C.O.Rosenius: Elämän Leipää

[rita4]

TAMMIKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hepr. 13:8.

Näin huudahtaa apostoli heprealaiskirjeen viimeisessä luvussa. Suuri lohdutus kaikissa ajan vaiheissa ja epävakaisuuksissa sisältyykin tähän, että Kristus vielä elää, ollen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Silloinhan saattaa kaikki tulla autetuksi ja hyvin päin kääntyä! Mikäpä olisikaan vuodenvaihteessa sen lohdullisempaa ja rakkaampaa tutkisteltavaa kristityille, joille Kristus on kaikkena kaikessa. Mikäpä paremmin sopisikaan heidän tunnussanakseen ja sotahuudokseen kuin: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Te, jotka tunnette Kristuksen, jotka joskus olette tunteneet, että Herra on hyvä, jotka olette kokeneet, maistaneet ja nähneet kuinka suloinen Herra on kuinka suuri armossaan ja laupeudessaan, kuinka uskollinen ja kuinka voimallinen antamaan kaikkea apua - ottakaa huomioon ja muistakaa, että aivan sama hän on vielä tänään ja kaikkina aikoina tänään kuten eilenkin, tänä vuonna niin kuin menneenäkin vuosina, ja niin iankaikkisesti. Mahdotonta on hänen muuttua, hän on "Ikuisuuksien Isä", hän on ehdottomasti muuttumaton, sama kaikissa aikojen vaiheissa. Vain täällä alhaalla meissä, meidän tunteissamme, ajatuksissamme ja käsityksissämme tapahtuu vaihteluita ja muutoksia.

Keskellä tätä kaikkea on Kristus, aivan muuttumaton, aivan sama. Jos hän esim. joskus on antanut syntejä anteeksi aivan ilman ansiotamme, jos hän joskus on tehnyt meidät vanhurskaiksi aivan jumalattomina, pelkästään vapaasta armostaan, omalla ansiollaan, niin tekee hän samoin alati. Jos hän joskus on lohduttanut meitä, kun emme olisi ansainneet lohdutusta. Vaan ennemminkin rangaistusta ja hylkäystuomion, niin tahtoo hän vielä, tänäänkin ilman ansiotamme lohduttaa meitä. Jos muistamme hänen joskus vapahtaneen meidät hädästä synnistä ja kiusauksista, kun ei meillä itsellämme ollut vähintäkään voimaa vapautua niistä, niin tiedämme hänen sekä tahtovan että voivan aikanansa tehdä samoin vielä nytkin.

Jos meillä on kerrottavana: silloin ja silloin olin aivan eksyksissä, ymmällä ja hämmennyksissä, olin kadonnut lammas mutta hän, hyvä paimen, etsi minut ja palautti minut tarttui minuun taas sanallaan ja johti minut takaisin, niin tiedämme hänen alati tekevän samoin tulevinakin aikoina.

Sillä hän on aina sama: Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Ei hän totisesti ole vielä tehnyt meille viimeistä hyvää työtänsä! Hän on ensiksi rakastanut meitä ja niin kuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, vapaasti, ilman heidän ansiotaan, hellästi, niin rakasti hän heitä loppuun asti.

Sellaista lohdutusta ei meille suo yksistään oma lyhyt ja vajavainen kokemuksemme, ei, vaan aina maailman luomisesta asti ulottuu halki kaikkien vuosisatojen sama kokemus Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja voimasta. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Nähdessämme miten hän ennen vastaanotti syntisiä, anteeksi antaen törkeimpiäkin rikoksia, tiedämme hänen tekevän samoin vielä nytkin ja meillekin. Kun hän muinoin lausuu huonomaineiselle syntiselle naiselle, joka itkee hänen jalkojensa juuressa: "Syntisi annetaan sinulle anteeksi, mene rauhaan." Kun Sauluksesta joka oli häpäisijä, seurakunnan vainooja ja raatelija, tulee armoitetuin apostoli. Kun Daavid, suurinta armoa nautittuaan vielä lankeaa verenvikoihin ja kuitenkin saa taas armon ja anteeksi annon lupauksen - niin tiedämme, että Herramme Kristuksen armo on loputon, että hän yhä vieläkin tahtoo kaiken anteeksi antaa niille, jotka etsivät häntä.

Vieläpä edelleen nähdessämme, kuinka hän ei milloinkaan väsynyt opetuslastensa heikkouksiin vaan alinomaa nuhteli ja ojensi heitä, hylkäämättä heitä milloinkaan, niin tiedämme, ettei hän konsanaan voi väsyä meihinkään. Ja nähdessämme, kuinka altis hän oli kuulemaan rukousta, niinkin lyhyttä, että se oli vain kosketus hänen vaatteittensa liepeisiin, niin tiedämme että hän yhä vielä kuulee lyhyimmätkin rukouksemme.

Kaikesta tästä tulee meidän huomata, että Kristus vielä tänään on aivan sama: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Siinä on todella kuvaamattoman suuri lohdutus ja turva keskellä aikojen vaiheita, niiden myrskyissä ja pimeydessäkin. Vielä silloinkin saattaa kristitty iloiten laulaa: "Minä olen hänen varjossaan, jota kaipaan! Sinä Herra olet minun väkevyyteni, kallioni, linnani ja Lunastajani, minun Jumalani ja lohdutukseni. Sinä pysyt samana, eikä vuosillasi ole loppua."

Oi Jeesus, sinun pyhässä nimessäsi alamme taas uuden vuoden. Sinä olet turvamme ja toivomme tänään niin kuin eilenkin, sillä sinun vuotesi eivät vaihdu. Sinä pysyt muuttumattomana, ja sinun valtakuntasi on ikuinen valtakunta. Anna tänä uutena vuotena armosikin uudistua meissä. Suo pimeytemme väistyä totuutesi valon tieltä yön varjojen lailla! Ja koska ikuinen elämä on siinä, että me uskossa tunnemme sinut, niin opeta se meille ja johda meitä oikealla tiellä, joka vie ylöspäin. Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Jumala lähetti poikansa lain alaiseksi tehdyn, lunastamaan lain alaiset, että, me, pääsisimme lapsen asemaan. Gal. 4: 4-5.

Oi, sinä Jumalan ikuinen rakkaus, joka niin suuresti rakastit maailmaa! Kuulkaamme, minkä tähden Jumalan Poika tuli ihmiseksi, mikä oli hänen maailmaan tulonsa syy ja tarkoitus. "Lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lainalaiset." Sinä synkkä epäuskon pimeys, joka pidätät meitä säilyttämästä tämän uskon. En ihmettele, että ne, jotka vakaasti uskovat Jumalan antaneen Poikansa meille lain täyttäjäksi, rakastavat sellaista Jumalaa ja Vapahtajaa. En ihmettele, että he ovat hengessä palavia tuntiessaan taivaallista riemua, rauhaa ja rakkautta. En ihmettele, jos he tuntevat kiivautta kaikkea sitä vastaan, joka tahtoo korottaa itsensä meidän vanhurskaiksi tekemisemme ja pyhittämisemme arvoon.

