää Kristuksen valtakuntaa ja etsiköön hän siihen heti ojennusta ja apua . Vaikkapa kirvelisi, vaikkapa se tuottaisi tuskaa, ennemmin heti, kuin myöhemmin.

Älkäämme koskaan unohtako, että jokainen oksa, joka ei tuota hedelmää heitetään pois ja kuivettuu ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja palavat.

Tätä ei oikeastaan ole sanottu niille, jotka joka päivä nuhtelevat ja tuomitsevat itseään. Heidän tulisi päinvastoin kääntää katseensa pois omasta itsestä ja kokonaan pukeutua Kristukseen, jotta heidän sielunsa hänen armossaan saisi sen levon ja voiman, joka pyhitykseen tarvitaan. Me puhumme tässä niille, jotka evankeliumin tunnustuksessa ovat kevytmielisiä ja huolimattomia. Sellaisista sanoo Luther: »Ei ole katsottava heidän suuhunsa, vaan heidän elämäänsä.» Tässä ei kysytä, osaatko kauniisti puhua, vaan kysytään, onko sinulla myös jokin Hengen ja voiman todistus. Jumalasta ja Kristuksesta on helppo kerskata, mutta uskosi totuus ja perusteellisuus näkyy siinä, jos Pyhä Henki käy käsiksi vanhaan ihmiseesi, sitoo ja ristiinnaulitsee sen ja tekee sinut nöyräksi ja rakastavaiseksi.

Jos olet valveilla, etkä ole antanut viettelijän nukuttaa itseäsi omanvanhurskauden kuvitteluihin, niin et koskaan täällä ajassa tyydy pyhityksesi ja voimaasi, oletpa aina tunteva syntisi olevan pyhyyttäsi suuremman. Mutta muut todistavat, ja valoisampina hetkinä voit itsekin apostolin kanssa todeksi vakuuttaa, ettei Jumalan armo kuitenkaan ole ollut turha sinussa. Ja että arvokkaimmat Hengen hedelmät, vaikkakaan ei toivomassasi määrässä, kumminkin ovat todella uskoasi seuranneet.

Herra Jeesus, auta minua kääntämään mieleni maasta. Sytytä minussa oma elämäsi kirkkaaksi valkeudeksi. Johdata minua elämän oikealle tielle. Tule sinä, Herra, valollasi ja voimallasi asumaan sydämeeni. Hallitse minua rauhallasi ja ilahduta. minun sieluni sinun ilollasi, niin että koko vaellukseni täällä olisi todistuksena sinusta ja että minä sinun rakkautesi ja pyhyytesi elävänä kirjeenä saisin todistaa sinun olevan maailman totisen valkeuden. Amen.

[rita4]

TOUKOKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeässä, niin me valehtelemme, emmekä tee totuutta. 1. Joh. 1:6.

Mitä on pimeässä vaeltaminen? Tähän kysymykseen täytyy meidän varovasti vastata, niin ettemme käy sitä itse selittämään, vaan että löydämme siihen Herran oman vastauksen, sanassa löytyvän selityksen, jotta emme suotta tulisi raskautetuiksi, tahi saisi väärää lohdutusta.

Jumalalle kiitos! Se onkin sanassa selitetty. Kristus sanoo: »Jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, jottei häntä teoistansa nuhdeltaisi.» Huomaa tämä! - »jottei häntä teoistansa nuhdeltaisi.» Kun ihminen kammoaa nuhtelevaa sanaa, eikä tahdo astua Jumalan eteen, hänen eteensä, joka on valo, nuhdeltavaksi synnin tähden ja tunnustamaan syntinsä, eikä etsi sovitusta, vaan vetäytyy pois ja sanoo Juudas Iskariotin kanssa: »Rabbi, en kai minä ole se», niin eiköhän se ole pimeydessä vaeltamista? Vertaa tähän 8:tta jaetta: »Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.» Mutta sitä vastoin: »Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen.»

Jos siis sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin suhteemme Jumalaan ei ole selvä, emme synteinemme ole heittäytyneet armonistuimen eteen. Silloin emme anna syntiämme tuomittavaksi, emme tahdo sitä Jumalan edessä tunnustaa, emmekä siitä luopua, saadaksemme sen sovitetuksi ja kuoletetuksi, vaan häiritsemättä tahdomme pysyä synnissä, verhoten itseämme puolustuksilla ja ulkokultaisuudella. Tämän teemme saadaksemme rauhassa, rankaisematta harjoittaa syntiä.

Tähän pimeässä vaeltamiseen on syynä nukkuva omatunto, tottelematon ja paatunut henki, joka ei pane Jumalaan mitään arvoa. Sillä kun Jumala sanassaan ilmoittaa meille tahtonsa ja neuvonsa meidän autuudeksemme, kun hän puhuu meille sekä sydämen uudestisyntymisestä että elämän pyhityksestä ja me kuitenkin saatamme pysyä tilassa, joka ei ole tämän sanan mukainen. Silloin on perussyynä tähän paatumus ja Jumalan halveksiminen.

Muutamat elävät ulkonaisesti hyvin hurskaasti maailmasta erotettuina, hartauden harjoitusten, kristillisen hyväntekeväisyystyön, kauniiden sanojen ja kauniiden tekojen varassa, mutta sittenkin vaeltavat pimeässä, sillä he eivät elä armonistuimen edessä, »kaikkein pyhimmässä», »kääntyen parannuksessa Jumalan tykö ja uskossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.» He eivät tiedä, mitä hengestä syntyminen on. Nämä hylkäävät sanan, joka puhuu sydämen sisäisestä tilasta ja pilkkaavat kaikkitietävää Jumalaa.

Mutta Jumala on valo, hänen silmänsä näkevät sen, eikä hän anna itseänsä pilkata. Sinä et tiedä Hengen synnytystuskista sielussasi, et tunne synnin hätää etkä tuomiota, joiden tähden kilvoittelisit armonistuimen edessä ja saisit vihdoin Jumalan ilmoituksen kautta vapautuksen tuomiosta ja vakuutuksen anteeksisaamisesta ja sen kautta uuden elämän sydämeesi. Sinä tiedät vain, että itse olet alkanut vaeltaa uutta tietä, nähdessäsi sen välttämättömäksi. Olet alkanut pitää hartauden harjoituksia ja harrastaa hyviä töitä. Olet alkanut rukoilla ja olet jatkanut samaan suuntaan, vajoamatta koskaan ylivoimaiseen ja ylenpalttiseen syntiin.

Et liioin ole tuntenut hädän aikana armon ylenpalttisuutta, vaan oma parannuksesi ja lohdutuksesi ovat kulkeneet rinnakkain ja olet siten samonnut yhä eteenpäin, toivoen hyvää loppua. Tämä on Herran piikkaamista ja hänen sanansa ylenkatsetta. Sillä sinä tiedät Raamatun opettavan aivan toisen tien elämään, Jumalan armon ja meidän syntiemme ylenpalttisen tuntemisen kautta, uuden syntymisen ahtaan portin kautta. Ja sinä tiedät Kristuksen nimenomaan sanoneen: »Jos ihminen ei uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.» Mutta sinä et pelkää, sinä toivot sittenkin näkeväsi Jumalan valtakunnan. Sinä kuulet jonkun uskovaisen omasta varmasta kokemuksestaan puhuvan uudestisyntymisen työstä sydämessä, synninhädästä, uskosta ja tunnustamisesta, rauhasta ja ilosta Pyhässä Hengessä. Omin silmin voit nähdä sen olevan totta. Mutta sinä vaikenet niin kauan, kun tästä on puhe.

Kun tullaan tekoihin, ulkonaiseen vaikutukseen, ulkonaisiin suhteisiin, siellä sinä tunnet itsesi kotiutuneeksi. Mutta kun on puhe sisäisistä suhteista, parannuksesta ja uskosta, tunnet olevasi vieraalla alueella. Sinä toivot kuitenkin, että sinulle hyvin käy, että saat nähdä Jumalan Valtakunnan! Sinä näet kyllä, mitä Herra siitä sinulle sanoo, mutta sinä et tahdo sitä ymmärtää, et tutkistella, vaan kiiruhdat sen ohi. Katso, silloin vaellat, mitä sisimpääsi tulee, pimeydessä, etkä tahdo tulla vaikeuteen.

Mutta moninaiset ovat perkeleen työt meidän kadotukseksemme. Meidän joukossamme on sellaisiakin tunnustajia, jotka todella ovat tunteneet ja voivat monin tavoin kuvata sisäistä tilaansa, herätyksensä, uskon syttymisen, selvän todistuksen ym. He ymmärtävät puhua laista ja evankeliumista, uskosta ja pyhityksestä. Ja kuitenkin vaeltavat he pimeydessä, joka ilmenee siinä, että he ehdon tahdoin harjoittavat pimeyden töitä, eivät salli nuhdella itseään synnin tähden, vaan peittelevät ja puolustavat elämäänsä. Johannes panee tämän esimerkiksi pimeydessä vaeltamisesta. Hän puhuu vihasta ja sanoo: joka vihaa veljeänsä, hän on pimeässä ja vaeltaa pimeässä, eikä hän tiedä, mihin menee. sillä pimeä on sokaissut hänen silmänsä.

[rita4]

TOUKOKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Minun lampaani kuulevat ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Joh. 10:27.

Kuule, mitä Kristus sanoo lampaistaan: »Minun lampaani kuulevat ääntäni.» Tämä on ensimmäinen huomattava hedelmä Kristuksen totisesta tuntemisesta. Oi, kun eksynyt lammasraukka oppii oikein tuntemaan hyvän uskollisen paimenensa, joka on pannut henkensä hänen henkensä edestä ja nyt tuntee, rakastaa ja hoitaa sitä niin kuin se tarvitsee, silloin lampaalle tulee elinehdoksi, päämääräksi seurata hyvää paimentansa.

Mahdotonta on olla häntä rakastamatta, kun kerran hänet tuntee. Ja se, joka häntä rakastaa, tahtoo myös häntä seurata. Jollei hän ole vallannut vielä sydäntäsi, niin että kernaasti tahdot jättää kaiken, joka estää sinua olemasta hänen ystävänsä ja seuraajansa, niin et vielä ole oikein oppinut häntä tuntemaan.

Tosin uskolla ja Kristuksen tuntemisella on monta astetta. Ne voivat yhä kasvaa. Heikko usko ei omista samaa rakkautta ja pyhitysvoimaa kuin minkä vahva usko omistaa. Senpä takia saatamme helposti erehtyä, jos tahdomme tuntea itsemme ja arvostelemme muita hengellisen elämän voimasta. Sen takia piispa Pontoppidan, jolla on tässä asiassa syvä kokemus ja paljon elämän viisautta, on sanonut: »Vanhurskaaksi tekevä usko on ainoa ihmisen armotilan varma tuntomerkki.»

Saman sanoo Luther seuraavassa: »Kristityn voimme tuntea ja arvostella ainoastaan omastatunnosta (so. sielun sisäisestä suhteesta sekä Jumalaan että syntiin). Sillä totiset kristityt saattavat langeta, ja väärät saattavat ulkokultaisilla viettämällä hyvinkin siveätä elämää.»

Mutta kun Kristus sanoo: »Minun lampaani kuulevat ääntäni», oli hän ilmoittanut kaksi uskon hedelmää ja merkkiä. Ensinnäkin: heidän korvansa tutustuu paimenen ääneen, niin että he, vaikka ehkä muissa suhteissa ovat yksinkertaisia ja typeriä, kuitenkin erottavat muista äänistä hyvän Paimenen äänen. Ja toiseksi, tuossa sanassa »kuulevat ääntäni» ilmenee se uskovaisten ominaisuus, että vaikka he eivät aina voikaan työssä ja toimessa täyttää, mitä heidän tulisi ja mitä tahtoisivat, heillä kuitenkin on sydämellisesti kuuliainen mieli, nöyrä henki, joka hartaasti toivoo voivansa totella Herran tahtoa. He rankaisevat itse itseään puutteidensa tähden ja huokaavat hartaasti armoa ja voimaa voidaksensa niin olla ja tehdä kuin Herra tahtoo. Tämä on sydämellistä kuuliaisuutta. Mitä Herra sanassaan sanoo, se sattuu heihin, he kunnioittavat ja kuulevat sitä, ja heidän korkein toivonsa on voida sen mukaan elää.

Kaikilla heillä on huolta siitä, että heillä jäsenissään ori toinen laki, joka sotii mielen lakia vastaan, niin etteivät he aina voi tehdä, mitä tahtovat. Todistuksena heidän kuuliaisesta mielestään ja puhtaasta hengestään on se, että jos joku synti erikoisella voimalla asuu heissä, on juuri tämä synti niin kokonaan heidän rukoustensa esineenä, etteivät he mitään muuta niin rukoile, kuin apua ja pelastusta siitä synnistä. Semmoisina aikoina ovat lähimmäisen synnit vähäiset heidän mielessään verrattuna omaan syntiin. Se oma synti on raskas ja ansaitsee rangaistusta.

Oi, noita hyviä Jumalan lapsia! Aivan päinvastainen on ulkokullattujen ja farisealaisten tila. Heidän mielestään toisten synnit ovat raskaat ja ansaitsevat rangaistusta, mutta omille synneilleen he aina löytävät puolustusta. Huomaatko siis, että elävää uskoa seuraa pyhitetty henki?