Jumala tahtoi vapahtaa langenneet ihmiset ja pelastaa heidät lain tuomiosta. Miten se tapahtuisi? Sen täytyi tapahtua niin, ettei jumalallinen vanhurskaus, ei ainoaan piirtoon eikä rahtuun nähden tulisi kärsimään. Se tapahtui siten, kuten apostoli sanoo, että Jumala lähetti Poikansa, lain alaiseksi syntyneen. Lain Herra antautui meidän tähtemme lain palvelijaksi ja lain täyttäjäksi. Oi, Sinä verraton Jumalan rakkaus!

Jos tämän uskot, jonka Raamattu todistaa, nimittäin, että me Kristuksen lain kuuliaisuuden ja Kristuksen vanhurskauden kautta olemme vanhurskautetut, niin silloin turvallisuutesi saavuttamiseksi on jäljellä ainoastaan tämä kysymys. Olenko varma siitä, että Kristus on tarkoin täyttänyt lain iankaikkisen Isän tyydytykseksi? Ja sinä voit olla turvassa. Kristus on täydellisesti täyttänyt lain. Hän rakasti Herraa Jumalaa koko sydämellään, koko sielullaan ja koko mielellään. Hänen ruokansa oli, että hän teki taivaallisen Isän tahdon. Hän on myös täydellisesti rakastanut lähimmäistään niin kuin itseään. Jopa niin, että hän unohti itsensä, meni kuolemaan, luettiin pahantekijäin joukkoon, kantoi monen synnit ja rukoili pahantekijäin puolesta. Hän oli kuolemaan saakka kuuliainen, jopa ristinkuolemaan saakka.

Sillä se, että hän oli lain alaiseksi tehty, sisälsi myös sen, että hän syntisten tähden otti kantaakseen lain tuomion ja kirouksen. Kuten kirjoitettu on: "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme. Koska siis kaikilla lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on Perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat orjuuden alaisia." Näin hän on tehnyt kaikki meidän puolestamme. Kiitetty ja korkeasti ylistetty olkoon hänen nimensä. Hän olikin ainoa, joka voi sen tehdä. Luther sanoo: "Me olimme tähän tehtävään kovin huonosti haarniskoidut. Me olemme oikeasta asemastamme alennetut." Ainoastaan Kristus saattoi tämän tehtävän toimittaa.

Antakoon nyt itsekukin siis kunnian Kristukselle. Huomatkaamme ja tunnustakaamme, että Herra on hyvin kaikki tehnyt. Surullista on, miten Perkele eksyttää mielemme, niin että kulutamme aikamme ja elämme niin, kuin jos emme tietäisi, mikä hyöty meillä on Kristuksen toimittamasta pelastuksesta. Puheissamme ja lauluissamme ylistämme Jumalaa siitä, että hän on antanut oman Poikansa veljeksemme, lain täyttäjäksi ja uhrikaritsaksi. Siitä huolimatta kaikki ajatuksemme ja hengelliset pyrintömme osoittavat, että me ollaksemme vakuutetut Jumalan mielisuosiosta, armosta ja ystävyydestä, tahdomme itse olla nuhteettomia lain täyttäjiä.

Kaunein, suurin sanoin ylistämme Välimiestämme, mutta sitten kuitenkin tahdomme itse sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Moni ei ole koskaan elämässään hyväkseen käyttänyt Kristuksen meille hankkimia etuja. Pysähtykäämme Raamatun sanojen eteen ja ajatelkaamme mikä suuri hyöty ja etu meillä siitä on, että Jumala antoi meille Poikansa, lain alaiseksi tehdyn. Apostoli sanoo: "lunastamaan lain alaiset, jotta me pääsisimme lapsen asemaan." Oletko nähnyt tahi kuullut näitä sanoja? Emmekö jo ylistäisi jumalallista rakkautta! Emmekö antaisi totuuden puhua, sillä onhan suuri laintäyttäjämme tehnyt kaikki hyvin. Apostoli ei sano tässä hänen tehneen sitä itseänsä varten, vaan lunastaakseen lainalaiset.

Me pyydämme jokaista, joka tahtoo olla kristitty, totuudessa ajattelemaan, mikä on raamatun pääsisältö ja ydin. "Sillä Kristus on lain loppumäärä, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo, sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsi hänen lihassaan synnin."

Oi, Herra Jumala! Opeta minua sydämestäni uskomaan, että Jeesus on täyttänyt kaikki minun puolestani. Kaikki, mistä laki minua soimaa ja omatuntoni syyttää, olet sinä, Jeesus, sovittanut kärsimiselläsi ja kuolemallasi. Lähetä Pyhä Henkesi sydämeeni, että uskossa voisin omistaa Jeesuksen kärsimisen hedelmän ja ylösnousemisen voiman, ja että Jeesuksen pyhä persoona olisi sydämeni uskallus ja osani! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra. Room. 14:9.

Tämä on uskovaisten autuas osa. He kuuluvat aina, sekä elämässä että kuolemassa Herralle. Ja se on Kristuksen lunastustyön, hänen kuolemansa, ylösnousemisensa ja meidän ylimmäisenä pappinamme ja kuninkaanamme olemisensa hedelmä.

Hänen sovitustyönsä tarkoitus oli, että hän lunastaisi meidät synnin, kuoleman ja pahan hengen vallasta. Hän tahtoi tehdä meidät autuaiksi, tehdä meidät alamaisikseen täällä ajassa ja iankaikkisuudessa. Kuten hän tässä sanoo: "ollakseen meidän Herramme, ei ainoastaan eläessämme täällä, vaan myöskin kuolemamme jälkeen - iankaikkisessa elämässä." Sen sisältävät nämä sanat: "Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra." Kristus on kuollut ja jälleen eläväksi tullut ja hän on niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin hallitsija. Me tiedämme, että ei ainoakaan sielu pelastuisi, jos ei hän olisi kuollut ja noussut kuolleista. Tiedämme myös, että jokainen pelastettu ja armahdettu ihminen on jo täällä eläessään ja sitten kuolemansa jälkeen sovitustyön kautta Herran oma.

Mutta apostoli on myös näillä sanoilla osoittanut meille tien, jota ensin seurakunnan pään ja sitten jäsenten tuli käydä. Kristuksen piti ensin elää maan päällä, sitten kuolla, nousta kuolleista ja elää iankaikkisesti. Samaa tietä mekin kuljemme ja joka askeleella tulee meidän kuulua Herralle, ensin maallisen vaelluksemme aikana, sitten kuolemassa ja lopuksi iankaikkisessa elämässä. Kun apostoli tässä sanoo, että Kristus on ansainnut meidän Herranamme ja hallitsijanamme olemisen, on hän sen kautta selittänyt, minkä takia hänen uskollistensa ei enää pidä elää itselleen, vaan olla hänen omaisuutenaan ja hänen palvelijoinaan. Hän on meidän oikea Herramme, meidän lunastajamme, joka omistaa meidät, sen tähden on hänellä myös oikeus hallita meitä, ei yksin tässä elämässä, vaan myös kuolemassa ja iankaikkisuudessa.

Olemmehan jo lapsuudessa oppineet uskontunnustuksemme: "Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen Jumala ja myös totinen ihminen, on minun, Herrani, joka lunasti minut, kadotetun, tuomitun ihmisen kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. jotta minä hänen omansa olisin, hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan eläisin ja häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa palvelisin niin kuin hän on kuolleista noussut, elää ja hallitsee iankaikkisesti." Tämä juuri on tunnussanamme sisältö ja Jumalan evankeliumin summa. Tähän perustuu pyhä liittomme. ja kaikkien uskollisten sydämellinen halu on joka asiassa etsiä Herran tahtoa ja hänen nimensä kunniaa.