»Ne seuraavat minua.» Jos ihminen, vaikkakin vastaanottaa ja omistaa evankeliumin, kuitenkin olennoltaan jää entiselleen, pysyy samassa suhteessa maailmaan ja helmasynteihinsä kuin ennen, jos elämän suunta ei ole muuttunut, jos hän ei vaella Kristuksen seuraajana ja opetuslapsena, niin on hänen uskonsa omatekoinen ja hän pettää itsensä.

Kuka lienetkin, niin pysähdy ajattelemaan niitä sanoja: »Ne seuraavat minua.» Jollei sinusta ole tullut Jeesuksen seuraajaa, niin olet pettänyt Itsesi väärällä, omatekoisella uskolla. Elävä usko meissä on »Jumalan voima, joka muuttaa meidät ja uudestisynnyttää meidät, tekee meidät sydämen, mielen, halun ja voimain puolesta kokonaan uusiksi ihmisiksi ja tuo Pyhin Hengen tullessaan» (Luther). Apostoli Paavali sanoo: »Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus.» Hän ikään kuin siirtyy uuteen maailmaan ja aikaa uutta elämää.

Todistuksena elävästä uskosta on, että ensinnäkin tarkasti tutkit, onko se totinen s.o. onko sen päämääränä Kristuksen sovinto ja syntien anteeksiantamus, eikä oma pyhyytesi. Sillä Kristuksen seuraamisen ja totisen pyhityksen täytyy johtua syntien anteeksisaamisesta, eikä oman pyhyytemme himosta. Kun ensin olemme masennetut ja armoitetut, täytyy Kristuksen saada meidät niin vallatuksi ja hänen armoonsa kätketyksi, että me ainoastaan hänen tähtensä seuraamme häntä, niin että sydämen vilpittömyydellä tunnustamme: »Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.» Mutta kun tämä Kristuksen rakkaus ohjaa meitä, niin siitä todella syntyy uusi elämä, uusi luomus, joka vapaasta halusta seuraa Vapahtajaansa läpi elämän.

[rita4]

KESÄKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt. 1. Joh. 4:7.

Yhtä mahdotonta kuin on kuumentaa lunta ja jäätä niiden vielä ollessa lumena ja jäänä, yhtä turhaa on koettaa saada pakolla itseänsä oikein rakastamaan Jumalaa ja oikein rakastamaan lähimmäistään ilman sydämen muutosta, saamatta uutta sydäntä, joka itsestään rakastaa. Rakkaus on vapaa toimi, sydämen asia, jota ei saada pakolla. Miten sinä voinetkin panna elämäsi ja puheesi pakon alaisiksi, et voi kuitenkaan pakottaa sydäntäsi rakastamaan, mitä se ei tahdo. Siksipä onkin hulluutta saarnata rakkautta uudestisyntymättömälle sydämelle. »Lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle: eikä se voikaan.» Kaikki se rakkaus, jonka ennen uudestisyntymistä luulemme itsellämme olevan Jumalaa kohtaan on luuloteltua, itsekästä ja ahdasta. Rakastat vain Jumalaa hänen tehdessään ja puhuessaan mielesi mukaan. Mutta hänen koetellessaan sinua tai käskiessään sinulle jotakin, jota et tahdo, napiset häntä vastaan ja tavalla tai toisella syytät hänen käskyjään kovuudesta. Myöskään et rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, vaan pidät aina enemmän huolta omasta kuin lähimmäisesi edusta.

Sellaiset ovat kaikki ihmissydämet luonnostaan, niin kaikki erotuksetta. Jos nyt kysytään, kuinka saamme uuden, oikein rakastavan sydämen, niin huomaa: sinulla ei ole koskaan oikeata rakkautta Jumalaan, ennen kuin hän ensiksi on saanut osoittaa sinulle niin paljon rakkautta, että sydämesi ikään kuin on sulanut tästä hänen rakkautensa lämmöstä. Et voi alkaa antamalla hänelle rakkautta, vaan sinun täytyy alkaa vastaanottamalla rakkautta häneltä, kuten apostoli Johannes sanoo: »Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä.» Jeesus sanoo: »Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.» Mutta nyt ei ole mitään muuta koko sinun olentoasi sulattavaa ja muuttavaa rakkautta kuin vain se Jumalan rakkaus, joka käsittää ja autuaaksi tekee koko olentosi. Se rakkaus, joka koskee itse elämää ajassa ja iankaikkisuudessa, nimittäin armoittamisesi Jumalan luona, syntiesi anteeksisaaminen ja autuaallinen pääsysi Jumalan lapseksi.

Tästä puhui Herra itse Simon farisealaisen huoneessa. Suuri syntinen nainen tulee huoneeseen, lankeaa hänen jalkainsa juureen, kostuttaa ne kyynelillään, kuivaa ne päänsä hiuksilla. Farisealaiset ihmettelevät tätä. Mutta Jeesus selittää asian: Eräällä lainanantajalla oli kaksi velallista. toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut millä maksaa, antoi hän molemmille anteeksi. Sano, Simon, kumpi heistä siis on enemmin rakastava häntä? Se, jolle hän antoi enemmän anteeksi, kuului vastaus. Ja Jeesus lisäsi: Oikein päätit. Tämän naisen monet synnit ovat anteeksiannetut, joten hän rakasti paljon.

Katso tässä apostolin sanain merkitystä: Missä, synti on suurentunut, siinä armo on tullut ylenmäärin runsaaksi. Kuta enemmän lakia omassatunnossa, sitä enemmän myrskyävät ja tuntuvat synnit. Kuta enemmän syntiä tunnetaan, sitä suuremmaksi käy armo saadessa ne kaikki anteeksi. Ja kuta suuremman armon saat, sitä suuremmaksi kasvaa rakkautesi ja kiitollisuutesi.

Näin on Uuden testamentin hallitusmuoto, että Jumala, joka käski meidän rakastaa vihollisiamme ja hyvin töin koota tulisia hiillä heidän päänsä päälle, tekee Itse samoin meille. Hän sulattaa ja voittaa meidät ylenpalttisen armonsa tulisilla hiilillä. Nyt, nyt vasta alat sinä puolestasi rakastaa Jumalaa. Nyt muuttuu sinunkin sydämesi niin, että aivan uudella rakkaudella rakastat kaikkia ihmisiä. Sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämeesi sinulle annetun Pyhän Hengen kautta.

Tämä lähimmäisen rakkaus on kahtalainen: yleinen rikkaus ja veljellinen rakkaus. Yleisellä rakkaudella rakastat kaikkia ihmisiä ja teet heille hyvää, missä vain voit ja kaikissa heidän tarpeissaan. Tämä rakkaus ei edellytä mitään luottamusta, mitään ystävyyttä. Sillä se vaatii ainoana ehtona kohteeltaan, että tämä vain on ihminen. Juuri tästä rakkaudesta Jeesus sanoi: »Rakastakaa vihollisianne, tehkää niille hyvää, jotka teitä vihaavat» jne.

On välttämättä vaarinotettava, jos tahdot olla kristitty, ettet vain rakasta niitä, jotka ovat ystäviäsi ja tekevät sinulle hyvää - ettet rakasta vain niitä, joita kutsutaan rakastettaviksi. Ei niin, jos tahdot olla kristitty! Silloin tulee sinun vain muistaa heillä olevan samaa ihmisverta kuin sinullakin. Heidän olevan syntyisin samasta Isästä taivaissa ja samasta, maallisesta kantaisästä kuin sinäkin. He ovat saman veren lunastamia kuin sinäkin. Sinulle olisi silloin suureksi kehotukseksi rakkauteen, jos nähdessäsi apua tarvitsevan ajattelisit: Tämä on veljeni, sisareni. Sillä olemmehan lihan mukaan kaikki veljiä.

Toinen kristillisen rakkauden laji on veljellinen. Veljellinen rakkaus on se, jolla kaikki Jumalan lapset keskenään veljillä ovat yhdistetyt autuaalliseen, sydämelliseen ja läheiseen veljesyhteyteen. Tämä veljeys ei tunne mitään eri tunnustusten, muotojen tai paalun rajoituksia, ei eri säätyjä tai suhteita. Se näkee vain joka paikassa, missä Kristusta saarnataan, olevan Jumalan lapsia. Sillä tämän veljellisen rakkauden perustus on: »Jokainen, joka rakastaa häntä, joka synnytti, rakastaa myös sitä, joka on hänestä syntynyt.» Tässä on syy, miksi Kristus pani juuri tämän rakkauden opetuslapsiensa merkiksi sanoen: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskenänne.» Sillä kaikkea muuta saattavat ulkokullatut jäljitellä, mutta ei keskinäistä Jumalasta syntynyttä rakkautta.

Rakkahin Herra Jeesus Kristus! Anna meille Pyhän Henkesi armo, että pyrkisimme rakastamaan toisiamme elämän vaihtelevissa vaiheissa, ilossa ja surussa! Suo meidän kaikkien yhdistyä uskossa Vapahtajaan, häneen, joka kuoli, jotta me saisimme elää ja joka oli ahdistettuna, jotta meillä olisi iankaikkinen rauha. Amen.

[rita4]

KESÄKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Iloni olivat ihmislapset. San. 8:31.

Suurin erehdyksemme, jonka käärme jo syntiinlankeemuksessa vuodatti sydämiimme, on, ettemme pidä Jumalaa Jumalana, auttajana ja vapahtajana, vaan kovana tuomarina, Herrana, joka vain vaatii palvelustamme. Herralla on toinen mieli. Hänen ainoa ilonsa on tehdä meille hyvää. Sen takia onkin hänen ilonsa asua ihmisten lasten parissa maan päällä. Täällä hänellä on suuri, ääretön sairaala, täynnä viheliäisiä, täynnä kurjuutta ja hätää - täällä on hänen ilonsa. Tämä on minun leponi, sanoo hän, täällä tahdon minä asua, tämä on minulle otollinen.

Kun Jeesus kerran lähetti opetuslapset eräästä kaupungista ostamaan ruokaa, tuli köyhä nainen kaupungista, synnin raskauttama pakanamainen, Jeesus puhuttelee naista. Hänen omatuntonsa herää. Hän ymmärsi, kuka se oli, joka hänelle sanoi: Anna minulle juoda. Omantuntonsa soimaamana, mutta toivossa iloisena kiiruhtaa hän kutsumaan useampia pakanoita Jeesuksen luo. Nyt tulevat opetuslapset tuoden ruokaa ja sanovat: Rabbi, syö. Mutta hänen ei tarvitse enää syödä, hänen nälkänsä on jo tyydytetty. Hän oli löytänyt muutamia syntisraukkoja pelastaaksensa heidät ja hän sanoo: »Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä.»

Katso tässä Vapahtajan sydäntä! Katso tässä, mikä hänen ilonsa on ihmisten lasten seassa. Hänen ruokansa, leponsa, ilonsa on heille hyvää tekeminen. Sen takia hänen ilonsa on asua ihmisten lasten seassa. Ja ettei tämä ilo ole mikään tilapäinen tai haihtuva, vaan hänen olentoonsa syvälle juurtunut, iankaikkinen taipumus ihmiskunnan puoleen, sen ovat maailman alusta vuosituhat toiselleen julistaneet.

Perustus on syvä. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, Jumala loi hänet lapsekseen, seuralaisekseen ja ilokseen. Ja kun hän loi ihmisen, tämän maailman herran, ei se käynyt, kuten muiden luontokappaleiden, nopeasti kaikkivaltiaalla tulkoon-sanalla. Vaan ihmisen tähden hänestä tulikin varsinainen Luoja. Hän kuvasi ja muodosti ahkeruudella ja huolekkaasti maan tomusta ihmisen ruumiin, puhalsi sitten siihen oman pyhän olemuksensa eli hengen, ja niin ihminen tuli eläväksi sieluksi.

Tuskin ovat nyt ihmiset luodut, niin on jo rakas Vapahtaja heidän keskellään ja seurustelee heidän kanssaan paratiisin puiden siimeksessä. Te ajattelette: silloin tosin kävi se kyllä päinsä. Siinä ei ollut mitään erinomaista. Mutta jos nyt sanottaisiin teille, että vasta meidän lankeemuksestamme, synnistämme ja ahdistuksestamme hänen ilonsa asua parissamme tuli oikein voimakkaaksi ja palavaksi, voisittekohan te uskoa sitä? Ja niin on todellakin. Nyt alkoi Jumalallisen laupeuden iankaikkinen syvyys meitä kohtaan kuohua hänessä. Hänen »elämänsä poika», ihminen oli langennut vihollisen käsiin. Sitä hänen sydämensä ei saattanut kärsiä. Jumala on rakkaus, ja hänellä on ilonsa elämään.

Jos alkaisimme vaeltaa kautta vanhan liiton päivien, niin saisimme omin silmin nähdä, kuinka rakas Vapahtaja on seurustellut syntisten kanssa ja rakentanut itselleen majoja tuhkassa ja tomussa. Menisimme ensiksikin korpeen, jossa hän etsii Hagaria, egyptiläistä palkkapiikaa Aabrahamin huoneesta, ja puhuttelee häntä niin ystävällisesti. Menisimme Mamren lakeudelle, Beteliin ja sieltä Pnieliin ja Horebiin, jossa Herra näyttäytyy palavassa pensaassa. Sitten katselisimme ihmeellistä pilvi- ja tulipatsasta siinäkin nähdäksemme hänen kasvonsa. Ajattelepa, neljänkymmenen vuoden aikana pukeutuu hän päivällä pilveen ja yöllä loistavaan tuleen ollakseen vain uppiniskaisen kansan tien johtajana, varjona auringon kuumuudessa ja kilpenä ja valaistuksena pimeydessä - todella vaaditaan siihen, että hänen ilonsa on olla ihmisten lasten kanssa. Voisimme vielä edelleen mennä Ofraan, jossa Gideon näkee rakkaan Vapahtajan istuvan tammen alla ja taas Jerusalemiin, temppeliin, jossa hänet näemme armonistuimen ääressä.