Apostoli sanoo: "Ja hän on kuollut kaikkien edestä , jotta ne jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, jo heidän edestään on kuollut ja noussut ylös." Kun Kristus on kuollut kaikkien puolesta, eivät siis ne, joiden puolesta hän on kuollut, voi pitää itseään hänestä eristettyinä ja hänestä riippumattomina ihmisinä. Vaan he ovat hänen jäseniänsä, jotka kuuluvat hänelle ja hänen alamaisinaan palvelevat häntä. Hän on kuollut kaikkien edestä. Herra auttakoon meitä tätä käsittämään! Koska Jumalan Poika on meidän tähtemme tullut ihmiseksi, meidän edestämme suurta tuskaa tuntien uhrannut henkensä, jotta me hänen kauttaan saisimme elämän, niin kuinka emme me uhraisi elämäämme hänelle.

Vaikka syntimme ovat suuret, saamme kuitenkin hänen tähtensä iankaikkisen armon ja lopuksi periä iankaikkisen elämän. Emmekö siis palvelisi ja tottelisi häntä kaikessa. Ei ainoallakaan ihmisellä ole oikeutta elää maan päällä, jos ei hän elä Jeesukselle, joka on lunastanut hänet iankaikkisesta kuolemasta ja kadotuksesta. Surullista on, että uskolliset, jotka koko hengellään ovat pyhittäytyneet Herralle, eivät täydellisemmin voi häntä palvella.

Mutta mitä sanommekaan niistä, jotka eivät tahdokaan elää hänen kunniakseen, vaan vapaasti ja omavaltaisesti elävät itseään varten. Se on aivan onnetonta elämää, josta Luther sanoo ankarat sanat: "Kirottu alimmaiseen helvettiin on se elämä, jota ihminen elää vain itselleen." Me näemme, että maailman lasten elämä on semmoista. He eivät välitä Herran kunniasta ja mielisuosiosta. Heidän ajatuksensa, sanansa ja työnsä osoittavat, että he seuraavat vain omia mielihalujaan. "He kieltävät Herran, joka heidät on ostanut." Toisin ei voikaan olla, sillä he ovat hengellisesti kuolleet. Ne, jotka vastustavat armoa, joka kutsuu heitä parannukseen ja kääntymykseen, ne jäävät langenneen luontonsa valtaan, ja elävät vain itselleen. He saavat sitten myös kuolemassa ja tuomiolla itse auttaa itseään. Mutta kun ihminen uudestisyntyneenä elää Herralle, on se hänen armonsa ihmetyö. Ainoastaan ne, jotka "elävät Herrassa", ne "kuolevat myöskin Herrassa."

Autuasta on Jeesuksen omana olla ja vaeltaa hänen seurassaan. Hän on omakseen minut ottanut. Hänessä ainoastaan olen Isälle otollinen. Tee minut, Herra Jeesus, omaksesi, ikuisesti omaksesi. Sinä olet lunastanut minut ja rakastat minua sellaisena kuin olen. Vedä minua puoleesi! Liitä minut uskossa sinuun. Opeta minua elämään sinulle ainoalle, joka kuolit, mutta vielä elät minunkin hyväkseni! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska eivät usko minuun. Joh. 16:8-9.

Synnin tuomion, koska eivät usko minuun. Mitä Herra tarkoittaa sillä, että hän puhuessaan maailman synnistä, jonka Pyhä Henki tuomitsee, mainitsee ainoastaan tämän "koska eivät usko minuun"? Jeesus tahtoo kai sanoa, että epäusko on ainoa synti, jonka tähden meidät tuomitaan. Kaikki synnit Jumalan kymmeniä käskyjä vastaan ovat sovitetut, mutta epäuskon kautta ihminen tuomitsee itsensä. "Synnin tuomion, koska eivät usko minuun!"

Katsokaa, miten Jeesus kohtelee syntisiä. Kun julkijumalattomat, publikaanit ja syntiset tulivat hänen luokseen, niin ei heidän syntinsä koskaan estänyt häntä heitä armahtamasta. Kaikki korjautui heti, kun he pakenivat hänen turviinsa. Missä oli silloin laki käskyineen ja tuomioineen? Missä oli pitkä, musta syntiluettelo? Koko elämänsä ajan he olivat syntiä tehneet rikkoneet Jumalan käskyjä vastaan, ja kuitenkaan hän ei nuhdellut heitä synnin tähden. He saivat pelkkää armoa, ja lohdutusta, ystävällisyyttä ja rakkautta osakseen, aivan kuin eivät olisi ainoatakaan syntiä tehneet.

Tästä lainoppineet katkeroituivat ja sanoivat: "Hän on publikaanien ja syntisten ystävä." Ei hän sitä kieltänytkään, vaan kutsuu niitä kadonneiksi lampaikseen, hukkaan joutuneiksi rahoikseen ja tuhlaajapojikseen. Hän vertaa itseään armahtavaan isään, joka ojennetuin käsin juoksi tuhlaajapoikaa vastaan. "Oi, rakas Vapahtaja, etkö tiedä hänen monista, rumista synneistään?" En, hänellä ei ole syntejä, ei ainoatakaan. "Sillä tämä minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksisaamiseksi."

Synti on pois otettu, rikos sovitettu ikuinen vanhurskaus on ilmestynyt. Jumala sovitti Kristuksessa maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän syntiänsä. Mutta erään synnin tähden maailma tuomitaan, ja on tämä: koska eivät usko minuun. Kristus tuomitsee ankarimmat laintäyttäjät. Onhan oikein, etteivät he ole vääryydentekijöitä, ryöväreitä, huorin tekijöitä. Hyvä on, että antavat almuja jne., ja siitä huolimatta he ovat tuomitut. Paavali todistaa myös useasta veljestä, että heillä oli kiivaus Jumalan puolesta, mutta eivät ymmärrä Jumalan vanhurskautta, eivät ole Jumalan vanhurskaudelle kuuliaiset, eivät etsineet sitä uskosta, vaan niin kuin lain töistä.

Miten ihmeellinen tuomio. Paremmat tuomitaan ja huonommat vanhurskautetaan. Hän, joka on tuhlannut perintönsä porttojen kanssa, saa juotetun vasikan. Se, joka aina on isäänsä palvellut, eikä milloinkaan laiminlyönyt hänen käskyjään, ei saa vohlaakaan. Tässä on suuri salaisuus kätkettynä.

Tulenkohan koskaan käsittämään mitä Kristuksen kuolemaan sisältyy! Kaikki synti on Kristuksen kuoleman kautta sovitettu. Lain kirous ei meitä enää seuraa. Ihmistä ei synnin tähden tuomita, mutta hänet tuomitaan epäuskon tähden. Epäusko siis tuomitaan. Tämän opetuksen saamme näistä sanoista: "Synnin tuomion, koska eivät usko minuun."