Mutta miksi näin pitkä kulku on tarpeen? Onhan hän meitä nyt lähempänä. Jumala on ilmestynyt lihassa. Mitä näemme jouluna Betlehemin seimessä? Lapsen. Tosiaan lapsen ja juuri saman, joka on sanonut: Minun ilonani ovat ihmislapset. Jumala lihassa, Jumala seimessä, Jumala kapalossa, Jumala äidin rinnoilla, tässä seisahtuvat ajatukset, tässä vapisevat polvet, tässä hämmentyy sydän, ihme on liian suuri heikoille ihmisille. Hyvä, että silmämme ovat himmeät, hyvä että näemme sen vain etäältä, että ymmärrämme tuskin tuhannetta osaa siitä! Se veisi meidät muuten hengiltä, tukehduttaisi meidät. Me emme voisi sitä kestää.

Tapa, jolla hän seurusteli Israelin kanssa ei ollut vielä oikeata ihmisten lasten parissa asumista. Se oli hänestä vielä liian vieras suhde, liian kolea ystävyys. Hän, Jumala, ja he köyhiä syntisiä – juopa oli vielä liian syvä! Samanlaiset soveltuvat parhaiten samanlaisten yhteyteen. Silloin hän tuli itse ihmislapseksi, veriheimolaiseksemme, veljeksemme.

Tämän me voimme tehdä tyhjäksi, ikään kuin sillä ei olisi mitään arvoa, vaikka serafit ovat jo istuneet kaksi vuosituhatta korkeuksissaan katsellen alas tähän rakkauden syvyyteen saavuttamatta sen pohjaa. He eivät lakkaa pyhässä hämmästyksessä ihmettelemästä. Tästä syvästä lähteestä he ehtymättä ammentavat aiheensa kaikkiin halleluja lauluihinsa. Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala, ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän, keskuudessamme. Oi iankaikkinen armon Ihme!

Mikä on pakottanut hänet tähän? Yksinomaan se, että hänen ilonaan olivat ihmislapset eikä vain enkelit. Ilonani ovat ihmislapset. Mutta mistä hän on saanut tämän ilon? Omasta sydämestään hän on sen saanut. Täten olemme päässeet päähän, edemmäksi emme saata tunkeutua. Niin rakasti Jumala maailmaa. Hän rakasti - sen takia hän rakasti. Edemmäksi emme voi tulla.

Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!

[rita4]

KESÄKUUN 5 PÄIVÄNÄ

Älköön sinulla olko muita jumalia minun edessäni. 2 Moos. 20:3.

Jotakuinkin ymmärtänemme, mitä ensimmäinen käsky vaatii. Jos nyt Herra tyytyisi ainoastaan ymmärrykseemme ja tietämiseemme, niin olisi täten kaikki hyvin. Mutta yhä Jumala vaatii meiltä päinvastoin jotakin aivan toista, hän vaatii tekemistä, - ei vain, että me tiedämme, ymmärrämme, puhumme hänen käskyistään, vaan että hän vaatii tekemistä, että me todella teemme, mitä hän käskee.

Ja käsittääksemme, ettei hän suvaitse tämän ensimmäisen käskynsä unohtamista ja ylenkatsomista, vaan vaatii sen todellista noudattamista, hän on tähän käskyyn liittänyt hirmuisen uhkauksen ynnä myös ihanan lupauksen. Sillä juuri tähän ensimmäiseen käskyynsä hän lisää: Minä Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka minua vihaavat. Mutta osoitan laupeutta tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Vaikka nämä sanat sopivat kaikkiin käskyihin, huomannee kuitenkin jokainen tästä vakavasta uhkauksesta, mikä pyhä kiivaus Herralla on ensimmäisestä käskystään, jotta ottaisimme sydämiimme sitä todella noudattaaksemme. Ei meillä toki liene rohkeutta ottaa kantaaksemme ja kestääksemme Jumalan vihaa.

On siis kysymyksessä Herran tahdon tekeminen, ei vain sen tietäminen. Niin sanoi Herra Jeesus lainoppineellekin hänen luettuaan tämän suurimman käskyn: »Tee se, niin saat elää.»

Olisihan suoranaista ilveilyä suuren Jumalan edessä, kauheinta ulkokultaisuutta ja ivaa hänen silmissään, jos tyytyisit vain hänen sanansa kuulemiseen, lukemiseen ymmärtämiseen ja arvosteluun ja sitten jättäisit sikseen itse noudattamisen. Niinpä kuule siis vielä kerran hänen sanansa: »Älköön sinulla olko muita Jumalia minun edessäni.» Kenelle tämä kuuluu, ellei juuri sinulle - sinulle, joka kuulet hänen äänensä - sinulle itsellesi, joka luet ja ymmärrät hänen käskynsä. Vai luuletko sen olevan sanotun vain toisille? Miksikä sinä siitä pääsisit? Eikö Herra sano, että sinä voit tai saat sen tehdä, jos niin suvaitset, vaan hän sanoo: Sinun ehdottomasti pitää tehdä, vapaudessasi ei ole sen tekeminen tai tekemättä jättäminen, vaan sinun pitää se tehdä. Muutoin lankeavat hänen vanhurskas vihansa ja tuomionsa ylitsesi.

Hänellä on jumalallinen majesteettioikeus käskeä ja vaatia meitä. Hän ei myöskään sano, että sinun on luovuttava joistakuista epäjumalista, mutta saat jonkin säilyttää, vaan Hän sanoo: Älköön sinulla olko keitään muita jumalia minun edessäni. Sinulla ei ehkä ole ihmistä epäjumalana, mutta kenties raha? Tai ehkä ei raha tai mammonakaan ole epäjumalasi, vaan kenties joku oma ansio, taito, oppineisuus tai muut lahjat? Tai ehkä eivät nämäkään ole epäjumalasi, vaan jokin erikoinen armolahja, erikoinen valistus, viisaus, voima, jumalisuus ovat ilkeinä epäjumalinasi.

Herra näkee sen, ja Herra tuomitsee jokaisen henkilöön katsomatta. Iankaikkinen ja jumalallinen vakavuus on käskyssä: »Älköön sinulla olko keitään muita jumalia minun edessäni.»

Ajattele edelleen sanaa: rakasta! - »Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta sydämestäsi.» Rakastaminen on tässä myös rakastamista. Jos sitävastoin olet kylmäkiskoinen itse Jumalaa kohtaan, niin ettet syvimmällä halullasi tahdo ennen kaikkea olla hänen seurassaan, puhua hänen kanssaan ja puhua hänestä - sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu, jos ajatuksesi ja sanasi enemmän työskentelevät muissa asioissa, vaikkapa kauneimmissakin toimissa, niin et rakasta itse Jumalaa ylitse kaiken. Jos vielä hänen käskynsä tuntuvat sinusta vaikeilta, niin että sinun täytyy pakottaa itseäsi olemaan hänen mielensä mukaan tai sinä olet tyytymätön hänen tahtoonsa hänen riistäessään sinulta epäjumaliasi, kieltäessään sinua synninteosta tai lähettäessään sinulle kärsimystä, ylenkatsetta tai vahinkoja, niin et rakastakaan häntä kaikesta mielestäsi, rakastat itseäsi enemmän kuin suurta Jumalaa ja hänen tahtoansa, palvelet ilkeintä, epäjumalaa, itseäsi. Silloin sinun tulee tietää, että Herran pyhän lain, mukaan olet tuomittu helvetin ja täydellä syyllä olet perkeleen omaisuutta.

Jos sitä vastoin uskollisesti pidät tämän Jumalan suurimman käskyn ja samoin muutkin, niin voit olla varma tiedosta, että Jumala on sinulle ylen määrin armollinen, että sinä olet kelvollinen hänelle kaikessa menossasi ja saat ajassa ja iankaikkisesti nauttia kaikkea hänen hyväänsä. Tämän opettaa laki.

Tässä on nyt jokaisen ihmisen hiljennyttävä. Jos näiden Jumalan käskyjen tutkinnassa vielä voit pysyä välinpitämättömänä, vain kuulijana ja tarkastelijana jättäen toisille niiden noudattamisen ja itse menet elämään turhamaisessa suruttomuudessa, niin on tämä varma merkki, että sinä olet kevytmielinen jumalanpilkkaaja, joka pitää Jumalaa ja hänen pyhää lakiansa tyhjän arvoisina. Tai lienet hurskaslaatuinen ihminen, joka ajattelet: Tämä ei ole kenenkään ihmisen täytettävissä. Ja niin menet ja elät huolehtimatta Jumalan tahdosta ja käskyistä, luulotellussa hengen köyhyydessä, mutta köyhyydessä, joka ei ollenkaan sinua särje, huoleta ja kurita, vaan voit elää siinä, varmana ja itseesi tyytyvänä.

Tai olet niitä, jotka sanovat: Tämä on oikein, niin tulee kristittyjen olla, niin ja niin heidän on tehtävä, mutta itse et ota tuota työtä tehtäväksesi, et sen vuoksi ole myöskään huomannut, kuinka koko pyhyytesi on aivan kehnoa, vaan nopeasti jätät tutkimatta oman kohtasi. Silloinhan sinun tulisi ymmärtää olevasi itseesi ihastuneen ja sokaistun ulkokullatun lainoppineen kaltaisen, joka osasi oikein lukea ensimmäisen ja suurimman käskyn ja kuitenkin tahtoi tehdä itsensä vanhurskaaksi.

[rita4]

KESÄKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askelensa vahvistaa. Jer. 10:23.

Nämä sanat eivät jätä meille muuta neuvoksi kuin herätä näkemään, että Jumala on kaikkia meidän ajatuksiamme paljoa suurempi, että hän on meille käsittämätön voimassaan ja huolenpidossaan meistä ja että olemme pieniä sokeita olioita käsittääksemme Jumalan. Joko heräämme näkemään tämän taikka me hylkäämme kaiken Jumalan sanan. Eikä tämäkään edes ole kylliksi, vaan olemme vielä niin houkkia, ettemme näe, mitä koko näkyvä luomakunta osoittaa, kuinka Jumala on voimallinen pitämään huolta vähimmästäkin luomastaan. Olemme houkkia, joista Daavid sanoo: Tyhmät sanovat sydämessään: ei Jumalaa olekaan.

Tässä joku väittänee: On totta, että uskollinen Jumala lähettää meille kaiken, mikä tapahtuu. Mutta vain mikäli tämä ei koske meidän omaa vapauttamme. Jos itse itsepäisyydelläni ja muilla syntisillä taipumuksillani olen saattanut itseni onnettomuuteen, niin saan syyttää itseäni enkä lohduttautua Jumalan johdolla. Tämä onkin itsessään oikein, mutta käsitetään usein väärin.

Totta on, että Jumala on antanut meille erään vaarallisen vapauden, jolla voimme tehdä itsemme ajassa ja iankaikkisesti onnettomiksi, nimittäin jos jatkuvasti ja tahallisesti vastustamme hänen Henkeänsä. Mutta tässä on kuitenkin kaksi asiaa huomattava: Ensiksikin, että joskin synnillä ja tyhmyydellä olet saattanut itsesi onnettomuuteen, mutta kuitenkin tullut nyt siitä katumukseen ja kuuliaiselle mielelle, niin että tahdot tästä lähtien seurata Herran neuvoa, niin on Jumalan armo ja isällinen lempeys niin suuri, että hän on kantava kaiken pahuutesi hyväksi, kaikki tyhmyytesi seuraukset hyväksesi. Sillä »kaikki yhdessä myötävaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.»

Ei Jumala ikuisesti suutu eikä vihastu iankaikkisesti. Hän on niin armollinen Jumala ja Isä, että vaikka kauan olemme häntä uhmanneet, mutta teemme parannuksen, Hän kuitenkin meille on yhtä lempeä, niin kuin emme koskaan olisi syntiä tehneet.

Suuren itsepäisyytensä kautta Israel sai kuninkaansa, mutta Herra, ei hylännyt heitä kuitenkaan, vaan teki heille silti hyvää, vaikka heidän täytyi enemmän kärsiä. Paavali oli epäuskossaan ollut Kristuksen vihollinen ja vainooja, mutta Kristus teki hänet kuitenkin suurimmaksi apostolikseen ja käänsi hänen suuren syntinsäkin hyödyksi, nimittäin voimakkaaksi lannistuskeinoksi apostolille itselleen ja voimakkaaksi lohdutusneuvoksi muille.

Tässä näemme, mitä äsken sanoimme, että Jumala voi kääntää suurimmat virheemme ja houkkamaisuutemme hyväksemme, kun me vain kerran tulemme parannukseen. Luther huomauttaa, että Herra Jumala pyhillensäkin osoittaa samaa hyvyyttä heidän harha-askeleissaan. Oivalliset sanat kuuluvat. »Jumalan taitava työ on, että hän voi tehdä pahat asiat hyviksi meidän ne turmeltuamme ja huonosti hoideltuamme. Olen todella hyvin usein kelvottomasti ja typerästi menetellyt monessa asiassa, josta sitten olen suuresti säikähtänyt enkä voinut käsittää, kuinka suoriutuisin asioista, jotka tyhmyydessäni olin turmellut. Mutta silloin Herra on tavannut sellaisen keinon korjata tekemäni vahingot, että kaikki on taas tullut aivan hyväksi.»