Vielä opimme näistä sanoista sen, että vakava ja hurskas ihminen voi saada osakseen tuomion, jos hän kaikessa hurskaudessaan ei usko Kristukseen. Hän on ehkä kauan elänyt vakavimmassa parannuksen teossa, syvästi katuen syntejään, hartaasti rukoillen, hurskaasti eläen ankarassa itsensä kieltäymyksessä, hän on ehkä harjoittanut suurta hyväntekeväisyyttä ja siitä huolimatta hän joutuu kadotukseen, jos hän ei ole oppinut "sitä roskana pitämään tuon ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen, Herransa tuntemisen rinnalla, että hänet havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa laista saatavaa vanhurskautta, vaan sitä, joka tulee Kristukseen uskon kautta, sitä vanhurskautta, joka tulee Jumalasta uskon perusteella."

Kaikki ihmishyveet eivät Jumalan silmissä ole niinkään arvoiset hänen rakkaan Poikansa uhrikuoleman rinnalla. Sen tähden hurskaimmatkin tuomitaan, jos eivät kunnioita Poikaa. "Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi synnin tuomion, synnin, koska eivät usko minuun!" Tämä sana tuomitsee maan parhaimmat, hurskaimmat, vakavimmat ihmiset kadotukseen, jos eivät anna Karitsalle kunniaa, vaan tahtovat itse vapahtaa itsensä.

Rakas taivaallinen Isä, lähetä Pyhä Henkesi nuhtelemaan meitä syntiin tähden, niin että pidämme kaiken roskana sinun Poikasi tuntemisen rinnalla. Herra, lisää meille uskoa, Päästä meidät epäuskosta! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Sillä mitä hyötyä on ihmiselle, vaikka hän voittaisikin itsellensä koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Luuk. 9:25.

Pellon, karjan ja vaimon omistamista ei voi syntinä pitää, mutta kun Jeesus puhuu siitä, mikä estää sieluja Jumalan valtakuntaan tulemasta mainitsee hän juuri nämä kolme estettä. Luuk. 14: 18-24. Rakkaus isään ja äitiin ei ole Jumalan tahdon rikkomista, päinvastoin hän kehottaa meitä siihen, mutta se, joka rakastaa isää tahi äitiä enemmän kuin minua, ei voi olla minun opetuslapseni, ei voi tulla Jumalan valtakuntaan.

Hengellisesti laiska ja suruton ihminen ei näe näissä esteissä mitään vaaraa. Ei, hän katselee ainoastaan rakastamansa esineen laatua ja ajattelee: Mitä pahaa siinä teen, että näitä rakastan, ovathan pyhät Jumalan miehetkin ylistäneet peltoja, karjaa ja vaimoja, miksi en minä niitä saisi pitää. Mutta oletkohan huomannut, miten olet näihin kiintynyt? Ne ovat tulleet epäjumaliksi, joihin sydämesi ja sielusi on itsepäisesti ja itsekkäästi kiintynyt. Jumala, hänen armonsa, hänen mielisuosionsa sitä vastoin on näiden rinnalla sinulle vähäpätöinen, eikä sieluasi tyydytä. Tätä ei ihmisraukka huomaa. Hän ei ole oman itsensä edessä kyliin rehellinen tutkiakseen tätä. Viimein, kun hän huomaa olevansa epäjumalansa vanki ja koviin kahleisiin kytkettynä, ei hän enää kykene tekemään vastarintaa, eikä enää tahdokaan luopua rakkaudestaan. Ja niin armoelämä kituu.

Mutta kiusaaja käyttää muitakin keinoja vangitakseen uskollisten sielut. Hän käyttää siihen ihmisiä, jotka ovat maailmasta, tämän maailman lapsia. Nämä ovat Perkeleen uskollisia, nöyriä palvelijoita. Joko uhaten, vihaamalla ja vainoten he koettavat pelottaa, estää ja uuvuttaa uskollisia, yhä houkuttelevat ja vetävät he lupauksillaan, imartelullaan ja ystävyydellään Herran omia puoleensa.

Voi, miten monta surullista esimerkkiä tästä on ympärillämme. Eräs käsityöläinen, jota Jumala armossaan kutsui, herätti ja armahti, jätti synnin tien ja maailman turhuuden etsiäkseen niitä, mitkä ylhäällä ovat. Jonkun ajan kuluttua huomasi hän, että monet hänen liiketuttavistaan jättivät hänet, liike pieneni ja tulot vähenivät. Tämä rupesi häntä vaivaamaan. Hän ei jaksanut odottaa Herraa. Maailman ystävyyden voittaminen tuli hänelle tärkeäksi. Hän salasi kristillisyytensä, eli maailman mukaan ja vetäytyi pois niiden kristittyjen joukosta, joita maailma halveksi. Sen sijaan hän liittyi arvossapidettyihin maailman ihmisiin, sekä niihin kristittyihin, joita maailma sieti ja kiitti. Hän tahtoi olla maailman lasten kaltainen, eikä tahtonut näyttää ymmärtävänsä heidän sielujensa onnetonta tilaa. Vähitellen hän teki heille myönnytyksiä. Hän liittyi heidän seurapiiriinsä ja otti osaa hienompiin maailman huveihin. Maailma oli nyt hänen ystävänsä. Se toivoi pian kokonaan voittavansa hänet. Jonkun vuoden hän heidän kanssaan kulutti aikaansa juomingeissa, pelissä ja kaikenlaisessa lihan himossa. Tämmöinen onneton lankeemus ei kohtaa yksinomaan käsityöläistä.

Maailman verkkoon kietoutuu nuorukainen, neitonen, maanviljelijä, virkamies, jopa pappikin. Hän on tullut Jeesuksen luo, mutta ei voi kestää maailman pilkkaa ja vainoa. Hän ei voi olla syrjäytettynä ja pelkää hyvän nimensä, maineensa, tulojensa, leipänsä, tulevaisuutensa menettämistä. Hän etsii maailman ystävyyttä ja asettautuu sen mielen mukaan. Mutta älkäämme luulko, että kukaan näistä myöntää olevansa maailmaan mielistynyt. Ei, vaan hänen onneton luopumisensa saa nimen kristityn vapaus, tahi kristityn velvollisuus auttaa maailmaa siten, ettei eristäydy siitä. Mutta eipä sitä soveliasta hetkeä maailman auttamiseksi tahdo tulla. Hienotunteisuus silloin usein estää loukkaamasta ja suututtamasta maailmaa. ja niin näemme vapaan, rohkean maailman hallitsevan tuota hurskasta, varovaista lasta, sen sijaan, että hän hallitsisi sitä.

Jos tuo sielu raukka ei ajoissa katkaise suhteitaan maailmaan ja mene ulos ja itke katkerasti, vaan edelleen "kantaa iestä uskottomien kanssa", tulee hänestä viimein ikeen oria, maailman ja ihmissuosion orja. Armon voima on kadonnut, Jumalan ystävyys menetetty, sillä maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta. Yhdysside Herran uskollisiin on katkennut. "Sillä tähän nykymaailmaan rakastuneena Deemas jätti minut." Tämä sielu välttää yhteyttä niiden henkilöiden kanssa, jotka tuomitsevat tämmöisen sieluntilan, hän ei liioin lue kirjallisuutta, joka avaisi hänen silmänsä ja niin hän paatumistaan paatuu, sillä paatuminen on luopumisen seurauksena.