Siten Jumala hallitsee kaikkia pyhiänsä, että he kyllä saattavat hairahtua ja eksyä houkkamaisiin tekoihin, mutta Herra kääntää kuitenkin asiat hyvään loppuun tai ei ainakaan salli suurta vahinkoa koituvan. Jumala on kaikkivaltias Luoja, joka tyhjästä tekee kaiken, siksi hän voi pahastakin tehdä hyvän.

Tosiaan Jumala on uskollinen ja laupias Isä! Tämä ensiksi meidän oli pantava merkille. Mutta toiseksi se, että joka jo pelkää jollakin tavalla vastustavansa Jumalan tahtoa, mutta hengessään surulla huokaa: Jumala, armahda minua! Kuoleta oma tahtoni ja saata minut tahtosi tielle. Käytä ennen mitä katkeraa tahansa, kunhan vain muutun sinulle kuuliaiseksi, hän voi täydellä syyllä lohduttautua Jumalan armollisella johdatuksella.

Sillä kaikki se Jumalan tahdon vastustus, jota joku itse ahdistuneena valittaa ja johon hän rukoilee Jumalan kaikkivaltiasta apua, on vain lihan kovaa taistelua henkeä vastaan. Silloin mieli on Jumalan puolella, ja asia on heti Jumalan käsissä. Sellaisesta lihan vastustamisesta, joka vain yhä enemmän ajaa meitä Jumalan puoleen, ei yksikään ihminen tule onnettomaksi. Sillä jos voima katkoa siteet, voima lihan voittamiseen olisi meissä itsessämme, silloin olisi väärää kaikki Jumalan sana, joka sanoo, ettei tämä ikinä ole vallassamme.

Mutta saattaa tapahtua että vasta paljon kärsimyksen koulussa uuvut ja tulet kuoletetuksi, siksi kunnes mahtava oma tahtosi raukenee ja antaudut Jumalan tahdon alaiseksi, niin että alat vakavasti välttää kaikkea, mitä Jumala sanassaan kieltää. Jos taas käy niin, että rupeat suosimaan jumalattomien neuvoja, synnin selityksiä ja puolustuksia peitelläksesi askeliasi syntisten tielle, silloin mielesi on jo luopunut, silloin olet taipunut kulkemaan synnin tietä, ja vastustus Henkeä vastaan on tahallinen. Silloin et saata turvautua Jumalan johtoon, vaan kuljet omaa tietäsi turmioon.

»Autuas on. se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvossa eikä astu syntisten tielle eikä istu pilkkaajien istuimella, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomien tie vie perikatoon.»

[rita4]

KESÄKUUN 8 PÄIVÄNÄ

Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat. tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat ja rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä vainoavat. Matt. 5:44.

Huomatkaamme näistä sanoista, mitkä Herran Kristuksen mieli on ja minkälaisia hänen kristittynsä tulee olla mieleltänsä: »Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.» Huomatkoon jokainen kristitty, kuinka korkealle Herra asettaa päämäärämme, jotta tietäisimme, mikä on pyhyyttä emmekä vaeltaisi elämäämme pahan luonnon pimeydessä.

Kristus ei nuhtele vain niitä, jotka vihaavat vihollisiaan, puhuvat heistä tai tekevät heille pahaa, vaan hän ei katso niitäkään hurskaiksi, jotka unohtavat vihollisiaan rakastaa ja tehdä heille hyvää. Sillä kun hän sanoo: »Rakastakaa vihollisianne», niin merkitsee rakastakaa todella rakastamista, se merkitsee sitä, että sinulla on laupeudesta palava sydän ja harras halu tehdä heille hyvää.

Toiseksi hän tahtoo, että tämän rakkauden tulee myös osoittautua lempeissä sanoissa ja esirukouksissa. Hän sanoo näet: »Siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat.» Kun vihaa ja vihamielisyyttä ei voida ilmaista muutoin, tapahtuu se tavallisesti sanoilla, koetetaan kaikella mahdollisella tavalla halventaa vihollista, vääristellä hänen mainettaan ja puhua hänestä kaikkea pahaa. Mutta nyt sanoo Herrasi, että sinun päinvastoin tulee puhua hyvää, ei toivoa mitään pahaa, vaan siunata sadattelevia. Paavali ilmaisee Kristuksen sanoman täten: »Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.»

Jumala, kuinka kaukana me olemmekaan sinun mielestäsi ja sinun oikeudenvaatimuksistasi! Siunatako vainoojiamme! Herra Jumala, oi, älä tuomitse meitä. Apostoli toistaa kaksi kertaa sanan siunatkaa, tällä osoittaen, kuinka välttämättömästi tuo kehotus on sydämiin noudatettavaksi painettava. Mutta kun meidän näin tulee rakastaa, siunata ja puhua hyvää vihollisistamme, vainoojistamme, keitä me sitten voimme vihata ja kenestä puhua pahaa? Tässä tunnu kuin se ei lainkaan kuuluisi todella pyhitetyn mielen, Jeesuksen seuraajan ominaisuuksiin. Hänen ei pidä, vihata, panetella tai solvata ketään ihmistä.

Mutta tällöin joku sanonee: Emmekö lue Raamatusta pyhienkin miesten, niinpä Kristuksen itsensä ja hänen apostoliensakin kovasti moittineen vihollisiaan? Onko tämä vihollisten rakastamista ja siunaamista? Vastaamme: Mitä pyhät ovat kovin, nuhtelevin sanoin puhuneet Herran nimessä, ei ole minkään ihmisen, vaan pyhän Jumalan nuhtelu ja tuomio. Mikä tehdään viran puolesta, kuten tuomarin julistaessa kuolemantuomion tai telottajan surmatessa, tai opettajan Jumalan sanalla ja Kristuksen mielessä rangaistessa, kaikki tämä on Jumalan rankaisemista. Ja Jumalan työt ovat kaikki oikeat ja pyhät. Mutta tässä Kristus puhuu, mitä meidän ihmisinä on tehtävä vihollisillemme, ei siitä, mitä virka toimittaa, vaan, niitä ihmisen on tehtävä. ja silloin kuuluu: Rakasta, siunaa, puhu hyvää, tee hyvää!

Tällaiseen rakkauden osoitukseen kuuluu myös, mitä Herra sanoo: »Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käänny pois siitä, joka sinulta lainaa pyytää.» Vaikka puutetta kärsivä olisi vihamiehesi, kiiruhda häntä auttamaan »tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.» Herra mainitsee kaksi tärkeää perustettakin, miksi meidän näin on rakastettava vihollisiamme ja tehtävä heille hyvää.

Ensinkin, että me täten hyvinä lapsina saamme olla taivaallisen Isämme kaltaisia. Hän sanoo: »Jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia, sillä hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin.» Kun Herra tässä mainitsee auringon ja sateen, kaksi päälähdettä, joista kaikki maan hedelmä ja siunaus meille vuotaa, niin hän on niihin sisällyttänyt koko Jumalan maallisten lahjojen ja siunausten äärettömän rikkauden. Näitä hän lakkaamatta jakaa vihollisilleen, yhtä hyvin kuin lapsilleen ja ystävilleen. Tämmöinen on Jumalan sydän, näin on oltava meidänkin mielemme.