"Maailma katoaa ja sen himot. mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti." Älä hukkaa perintöosaasi, joka sinulle kuuluu. Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

Olkaa anteeksiantavaisia toinen toisillenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. Ef. 4:32.

Kaiken kristillisen yhdyselämän ehtona maan päällä on keskinäinen anteeksiantaminen. Luther sanoo: "Kristuksen valtakunta on anteeksiantamisen valtakunta." Me tiedämme että rakkaus on lain täyttymys. Paavali sanoo: "Joka toista rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen takia on rakkaus lain täyttymys."

Rakkauteen kätkeytyy kristillinen elämä. Mutta mikä on pysyväisen rakkauden ehtona ihmisten kesken? Ehtona on alituinen anteeksiantaminen, joka niinikään on ehtona Jumalan ihmisen välisessä suhteessa. Lähimmäistemme, kotiväkemme, naapuriemme ja meidän välillä vallitsisi rauha ja rakkaus, jos ei heillä olisi niin harmittavia vikoja ja huonoja taipumuksia. Mutta heidän vikojensa tähden väsymme heihin, rakkaus kylmenee, emme suoraan sanoen jaksa heitä sietää ja niin käy meille työlääksi tehdä heille hyvää. Nuo valtavat esteet, nim. kaikki lähimmäisen virheet ja huonot taipumukset olisivat raivatut rakkauden tieltä, jos siihen käytettäisiin edellä mainitsemaamme erinomaista keinoa: anteeksiantamista. Muulla tavalla emme näistä esteistä pääse.

Sen tähden Kristus usein puhuu anteeksiantamisesta. Hän sanoo, että taivaan valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka antoi palvelijalleen kymmenentuhannen leiviskän velan anteeksi, mutta joka myös tahtoi, että tämä antaisi kanssapalvelijalleen sata denaria anteeksi. Ja kun hän opetti meille rukouksen, jota meidän tulee joka päivä rukoilla, käski hän meidän sanoa: "Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme."

Tästä näemme, että Kristus erikoisen suurella painolla teroittaa mieliimme anteeksiantamisen tärkeyttä. Anteeksiantaminen antaa ihmiselle oikeuden lähestyä Jumalaa. Ja anteeksiantaminen on langenneessa tilassamme ainoa perustus hyvään sopuun ihmisten kesken. Johannes sanoo: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme niin kuin hän on antanut meille käskyn." Silloin on meillä rauha Jumalan ja veljien kanssa. Silloin on taivaan valtakunta lähestynyt meitä. Silloin on murheenlaaksossa paratiisi.

Päinvastoin, missä rakkautta ja anteeksiantamusta ei ole, vaan askarrellaan omissa synneissä, kaivetaan toisten viat ja eletään epäuskossa ja epäsovussa, siellä on helvetti maan päällä. Katso, mitkä jäytävät tuskat, pimeä sydän ja synkät kasvot, joista kuvastuu viha, kateus ja levottomuus. Sellaiset ihmisraukat ovat säälittäviä perkeleen marttyyrejä. Ja kaikki olisi kuitenkin anteeksiannolla autettavissa.

Vaikka lähimmäisesi olisi suuresti rikkonut sinua vastaan, vaikka hän olisi sinusta valehdellut, tai häväissyt sinua, niin ajattele, eiköhän Jumalalla ole tuhatta kertaa suurempia syntejä sinulle anteeksi annettava. Kristus sanoo, että lähimmäisesi rikkomukset sinua vastaan ovat sinun kaikkiin synteihisi verraten samassa suhteessa kuin sata denaria kymmeneentuhanteen leiviskään. Etkö siis tahtoisi veljellesi antaa anteeksi hänen rikkomuksiansa, Kun Jumala antaa kaikki suuret syntisi sinulle anteeksi.

Jos et tahdo antaa lähimmäisellesi anteeksi, etkä tahdo unohtaa niitä sataa denaria, niin vaadi ne häneltä, laske kaikki hänen vikansa, vihaa häntä, mutta - maksa sitten kymmenentuhatta leiviskää Herrallesi, maksa se viimeiseen ropoon. Siten Herra tuomitsee! Anna, Jumala, syntini anteeksi, niin kuin minäkin annan lähimmäiselleni anteeksi Toisin ei minulla ole lupa rukoilla, kun rukouksessa Jumala lähestyn.

Sanot ehkä: "Olen niin usein antanut veljelleni anteeksi mutta hän ei lakkaa rikkomasta minua vastaan, en enää jaksa hänelle antaa anteeksi." Silloin Herra vastaa: "Minä olen vielä useammin antanut sinulle anteeksi, mutta sinä yhä rikot minua vastaan, minun täytyy myös väsyä anteeksi antamiseen." Ihmeellinen on vastaus, jonka Pietari sai kysymykseensä: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Enintäänkö seitsemän kertaa?" - "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän", loppumattomasti. Tämä on sydämellesi lohdutus, sillä niin tahtoo Kristus myös sinulle antaa anteeksi, ei ainoasta seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän, siis loppumattomiin. Sillä saman, minkä hän meiltä saat sen hän itsekin tekee. Eikö tämä herätä sinussa palavaa anteeksiantamisen halua? Muuta neuvoa ja muuta apua meillä täällä elämässä ole kuin lakkaamaton anteeksianto ja niin on Kristuksen valtakunta anteeksiantamisen valtakunta.

Rakas Jeesus, sinä, joka olet kalliilla verelläsi minut ostanut, ole pyhitykseni ja autuuteni! Sytytä sydämeeni rakkautesi liekki, niin että yli kaiken rakastan sinua ja lähimmäistäni niin kuin itseäni. Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 2 PÄIVANÄ.

Ole kaikessa murheessa kärsivällinen. Syr. 2:4.

Tämä on autuuden toivon hedelmä. Iankaikkisen ilon toivo tehköön meidät kärsivällisiksi kaikissa ajan vaivoissa. Tämän ajan vaivat pian loppuvat, ne eivät kestä ikuisesti. Iloitse siis, että Kristuksen kautta olet pelastettu ikuisesta vaivasta ja pääset iankaikkiseen iloon. "Ole kaikessa murheessa kärsivällinen." Tämä kehotus muistuttaa meille velvollisuuttamme Herraa kohtaan. Meidän tulee siis Herran tähden olla kärsivällisiä, koska Herra Jumala, taivaallinen Isämme on meille lähettänyt jokaisen kärsimyksen. Jos rakastat Jumalaa ja jos uskot tämän, niin se auttaa sinua kärsivällisyyteen. Herra Kristus sanoo: "Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut," "Mutta ei hiuskarvaakaan päästänne häviä."

Uskotko, että sielun vihollisen ja ihmisten sinulle tuottaman kärsimyksen mitan on Jumala tarkasti määrännyt? Sen opettaa meille Jumalan sana. Katso, kuinka tarkasti Jumala määräsi miten pitkälle Saatana sai mennä Jobia vaivatessaan. Kun arabialaiset olivat surmanneet Jobin palvelijat, kun kaldealaiset olivat ottaneet hänen kamelinsa ja kun hänen poikansa olivat saaneet surmansa myrskyn kaataman huoneen alla, niin näki Job kaikessa tässä Herran käden. Hän sanoi: "Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty."

Kun Siimei ilkeydessään kiroili Daavidia hänen paetessaan poikaansa Absalomia, sanoi murheellinen kuningas uskolliselle Abisaillensa: "Anna hänen kirota, sillä Herra on hänelle sanonut: kiroile Daavidia. Kuka taitaa nyt sanoa: miksi niin teet?" Samoin sanoo Jeremia: "Ken uskaltaa siis sanoa sellaisen tapahtuvan ilman Herran käskyä." Herra sanoo: "Minä teen valkeuden ja luon pimeyden, minä olen Herra, joka kaiken tämän teen."

Ketä me siis syytämme ja ketä vastaan me kärsimättömyydessämme napisemme? Kuka olet sillä, joka Jumalan kanssa riitelet? "Oletko hänelle jotakin antanut, joka sinulle olisi maksettava?" Onko Herra mielestäsi liian ankara sinua kohtaan? Mikä on sinun ansiosi ja mitkä ovat vaatimuksesi? Jos Herra kävisi oikeudelle meidän kanssamme, emme voisi vastata yhtä tuhanteen." Jos Herra tahtoisi tehdä meille sen, minkä syntimme ansaitsevat ja jos hän kostaisi meille pahojen tekojemme mukaan, niin olisimme kadotuksessa, eikä meillä olisi veden pisaraa.

Ajattele näin: Lukemattomat ihmiset kärsivät paljon enemmän kuin minä. Minkä takia minulla olisi niin vähän kärsimyksiä, kun olen ansainnut ainoastaan Jumalan vihan ja uskovaisena toivon vielä pääseväni iankaikkiseen eloon? Jumala, anna anteeksi ja auta meitä tästä lähtien olemaan kaikessa murheessa kärsivällisiä.

Jos Herra kostaisikin meille syntiemme mukaan, niin ei meillä sittenkään olisi oikeutta valittaa. Nyt kuulumme hänen armovaltakuntaansa ja niin ei hän meitä ansiomme mukaan kohtele. Hänen uskollisuutensa ja lempeytensä on lähettänyt meille kärsimykset.

Kerran koittaa päivä, jolloin iankaikkisuuden valossa näemme Jumalan ihmeellisten sallimusten salaisuuden. Silloin näemme, että kärsimystemme malja ei sisältänyt tippaakaan yli sen määrän, minkä ajallinen ja iankaikkinen onnemme tarvitsi. Silloin ymmärrämme, että katkerimmat kokemuksemme olivat meille lähetetyt kasvatukseksemme ja jalostumiseksemme, tahi iankaikkisen ilon ja onnen kohottamiseksi, siis Jumalan viisasten, rakkautta sisältävien tarkoitusten toteuttamiseksi.

Kuka meistä uskaltaisi sanoa: Herra, kyllä minä ilman näitä katkeria kokemuksiakin olisin valmistunut taivasta varten. Kyllä lihani kuolettaisin, vaikka säästäisitkin tuskasta. Ei, kun tunnemme oman hitautemme, uskottomuutemme, hentomielisyytemme, niin pyydämme päinvastoin, että Herra meissä lihamme kuolettaisi. Mutta kuolettaminen tapahtuu juuri kärsimysten kautta.

Usein rukoilemme: Herra, käytä keinoja, joita parhaaksi näet, kunhan vain teet minussa työsi ja voitat sydämeni, että uskoni kasvaisi. Anna minulle rukouksen henki, pyhitä koko olentoni.

Mutta voidaksensa täyttää pyyntömme, täytyy Herran käyttää monta katkeraa keinoa. Silloin usein valitamme ja vaikeroimme, ikään kuin kärsimys olisi jotain pahaa, emmekä ajattele, että itse olemme sitä pyytäneet. Sitten kun silmämme avautuvat näkemään, miten Herra kärsimystemme kautta edistää nimensä kunniaa ja meidän parastamme, kun käsitämme, että hän ristin avulla auttaa altista, mutta heikkoa henkeämme taistelussa lihaa vastaan, kun selvästi saamme kokea näiden sanojen totuuden että vanhurskas töin tuskin pelastuu, silloin emme ole ainoastaan kaikessa murheessa kärsivällisiä, vaan olemme kiitollisia ja sanomme Hiskian tavalla: "Minä tahdon kaikkena elinaikanani kiittää tästä minun sieluni murheesta."

[rita4]

HELMIKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Israel sitävastoin, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole semmoiseen lakiin päässyt. Minkä takia? Sen takia, etteivät he perustaneet uskoon, vaan muka tekoihin; sillä he kompastuivat kompastuskiveen. Room. 9: 31-32.

Katso niitä armovalitseminen saa aikaan! Jumala on valinnut uskon tien eikä tekojen. Jumala on valinnut "lupauksen pojan", eikä "palkkavaimon poikaa". Kun joku pyrkii teoilla, hurskaudella ja Jumalan palvomisella ansaitsemaan armon, käy se vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, sillä Jumala on valinnut uskon lapset.

Jumalan valitsemista vastaan ei käy sotiminen. Sillä silloin käy niin, että ken vanhurskautta etsii, se ei vanhurskautta saa ja se, joka ei sitä etsinyt, hän sen saa "uskolla" sen omistaessaan. Vanhempi poika, "joka niin monta vuotta oli isäänsä palvellut, eikä milloinkaan ollut laiminlyönyt hänen käskyjänsä", ei saa vohlaakaan ja se, joka on tuhlannut perintönsä porttojen kanssa, saa juottovasikan, kun hän häveten kääntyy ja vastaan ottaa armon armosta. Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi.

Johan näin ihmeellinen hallitus panee liikkeelle taivaan ja maan! Eipä ihme, että ne, jotka ovat "kantaneet päivän kuorman ja helteen", jotka ankarasti ovat itseänsä ruoskineet, ja itseltään kieltäneet maailman ilot, ahkeroineet ja kiusanneet itseään Jumalan käskyillä ja hyvillä töillä, lopuksi näkevät publikaanien ja porttojen, jotka mielin määrin, vapaasti ovat syntiä harjoittaneet, menevän ennen heitä taivasten valtakuntaan, eipä ihme, jos he katkeroituvat. Nämä saavat rauhan ja ilon, kerskaavat täydellisestä vanhurskaudestaan ja lapsioikeudestaan, vanhurskauden vaatteestaan, sormuksesta, kun sitävastoin he itse, lain orjuuttamat, alituisesta työstä väsyneinä, vielä ovat vanhurskautta vailla, eivätkä omista todistusta lapsioikeudestaan. Eipä ihme, jos he kiukustuvat ja nurisevat semmoista järjestystä vastaan. Mutta ei siitä apua!

Ennen maailman perustamista oli tämä Jumalan armopäätös. Herraa vastaan, joka taivaan ja maan "vaaksallansa mittaa", ei ole helppo taistella. Hän on meihin verraten liian suuri, liian voimakas. Hänellä on kuoleman ja helvetin avaimet, "hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa." Hän armahtaa, ketä hän tahtoo.

Autuaaksi tuleminen ei siis riipu kenenkään ihmisen tahdosta eikä juoksusta, vaan Jumalan armahtamisesta. Hän valitsee, kenen hän tahtoo. Ja hän on suvainnut valita ne, jotka uskovat ainoan Pojan nimeen, eikä niitä, jotka tahtovat itse ansaita itselleen taivasten valtakunnan. Tämä on Jumalan iankaikkinen armovalitseminen. Ennen kuin maailman perustus oli laskettukaan, oli hän valinnut meidät Kristuksessa, yksinomaan Kristuksessa.