Toinen Herran mainitsema perusta on, että me päinvastaisessa tapauksessa emme ole hänen, vaan jumalattomimpien ihmisten kaltaisia. Hän sanoo: Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siinä on? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos osoitatte ystävyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Kun ne, jotka muuten tahtovat käydä hyvistä ja hurskaista Ihmisistä, ovat niin vääriä rakkaudessaan, että vain rakastavat ja auttavat ystäviänsä, niin heidän todella tulisi herätä näistä Kristuksen sanoista. Tuskin on niin pahoja ihmisiä, varkaita tai ryöväreitäkään, jotka eivät ylläpitäisi ystävyyttä omassa keskuudessaan. Kristus sanoo, että riivaajillakin on tämä yksimielisyys, muutoin heidän valtakuntansa hajoaisi. (Luuk. 11). Katso nyt, kuinka hurskas sinä olet, kun vain olet ystäviäsi kohtaan ystävällinen ja lempeä. Olet yhtä hurskas kuin varkaat ja ryövärit, vieläpä kuin riivaajat.

[rita4]

KESÄKUUN 10 PÄIVÄNÄ

Jumalan armo on ilmaantunut pelastukseksi kaikille ihmisille odottaessa autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ihmetystä. Tiit. 2:11-13.

Herran tulemus on lähellä, sanoo Jaakob. Mikä siis lienee syynä siihen, että ajatus Herran tulemuksesta niin vähän askarruttaa meitä? Mikä lienee syynä, että kun tämä ajatus paljoa vähempien ulkonaisten aiheiden aikana kumminkin oli niin elävä, tuntuva ja yleinen ensimmäisissä kristityissä? Nyt se Herran tulemuksen merkkien lähetessä on niin vieras meille, on melkein kadonnut seuroistamme, sydämistämme, keskusteluistamme ja hengellisistä puheistamme.

Ei kiellettäne, että me uskonkappaleena sangen yleisesti säilytämme opin Herran tulemuksesta. Mutta siitä ei seuraa, että meillä on tämä Kristuksen tulo toivonamme. Emme kysy: Uskotko, että Herra tulee? Kysymme: Elätkö toivossa, todellisessa hänen tulonsa odotuksessa? Tähän kysymykseen eivät monetkaan meistä voi vastata myöntävästi. Jos todella kaikki uskovat eläisivät toivossa ja odottaen kirkastetun Herramme tulemista, niin ilmenisi tämä toivo enemmän saarnassamme, kristillisissä keskusteluissamme, koko elämässämme. Silloin eivät saattaisi kaikenlaiset uskontunnustukset, usein epäraamatulliset opit kirkon tulevaisuudesta ja vainajien tilasta kulkeutua keskuuteemme.

Mutta palaamme kysymykseen: Mikä saattaa olla syynä siihen, että ajatus Herran tulemuksesta meille on niin vieras, milteipä epämieluinen, kun se sen sijaan oli niin elävä, rakas ja läsnä oleva ensimmäisten kristittyjen sydämissä? Varmaan se ei ole hyvä merkki. Kaikki toivo edellyttää halua, ja kaikella haluamisena on juurensa siinä, mitä rakastamme. Halajammeko todella ja ikävöimme Herran tulemuksen päivää, jolloin kaikki uskon himmeys, kaikki heikkous, kaikki synti, kaikki epäusko rakasta Vapahtajaamme kohtaan on saava loppunsa?

Silloin tulemme hänet käsittämään, kuten hänkin meidät käsittää, saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on ja tulla hänen kaltaisikseen. Jospa enemmän halajaisimme ja ilolla ottaisimme vastaan kaikki perusteet, joita on tämän kaivatun päivän autuaalle toivolle. Silloin olisivat hengelliset asiat mielestämme ja rakastaisimme Vapahtajaamme ja halajaisimme, kuten rakkaus aina halajaa, täydellistä yhdistymistä häneen, kaiken erottavan ja epätietoisuuden päättymistä. Ja niin eläisimme enemmän toivossa kuin nyt.

Suuri erotus vallitseekin kristittyjen kesken tässä tapauksessa. Jotka Jumalan sanaan vakavammin suhtautuvat, jotka hartaammin harjoittavat parannusta Jumalan edessä ja uskoamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin että Jumalan pelon Henki aina valvoo koko heidän elämäänsä, ja synti siksi ei jää rankaisematta, vaan tunnetaan kipeästi, jolloin armokin Kristuksessa on sitä kalliimpi ja tarpeellisempi, mutta myös synnin tähden usein heidän katseiltaan peitetty - sellaisilla on autuaassa toivossa ja Herramme Kristuksen ihanassa tulemuksessa rakas tutkintoaihe, elävä toivo.

He tähyilevät hartaalla kaipauksella sitä päivää, jolloin Herran ihanuus iankaikkisesti hajottaa sen sakean usvan, joka täällä verhosi heidän uskonsa. Tällöin he saavat nähdä Ystävän ja Vapahtajan, johon he täällä ovat turvanneet, jonka kanssa puhuneet ja seurustelleet näkemättä häntä. Tällöin he vihdoin saavat ikuisesti nauttia siitä, mihin täällä turhaan pyrkivät, nimittäin täydellisestä selvyydestä, täydestä varmuudesta, Vapahtajan läheisyyden tunnosta. Silloin he myös ovat iankaikkisesti vapaat häjystä lihasta, joka aina toi täällä mukanaan niin paljon syntiä, heikkoutta ja kiusausta, iäti vapaat vihollisen tulisista nuolista.

Jos olisimme nyt enemmän kuolleet maailmalle ja nykyisyydelle, ja jos elomme ja ilomme olisi yksin Jumalassa, niin varmaan tämä olisi sydämillemme autuaana toivona. Mutta kun sydän on jakaantunut ja muihin asioihin kiintynyt – vaikkapa vain itsessään viattomiin ja hyviinkin – siellä ei taivaallisen Yljän odotus ole hallitsemassa. Ja se elämä ei voi olla oikein terveellistä ja raitista, koskapa se ei ole sanan ja ensi-kristittyjen mielen mukaista.

Paavali sanoo: »Meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta vapahtajaksi, joka on muuttava alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.» Ja hän kehottaa: »Jos siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on ja istuu Jumalan oikealla puolella. Harrastakaa sitä, mikä on ylhäällä, älkääkä sitä, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä - niin, kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kansaan ilmestytte kirkkaudessa.»

Jospa painuisi tämä Kristuksen ja hänen apostoliensa oppi Herran tulemuksesta ja kristittyjen autuudentoivosta syvemmälle sydämiimme!