Se, joka ei armovalitsemisesta vaarin ota, vaan tekee työtä, potkii ja lyö päänsä vuoren seinään, jossa ei ovea ole, hän ei koskaan pääse läpi, vaan lopuksi, kun hän niitä hartaimmin on vanhurskautta etsinyt, saa hän kuulla pois työntävän käskyn: Ota mitä sinulle kuuluu, jonka itse ansainnut olet, ja mene! Raamatussa luemme nämä kovat sanat: "Aja pois orjatar poikineen; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia."

Kun Jumala on meidät Kristuksessa valinnut, antanut Poikansa kärsimään ja kuolemaan syntiemme sovitukseksi ja hankkinut jälleen meille autuuden, niin ei mikään muu taivaassa ja maan päällä hänelle riitä kuin hänen ainoan Poikansa veri ja kuuliaisuus. Hänen kiivautensa Pojan kunnian puolesta palaa suurena liekkinä, joka täyttää koko maailman. Kaiken, joka nousee Poikaa vastaan, olkoonpa vaikka itse suurin pyhyys, kaiken sen se kuluttaa olemattomiin. Ainoastaan hänen rakkaan Poikansa vanhurskauden vaatteessa voi astua Jumalan eteen. Muuten hän kuluttavana tulena hävittää sinut.

Älä koskaan omassa nimessäsi astu Jumalan eteen! Älä tavoita hänen armoansa muulla tavalla kuin Jumalan Pojan kautta, joka sinut otolliseksi tekee. Onhan hyvin ja kauniisti tehty, kun olet vilpitön jumalisuudessasi, rukoilet hartaasti, kadut katkerasti syntejäsi, valvot ja taistelet niitä vastaan ja teet hyviä tekoja. Mutta vaikka teet ja olet kaikkea tätä vielä suuremmassa määrässä kuin tähän asti, niin sittenkin tulet tuomituksi, jos et kaikkea tätä pidä roskana, ja jos ei Kristus, ainoastaan Kristus ole vanhurskautesi ja lohdutuksesi. Tämä on armovalitseminen Kristuksessa.

[rita4]

HELMIKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Room. 4:3.

Lupaus, jonka Aabraham uskoi, sisälsi evankeliumin Kristuksesta. Tekstin sanat: "Aabraham uskoi Jumalaa", ovat kirjoitettuina 1 Moos. 15: 6. Tässä emme kuitenkaan näe muuta kuin lupauksen tulevasta Aabrahamin lukuisasta siemenestä. Mutta aikaisemmassa Jumalan antamassa lupauksessa 1 Moos. 12:3, joka lupaus sisältyi tähän, Jumala sanoo: "Ja sinussa tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi." Tämä oli oikeastaan syntiinlankeemuksen päivänä ensimmäisille vanhemmillemme annettu lupaus maailman Vapahtajasta, lupaus pyhästä vaimon siemenestä, käärmeen pään rikkipolkijasta, lunastajasta, joka vaimosta syntyneenä, synnin ja perkeleen työt särkisi.

Lupaus, jota kaikki uskolliset, hurskaasta Aabelista alkaen, olivat uskoneet ja sen kautta vanhurskaiksi tulleet. Tämä lupaus uudistettiin usein. Ja vaikka ei tätä jalokiveä Jumalan lupausten joukossa, joka kerta mainitakaan, niin kätkeytyy se sittenkin aina kaikkiin Jumalan antamiin lupauksiin. Kuten näemme selittää apostoli itse sen täten Gal. 3:ssa luvussa. Ja Kristus myös nimenomaan sanoo, mikä oli Aabrahamin uskon silmäin esineenä, josta hän uskossa iloitsi. "Aabraham, teidän isänne riemuitsi siitä, että oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."

Jos apostoli tässä tahtoisi sanoa, että usko, erinomaisena hyveenä ihmisessä, olisi luettu Aabrahamille vanhurskaudeksi, niin olisi hän samalla kerrassaan tuhonnut vanhurskauttamisopin ytimen. Hän on tässä ottanut tehtäväkseen osoittaa meille, että me ilman ansiotamme, Jumalan armosta, tulemme vanhurskaiksi Kristuksessa toimitetun pelastuksen kautta. Ja seuraavassa luvussa hän sanoo, että ainoastaan "yhden kuuliaisuuden kautta me joudumme vanhurskasten asemaan.

Vanhurskaus on lain täyttämistä. Tätä ei usko itsessänsä tee. Sitä paitsi on usko meidän oman ansiomme kieltämistä, sillä joka Kristukseen uskoo, hän tunnustaa olevansa syntinen, kadotettu, neuvoton ja sen takia hän tarttuu Jumalan vanhurskauteen, siihen lain täyttämiseen, joka Kristuksessa on tapahtunut.

Sitä paitsi täytyy uskon saada tarttua Jumalan sanaan. Ja tämän sanan sisällöstä riippuu, mitä uskon kautta omistamme. Ellemme tätä käsitä, niin väärin ymmärrämme sanan uskosta ja uskon vanhurskaudesta. Vertaus selittäköön tämän: tuhlaajapoika elää kaukana vieraalla maalla, jossa kärsii puutetta. Hänen isänsä lupaa hänelle suuren, ihanan maatilan jos hän palaa takaisin ja vastaanottaa sen. Poika epäilee kauan isän sanoja, sen takia hän jää köyhyyteensä. Mutta vähitellen alkaa hän uskoa ja silloin kiiruhtaa hän kotiin vastaanottamaan luvatun omaisuuden. Nyt on hän varakas ja onnellinen. Hän sanoo: Olin kauan puutteessa. Siihen oli epäuskoni syynä. Kun uskoin isäni sanat, tulin rikkaaksi ja onnelliseksi. Uskoni teki minut rikkaaksi ja onnelliseksi.

Joka kuulee nämä sanat eikä tiedä isän lupauksesta, voisi käsittää pojan sanat siten, että tämä, sai palkan kuuliaisuutensa tähden. Se, joka tuntee asian laidan, sanoisi: Tarkkaapas, mitä isän lupaus sisälsi. Se hänet rikkaaksi teki. Lupaukseen sisältyi omistusoikeus suureen maatilaan. Siinä on rikkaus. Uskonsa avulla hän pääsi sen omistajaksi. Näin on meidän ymmärrettävä sanat: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

Se, että hän uskon kautta tuli vanhurskaaksi, johtui siitä, että hän uskolla omisti lupauksen sisällön. Lupaus oli Kristus. Jos emme näin ymmärrä näitä sanoja, täytyy meidän kokonaan hyljätä Raamatun pääoppi, me menetämme ja hylkäämme kaiken, mitä Jumala aikojen alusta saakka on meille julistanut Vapahtajasta ja sovituksesta hänen, veressään. Meidän on silloin hyljättävä kaikki mitä enkelit ja profeetat ovat Jumalasta julistaneet, kaikki, mitä leviitallisella uhripalveluksella ja kaikilla sen veriuhreilla kuvattiin nim. Jumalan sanan varsinainen sisältö. Oppi Kristuksessa, siis Kristuksen kuuliaisuus, kärsiminen. kuolema ja ylösnouseminen. Kaikella tällä ei olisi mitään merkitystä, jos Jumala vanhurskauttaisi meitä sen takia, että omistamme sen hyveen, että uskomme hänet totuudelliseksi.

Apostoli ei tässä tarkemmin tätä asiaa selitä (sen tekee hän seuraavassa luvussa). Siitä huolimatta ei meillä ole oikeutta tässä asiassa muodostaa uutta, Raamatun vastaista ajatusta itsellemme. Jumala ei aina kertaa sanojaan, vaan vaatii, että me muistamme hänen selityksensä ja ymmärrämme häntä. Tämäkin todistaa Jumalan majesteetillista suuruutta.

Ei Aabrahamkaan ollut autuas hurskautensa tähden, vaan uskottuaan Herran Jeesuksen työt. Niin emme mekään tule puhtaiksi ja otollisiksi Jumalan edessä muuta kuin uskon kautta Karitsan uhrikuolemaan. Ken tämän uskoo, hän saa rauhan sydämeensä. Herra, lisää meille uskoa, päästä meidät epäuskosta! Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä. Ef. 4:30.

Kuinka Jumalan Pyhän Hengen murheelliseksi saattaminen ja karkottaminen tapahtuu? Se tapahtuu tottelemattomuuden kautta Pyhää Henkeä vastaan. Hän tahtoo jotakin, hän kehottikin, ja jos et tahdo häntä totella, niin saatat hänet murheelliseksi ja karkotat hänet pois. Hän tahtoo vaikuttaa synnintuntoa, katumusta, halua parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa. Kun käännyt pois, etkä kuule häntä vaan koetat tehdä tyhjäksi hänen herättämiään pyhiä vaikutuksia, et lue Jumalan sanaa, niin että Pyhä Henki saisi vaikuttaa sydämessäsi, et pelkää menettäväsi, näitä vaikutuksia, etkä huokaa Jumalan puoleen pyytäen häntä sydämessäsi Henkensä kautta työtä tekemään, jotta kasvaisit hänen tuntemisessaan, niin silloin halveksit Jumalan Henkeä ja sammutat sen sydämessäsi.

Silloin teet Jumalan Hengen murheelliseksi, kun yhä hellit jotain syntiä, etkä siitä luovu, vaikka Jumala on sinuun tarttunut, rangaissut sinua ja vaatinut sinua jättämään sen. Kun kyllä tahdot jättää synnin, mutta et heti, kun olet valmis kääntymään Jumalan puoleen, vaan tahdot siirtää kääntymisesi tuonnemmaksi, osoittaa tämä hengessäsi asuvaa vilppiä. Silloin laiminlyöt etsikkoaikasi, josta voi olla seurauksena että Jumalan Henki jättää sinut. Niin, silloinkin, kun tahdot tehdä parannuksen ja kääntyä, mutta et tahdo kuulla Herran ääntä, etkä vaeltaa tietä, jolla hän tahtoo, että etsit turvaa Kristuksen luona saadaksesi väkevyyttä Herrassa. Kun et tätä tahdo, vaan vastustat valitsemistasi, niin silloin saatat Pyhän Hengen murheelliseksi.

Ja lopuksi, kun tahdot kyllä seurata Jumalan neuvoa, mutta et tahdo käyttää Jumalan antamia välikappaleita, kun et tahdo vapaahetkinäsi lukea, etkä kuulla, niin silloin kiusaat Jumalaa ja sammutat Hengen. Sinä tahdot tehdä parannuksen ja kääntyä, mutta omin voimin. Sinä pyydät Hengen apua ja armoa, pyydät Hengen apua ja armoa mutta et viljele Hengen välikappaleita.

Silloin et saa mitä pyydät. Jumala on antanut meille Sanansa. Siinä hän tahtoo meitä kohdata, sen kautta vaikuttaa. Sinulla on Jumalan sana, kristilliset opettajat ja yhteyttä veljien kanssa ja sitten kuitenkin pyydät armoa parannukseen ja uskoon. Siten kiusaat Herraa samaten kuin se ihminen, joka kieltäytyy käyttämästä ravintoa, mutta siitä huolimatta pyytää Jumalaa ylläpitämään hänen maallista elämäänsä.

Herran Henki ei jätä sinua syntiesi ja heikkoutesi tähden, eikä sen takia, ettet voi tehdä mitä Henki käskee. Päinvastoin hän itse auttaa sinua, mutta ulkokultaisuus ja tahallinen tottelemattomuus karkottaa Hengen. Tämä ei tapahdu ainoastaan silloin, kun Jumalan Henki aloittaa työnsä sydämissämme. Kristityt, joilla on Pyhän Hengen osallisuus, ovat aina saman vaaran alaisina. Kirjoittihan Paavali Efeson uskollisille, jotka jo olivat saaneet Pyhän Hengen: "Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä." Mikä Jumalan Hengen murheelliseksi saattaa? Kaikki salaisinkin synti sydämessä: ylpeät ajatukset, pahat himot, kateus ja viekkaus murehduttaa Jumalan Pyhää Henkeä, mutta silloin karkotamme Pyhän Hengen sydämestämme kun sisäisesti niin lankeamme, että puolustamme ja hellimme syntiä.

Kun ihminen itse tuomitsee syntinsä, kärsii, taistelee ja huokaa ja rukoilee, niin Pyhä Henki toimii, kuin lääkäri sairaalassa, missä on tautia, taistelua, haavoja ja valituksia. Sen takia saattaa Jumalan Henki asua syntisen sydämessä, joka on täynnä sairautta, saastaa, haavoja valitusta ja tuskaa. Jos ei niin olisi, niin ei ainoakaan kristitty voisi päivääkään Jumalan Henkeä säilyttää.

Mutta Herra itse selittää sen, mikä karkottaa Hengen ihmissydämestä, näin: He eivät anna minun Henkeni nuhdella itseään. Ei se tapahdu ainoastaan silloin, kun asetumme vastustamaan sanan nuhteita. Vaan myöskin kun jätämme Jumalan sanan, emmekä tahdo sitä ymmärtää silloin, kun se käy käsiksi helmasyntiimme. Kun emme sanasta etsi tukea päästäksemme synnistä, vaan päinvastoin etsimme siitä tukea sille, ettemme aio jättää syntiämme, vaan, tahdomme pysyä siinä. Silloin emme anna Jumalan Hengen rangaista itseämme.

Samaten uuden hengen valloittaessa sydämemme, kun emme anna evankeliumin sanan, armosta Kristuksessa, vallita, vaan itsepintaisesti noudatamme järkeämme ja olemme tunteittemme hallittavina ja alituisesti vastustamme evankeliumia ja laupiasta Vapahtajaamme, joka yhä armoa tarjoaa. Näin saatamme Jumalan Hengen murheelliseksi.

Hän kehottaa meitä viljelemään sanaa, hiljentymään rukoukseen, kehottaa hyviin tekoihin. Hän rankaisee meitä pahojen ajatuksiemme, itserakkautemme, itsekylläisyytemme ja vihamme tähden. Kun emme tarkkaa hänen kehotuksiaan, niin murehdutamme Jumalan Pyhää Henkeä.